Kiirastuli
Sidottu, kansipaperi.
KAHTIAJAKAUTUNEELLE KANSALLE KOITTAA TUOMIOPÄIVÄN AAMU
Keuruun vanha puukirkko palaa. Poliisi ja valtamedia pimittävät valokuvan kirkon seinästä, johon on maalattu islamin symboli. Kuva vuodetaan sosiaaliseen mediaan räjähtävin seurauksin.
Samaan aikaan Venäjän Suomeen kohdistama epävakauttaminen ajaa maan rajuun ratkaisuun. Pelastukseksi tarkoitettu puolustusliitto Yhdysvaltojen kanssa repii kuitenkin syvän railon kansalaisten välille.
Amerikkalaisjoukkojen ilmestyminen Suomen kamaralle osoittautuu pian kansakunnan kohtalokkaimmaksi erehdykseksi. Vihapuhe ja someraivo hautautuvat pakokauhuun, kun Kreml turvautuu pirullisimpaan aseeseensa Suomea vastaan: 1300 kilometriä leveä muuri avautuukin portiksi.
Ilkka Remes
Ilkka Remes (s. 1962) on oikealta nimeltään Petri Pykälä. Kirjailija on sanonut käyttävänsä salanimeä, koska ei halua leimautua vain jännityskirjailijaksi.
Remes on syntynyt Luumäellä, missä hän myös valmistui ylioppilaaksi. Hän on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta ja opiskellut viestintää Lontoossa. Remes on työskennellyt viestinnän parissa sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Hän asuu nykyisin Espanjassa.
Vuonna 2006 Remeksen teoksia oli myyty yli miljoona kappaletta.
Kuva: WSOY.
Kirja-arvioita
Vauhdikas jatko-osa, jossa henkölöitä piisaa ja vauhtia, mutta loppuu ärsyttävästi kesken...Samasta ideasta tulossa jo kolmas kirja...???
Ei kiitos enempää...Onko Remeksen uudet ideat loppu..??