Kaaoksen käsi

Luettuani Kaaoksen käden totesin sen melko viihdyttäväksi. Edellisten osien taso vaihteli, mutta yllätyin huomatessani kuinka tämä piti otteessaan. Kirjahan jatkaa siitä mihin edellisessä osassa, Käärmemaagissa, jäätiin.
Patryni Haplo palaa Chelestralta Nexukseen vain todetakseen, että lohikäärmeliskot ovat ehtineet hänen edelleen. Haplo on alkanut yhä enemmän ajattelemaan omilla aivoillaan huomattuaan, ettei hänen herransa ole kiinnostunut lohikäärmeliskoista, joiden tavoitteena on aiheuttaa kaaos koko universumiin. Xarilla, Nexuksen herralla, on toinen pikku apulainen eli Mana-poika, jonka Haplo oli tuonut Nexukseen. Nyt hän joutuukin viemään pojan takaisin ilmamaailmaan vaikkakin pitkin hampain. Xarin suunnitelmissahan on saada haltuun koko maailmankaikkeus, ja Manan avulla hän olettaa saavansa ilmamaailman. Haplo kohtaa lohikäärmeliskoja minne sitten meneekin ja joutuu ottamaan yhteen näiden kanssa estääkseen niiden yhtä valtaisan suunnitelman kuten Xarinkin on.
Minusta mielenkiintoinen yksityiskohta lukemissani Kuoleman portti –kirjoissa on ollut se, että ne toimivat ikään kuin Haplon päiväkirjoina ja hänen raportteinaan. Myös kirjojen lopusta löytyvät pitkät selitykset perehdyttävät tämän maailmankaikkeuden saloihin, mutta minä en ole jaksanut lukea niitä kovin tarkkaan. Haplo on kiintoisa hahmo ja eri maailmojen yksityiskohtia on rakennettu pikkutarkasti. Häiritseviä asioitakin löytyy, kuten ensimmäisessä osassa kuolleen henkilön, Käsi-Hughin, henkiin herättäminen.
En sanoisi tätä mitenkään huonoksi sarjaksi, mutta parantamisen varaakin olisi ollut. Mielenkiintoinen asia sarjassa on myös se, että se sijoittuu maapallon tulevaisuuteen ja voimakkaat sartanit jakoivat sen neljään muuhun maailmaan. Itselläni kuitenkin Dragonlance pysyy aina ykkösenä Weis & Hickman –kaksikon tuotannossa.