Humiseva harju
Alkuteos ilmestynyt 1847.
1. laitos: suomentanut Kaarina Ruohtula. Karisto, 1976 (10. painos 2013).
2. laitos: suomentanut Eila Pennanen. WSOY, 1991 (uusi painos 2006).
3. laitos: suomentanut Juhani Lindholm. Otava, 2006.
Väkevä klassikko torjutusta rakkaudesta ja kostosta
Orpopoika Heathcliff on otettu säälistä kasvatiksi yorkshireläiseen kartanoon. Perheen tytär Catherine ja Heathcliff rakastuvat myrskyisästi, mutta perhe erottaa epäsäätyisen parin ja Catherine menee järkiavioliittoon naapurikartanon pojan kanssa. Heathcliff vannoo kostoa Catherinen petollisuudelle ja perheen ylenkatseelle. Tuhoavien ihmissuhteiden voima ulottuu lopulta sukupolvien ja kuoleman rajan yli.
Humiseva harju on Englannin kirjallisuuden suuria klassikoita. Sukupolvi toisensa jälkeen on löytänyt sen Yorkshiren jylhille nummille sijoittuvan kohtalonomaisen tarinan väkevästä, torjutusta rakkaudesta. Teos ilmestyy nyt suositussa Kariston mustat klassikot -sarjassa.
Emily Brontë (1818–1848) oli englantilainen kirjailija ja runoilija. Humiseva harju (1847) jäi hänen ainoaksi romaanikseen hänen kuollessaan tuberkuloosiin vain 30-vuotiaana, mutta teos riitti viemään hänen nimensä maailmankirjallisuuteen. Kirjailijat Charlotte ja Anne Brontë olivat hänen sisariaan.
Emily Brontë
Emily Brontë (1818–1848) oli englantilainen kirjailija. Hänen sisarensa Charlotte ja Anne Brontë olivat myös kirjailijoita ja runoilijoita. Brontën ainoa romaani oli vuonna 1847 julkaistu Humiseva harju.
Brontën neljä sisarusta kasvoivat Haworthin pappilassa Yorkshiren Haworthin kylässä. Haworth sijaitsi syrjässä, karujen nummien keskellä, ja siellä yksinäisten, äidittömien lasten parasta viihdettä olivat mielikuvitusleikit. Brontë ja hänen sisaruksensa kirjoittivat pienestä pitäen kertomuksia, jotka sijoittuivat erilaisiin mielikuvitusmaailmoihin. He tunsivat jo nuoresta pitäen William Shakespearen, John Miltonin, George Gordon Byronin ja Walter Scottin teokset.
Kirja-arvioita
Humiseva harju on ollut hyllyssäni jo pidemmän aikaa, ja luin sen nyt jo kolmannen kerran. Tämä brittiklassikko ei koskaan jätä kylmäksi, ja on ehdottomasti omaäänisimpiä ja kiinnostavimpia teoksia, joita brittikirjallisuudesta ylipäätään on noussut. Usein Humisevasta harjusta puhutaan suurena romanssina. Itse en ole koskaan lukenut sitä niin, vaan minulle se on ensisijaisesti psykologinen eristäytyneestä yhteisöstä, jossa voimakkaimmat vaikuttajat sanelevat kaikkien muiden tahdin. Se on siis tarina kontrollista, tunteista ja ihmismielen muokkautuvuudesta. Toisessa sukupolvessa heijastuvat ensimmäisen päätökset, toiveet ja katkeruudet uusina sekoituksina ja persoonina.
En oikein osaa sanoa pidinkö tästä kirjasta. Humiseva harju ei ole tylsä, mutta tarina on suurimman osan kirjaa niin ankea, että lukeminen oli ajoittain raskasta. Hahmot ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erittäin vastenmielisiä, etenkin teoksen ”sankarit” Catherine ja Heathcliff. Heathcliffin epämiellyttävyys ja sadistisuus sekä Catherinen itsekeskeisyys tuntuivat usein täysin liiallisuuksiin viedyiltä. Lukijana turhauduin välillä siihen, miten asiat tuntuivat menevän Heathcliffin haluamalla tavalla, eikä kellään ole selkärankaa laittaa hommalle pistettä. Lukukokemus oli kieltämättä tunteita herättävä, mutta ei vain hyvällä tavalla.
