Yleensä Nälkäpeli-vertausta heitellään ilmoille turhan kevyin perustein, mutta tämän kirjan kohdalla se on oikeasti oikeutettu: 12 nuorta kilpailee oman suvun puolesta pelissä, jossa toisia kilpailijoita kuuluu eliminoida. Tosin kirjat ovat samankaltaisia lähinnä pintatasolla, sillä Loppupelin juoni on vähemmän kantaa ottava ja tuntuu enemmän pintatasoiselta. Jälkimmäinen voi toki johtua siitä, että tarinaa kerrotaan niin monen hahmon näkökulmasta, että tuntuu, ettei kenenkään mietteisiin päästä kovin syvälle ja näkökulmat hyppivät jatkuvasti. Lisäksi näkökulma vaikutti vähän siltä kuin päähenkilöiksi olisi valittu Nälkäpelin ensimmäisen ja toisen vyöhykkeen pelaajat.
Ylipäänsä kirja oli ihan hyvä, kun pääsi alun ohi. Alussa enimmäkseen häiritsi, että suurin osa hahmoista esiteltiin julmina tappajina tai välinpitämättöminä tappamista kohtaan ja erilaisia lukuja oli niin paljon, että se häiritsi lukemista. Pidemmällä kyllä hahmoihin alkoi syntyä kerroksia niin, etteivät he enää vaikuttaneet vain epäsamaistuttavilta tappokoneilta. Vasta siinä vaiheessa kirja kuitenkin alkoi tuntua kiinnostavalta, kun alun hahmoesittelyjen perusteella kenenkään kohtalo ei oikeastaan kiinnostanut.
Vähän toki kirjassa myös häiritsi erikoinen tekstinasettelu, mikä tuntui hankalalta lukea. Myös alku tuntui enemmän siltä kuin se olisi kirjoitettu vain niitä varten, jotka haluavat osallistua peliin, eikä siinä oltu niin ajateltu lukijaystävällisyyttä. Kun juoni kunnolla pääsi käyntiin, niin turhat luvut kuitenkin karsiutuivat ja tekstinasetteluunkin tottui.