Kokoelma ihmissusikertomuksia moderneissa puitteissa. Kuten tällaisissa kokoelmissa on tapana, novellien tyyli ja pituus vaihtelevat paljon. Pidin muutamasta kertomuksesta, mutta suurin osa on sellaista perus massaan hukkuvaa tarinointia mukahienoine korulauseineen. Kirjan ensimmäinen ja viimeinen kertomus innostivat minua, koska niissä kerrotaan lyhyesti ihmissuden historiasta. Muutenkin pidin kirjassa joidenkin novellien historiallisesta näkökulmasta. Se tarjoaa virkistävää vastapainoa kokoelman moderneille ihmissusikertomuksille.
Kuun pimeä puoli
Suomalaisia ihmissusinovelleja
- Julkaistu
- 6.7.2013 (Jalava)
- Toimittanut
- Juri Nummelin
Risingshadow communityLukijoiden ääni
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
20arvosanaa
3kirja-arviota
Risingshadow
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Risingshadow
Lukijoiden arviot
3 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Suomalaisia kauhunovelleja ilmestyneitä kokoelmia on viime aikoina ilmestynyt ilahduttavaa tahtia: vampyyrien ja zombien jälkeen vuorossa ovat luontevasti kauhukulttuurin kolmas peruskivi eli ihmissudet.
Juri Nummelinin "Kuun pimeä puoli" (Jalava, 2013) kerää yhteen parikymmentä lykantropiaa käsittelevää kauhutarinaa. Vaikka suomalainen kansanperinne tunteekin tarinoita, joissa ihminen muuttuu sudeksi, on lajityyppi meidän kirjallisuudessamme ollut heikonlaisesti edustettuna. Niinpä kokoelman novellit ovat Matti Kurikan "Vironsutta" (1889) lukuun ottamatta aivan tuoreita.
Novelleista suosikeikseni nousivat Saara Henrikssonin "Tehtaanpuiston hirviö", Juha-Pekka Koskisen "Kaitakasvoinen maisteri", Jan Salmisen "Juhannussaatto" ja aivan erityisesti Sari Peltoniemen "Kotiseutuni" sekä Johanna Sinisalon "Kuun pimeä puoli". Kuitenkaan joukkoon ei mahdu yhtään suoranaista mahalaskua, vaikka Tapani Baggen ja Harri Istvan Mäen tarinoista en niin kauheasti perustanutkaan.
Novellien miljöö ja ihmissusiaiheen käsittelytapa vaihtelevat sen verran ilahduttavasti, ettei lukeminen ala missään vaiheessa puuduttaa. Synkkien ja veristen tarinoiden joukkoon mahtuu myös muutama kevyempi novelli (voitte itse miettiä, kumpaan joukkoon kuulu kertomus, jossa keskeinen rooli on Paavo Väyrysellä). Lisäksi kauhistelun rinnalla käsitellään myös kiinnostavia äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä, historiallista tematiikkaa unohtamatta.
Tasaisen laadukas novellikokoelma, joka kiinnostaa vaikka ei niin ihmissusia fanittaisikaan. Tutkija Merja Leppälahden mainio essee kirjan lopussa kannattaa tosin lukea ennen novelleja, se avaa joitakin niiden piirteitä paremmin. Pidin monista mukaan otetuista novelleista, mutta erityisesti Johanna Sinisalon päätösteksti palkitsee kirjan läpi lukemisesta. Pidemmän päälle teema, se toistuva ihmissusi, kun alkaa olla vähän ennalta-arvattava elementti.