Pienen hauen pyydystys on malliesimerkki siitä, miksi Suomessa pitäisi julkaista enemmän aikuisten fantasiaa ja nimenomaan sillä brändäyksellä - tässä ollaan ihan kirjaimellisesti huumoriseikkailulla arkimaailmassa tarpovien kansansatujen hirviöiden ja noituuden keskellä, ja se on ihan oikeasti nykyihmiselle hyvää viihdettä. Olisinpa tiennyt heti, että tässä oli siitä kyse! Erityisen hauskaa luettavaa pohjoisessa asuneelle, mutta kertoja johdattelee kirjaimellisella kartapalloon lähentämisellä perille asti, joten etelänveteläkin pysyy mukana.
Kuten kaikki parhaat sadut, Pienen hauen pyydystys pelaa tiettyyn pisteeseen asti aika kevyillä stereotyypeillä ja karikatyyreillä. Hahmot luonteenpiirteineen on helppo omaksua. Samalla päähenkilö Elina Ylijaakossa perheineen ja naapureineen on todella uskottavaa ja monisyistä ihmisyyttä, joka tuo mieleen toimivan draamakomedian tai huolella kirjoitetun saippuasarjan. Kun paikkakunnan juoruja ja yliluonnollisia sattumia sekä Elinan elämään liittyviä kysymyksiä ja niiden vastauksia valotetaan vähitellen - ja kaiken aikaa taustalla tikittää kolmen päivän kuolemankello - juoni rullaa hyvällä tahdilla alusta loppuun.
Tässä on mielestäni sopivassa suhteessa Miika Nousiaista, kansansatukokoelmaa ja Terry Pratchettia. Kansanperinne-elementti ei ole mukana ollakseen viihdetekstiä ylentävä ja korkeakirjallinen, vaan koska se on hauska ja jännittävä. Hahmodraama ei ole mukana siitä huolimatta, että juoni on fantastinen, vaan täydellisesti fantasiaelementteihin kietoutuneena. Henkilökohtaiset vaikeudet ja arjen suhdesotkut eivät ole ainoastaan allegorisesti hirviöiden, vainajien ja noituuden ilmentämiä, vaan viihdyttävässä vuorovaikutuksessa niiden kanssa.
Suosittelen lämpimästi!
