M. E. Yli-Kiikka
M. E. Yli-Kiikka (s. 1984) on syntyjään Loviisalainen, vesistöjen äärellä viihtyvä satusetä, joka tarinoi nykyisin Joensuusta käsin. Piirrettyään lapsesta asti tikku-ukkosarjakuviaan, hän päätti lukioaikanaan koetella itseään oman sarjakuvasarjan parissa. Piirrosjälki osoitti, että kuvitus olisi parasta jättää ammattilaisille - tai edes hyville amatööreille -, mutta hahmot suorastaan vaativat saada tarinansa kerrotuksi, tavalla tai toisella. Siispä M. E. päätti mieluummin kirjoittaa päässään pulppuavat tarinat kirjaformaatissa, ja unelma kirjailiudesta alkoi. Esikoisen kirjoitustyö käynnistyi vuonna 2006. Sittemmin työpöydälle on kasautunut…
