Lumenlaulaja

Kirjasta

Ulkoasu: Jussi Kaakinen. Sidottu, kansipaperi.

Blogistanian Finlandia -palkinto 2025. Runeberg-palkintoehdokas 2025, Tähtifantasia-palkintoehdokas 2026, Kuvastaja-palkintoehdokas 2026.

EN OLE KOSKAAN PALJASTANUT SYNTYTARINAANI KENELLEKÄÄN.
EN ENNEN KUIN NYT.

Lauha elää lapsuuttaan Pohjolassa, jossa hallitsevat vahvat naiset, jokaisella heistä oma loitsuhahmonsa, eläinmuotonsa. Lauhan ollessa yhdeksänvuotias Pohjolaan hyökkää vieras heimo, joka surmaa suurimman osan hänen perheestään, mutta Lauha pääsee pakoon äitinsä ja pikkusisartensa kanssa. Naisyhteisön turvissa hän oppii taikavoimiensa mahdin ja punoo suunnitelman, jolla Pohjola otetaan takaisin.

Kovat kokemukset, menetykset ja tarve suojella omaa perhettä hinnalla millä hyvänsä tekevät Lauhasta Louhen, naisen, jota pelätään ja kunnioitetaan. Mutta kivuliaat muistot ajavat Louhea kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia koko Pohjolan väelle ja Louhelle itselleen.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Emmi Itäranta

Emmi Itäranta (s. 1976) opiskeli Tampereen yliopistossa teatterin ja draaman tutkimusta ja valmistui filosofian maisteriksi. Hän teki teatteri- ja kirjoitusalan töitä muun muassa dramaturgina ja teatterin tiedottajana. Vuonna 2007 Itäranta lähti Kentin yliopistoon Britanniaan opiskelemaan luovaa kirjoittamista.…

Tutustu kirjailijaan