Tämän kirjan lopussa on jotain todella symbolista. Kuten kirjan hahmotkin sanovat, en tiedä tarkkaan minkä symboli se on, mutta ainakin se sai aikaan pienet kylmät väreet.
Pienet jumalat on 12. lukemani Pratchettin teos, ja se näkyy siinä, ettei Kiekkomaailman perushuumori enää iske yhtä vahvasti kuin alussa. Tämä kirja muistuttaa jossain määrin Pyramideja: Efebe ja jumalat esiintyvät molemmissa. Efebe on kirjan parasta antia, filosofit ovat lempihahmojani. Linnoituksen tapahtumat ovat tylsempiä.
Tämä on hieman keskivertoa parempaa Pratchettia, eli hyvä kirja. Pikkuhiljaa alan kuitenkin kaivata takaisin Ankh-Morporkiin.