Sidottu.

Temir on luonut ihmisten tasa-arvoon perustuvan ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivän hallinnon. Se ei kuitenkaan miellytä niitä, jotka ovat menettäneet entiset etuoikeutensa, ja kansan saa helposti uskomaan, että jumalien luomaa järjestystä rikotaan, kun ahkerat ja kunnolliset joutuvat elättämään laiskoja ja kelvottomia. Onko tasa-arvo edes mahdollista, kun ihmiset kuitenkin kaipaavat vahvaa johtajaa, ja tukahduttavatko ahneus ja itsekkyys halun huolehtia heikommista?

Motun valtakunnan poliittisten myrskyjen keskellä Sonen tehtävä on suojella Temirin poikaa Amiria, jonka uskotaan parantavan ihmisiä pelkällä kosketuksellaan, ja jota siksi syytetään noituudesta. Samalla Sone etsii suuntaa omalle elämälleen.

Julkaistu
6.3.2020 (BoD - Books on Demand)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

Taru ja Tarmo Väyrynen

Taru Väyrynen (s. 1944 Vaasassa) on opiskellut Helsingin yliopistossa pääaineenaan kasvatustiede. Hän on toiminut näkövammaisten opettajana sekä erilaisissa ohjaajan ja opettajan toimissa koulukodissa, nuorisokodissa ja vankilassa. Kirjailijatyön ohella hän on suorittanut filosofian tohtorin tutkinnon pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede. Taru Väyrynen on kirjoittanut yli 60 teosta. Tarmo Väyrynen (s. 1950 Säräisniemellä, nykyisessä Vaalassa). Maalaistalon lapsena Tarmo Väyrysellä on kokemusta maatalous- ja metsätöistä, ja luonto ja luonnon ilmiöt kiinnostavat häntä edelleen. Pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen hän on toiminut erilaisissa…

Kustantaja

BoD - Books on Demand

Risingshadow'ssa 92 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja