Pienen rasian jumala ja muita novelleja
Kannen suunnittelu: Laura Noponen. Sidottu, kansipaperi.
Kiehtova kokoelma kummallisten tarinoiden mestarilta
Tyttö, joka löytää sisältään suden. Poika, joka ei saa rauhaa ennen kuin pystyy muistamaan rakastettunsa. Mies, joka haluaa selvittää, mihin rikokseen hän tulee todennäköisesti syyllistymään. Ja kulkijanainen, joka toivoo, että parkkiintunut iho tuntisi – mitä tahansa.
Pienen rasian jumala kertoo kohtalokkaista rakkauksista, mieltä kaihertavista muistoista ja ihmismielen levottomuudesta. Teos vie tulevaisuuteen, jossa yhteiskunta on romahtanut, ja maailmoihin, joissa kaikki näyttää olevan hyvin, vaikka pinnan alla kihisee. Silti on myös valoa: lapsia, joilla on mahdollisuus muuttaa todellisuutta, ja lapsia, jotka ovat aivan tavallisia ja siksi arvokkaita.
Anne Leinonen ammentaa tarinoihinsa menneisyydestä ja kurottaa samalla tulevaan. Maailma on epävakaa ja muuttuva, mutta perusasiat pysyvät: On luotava nahkansa, jotta voi vapautua. On muistettava, jotta voi antaa anteeksi.
Kirjasta sanottua:
”Soveltuu tunnelmaltaan täydellisesti loppukesän hämärien iltojen lukemistoksi.” – Ninni Sandelius, Eeva
”Tasapainoinen kokonaisuus scifiä, fantasiaa, kauhua ja aikojen halki kulkenutta mytologiaa. –– Pienen rasian jumala on mielikuvituksen rikkautta ja tarinankerronnan taitoa.” – Piia Latvala, Sana
Sisältö:
- Pienen rasian jumala (Portti 1/2009)
- Talo jota en näe
- Kutsuvat sitä kuolemaksi (Portti 3/2008)
- Nahat (Portti 3/2010)
- Sanojen mahti (Portti 1/2010)
- Ken vainajia muistelee (Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita, 2013)
- Tuonenkalma, surmansuitset (Kuun pimeä puoli, 2013)
- Tilastollisesti syyllinen
- Oliverin kirja (Portti 4/2011)
Anne Leinonen
Anne Leinonen on syntynyt vuonna 1973 Juvalla, eteläsavolaisessa maalaiskylässä. Mielikuvitusta ja tarinankerronnan halua ruokkivat lapsuudessa valosaasteeton tähtitaivas, metsä ja suoluonto. Lukemisen lisäksi roolipelaaminen ja omien maailmojen kehittely yksin ja yhdessä kiinnostivat. Anne Leinonen on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan maantiede. Hän on työskennellyt kustannustoimittajana ja kirjailijana. Leinonen harrastaa muun muassa sienestämistä ja metsässä kävelyä.
Kirja-arvioita
Vaikka Anne Leinonen on nimenä tuttu, vasta tämän kokoelman seurauksena nimi todella jää mieleen. Osan kokoelman novelleista olin lukenut aiemmin muissa yhteyksissä, mutta silloin en vielä ollut tajunnut, kuinka mielenkiintoisia novelleja Leinonen kirjoittaa. Pidin kaikista novelleista - luonnollisesti joistain enemmän kuin toisista. Pidin Leinosen tyylistä tuoda arkiseen maailmaan mukaan outoa ja esitellä oudossa maailmassa jotain tuiki tavallista. Mitään ei selitetty liikaa, mutta kaikki tarpeellinen mainittiin. Kokoelma innostaa tutustumaan Leinosen muihin kirjoihin.
Mielenkiintoinen novellikokoelma, joskaan kaikki novellit eivät olleet yhtä mukaansatempaavia kuin toiset. Ihmettelin kyllä, että kirjaan oli jäänyt kirjoitusvirheitä - tämän kirjan kohdallahan ei edes ole kyse käännöksestä. Kirjan perusteella aion tutustua muihinkin Anne Leinosen teoksiin.