Arkki

Janne Kellari

9.0 / 10
1 arvosana

Sidottu ja nidottu painos.

MUINAINEN ENNUSTUS, MENNEISYYDEN SOTURI, SUKUNSA VIIMEINEN

Maailma on tuhon partaalla, mutta ei ole niin suurta kärsimystä, etteikö joku haluaisi hyötyä sen kustannuksella.

Siirtolaisena vieraaseen kulttuuriin saapunut nainen luovii monikerroksisten salaisuuksien ja salaliittojen sokkelossa. Ystävyys ja luottamus joutuvat äärimmäiseen testiin, kun tulevaisuuden kuva pikkuhiljaa aukenee. Onko olemassa kohtaloa vai onko kaikki sattumaa? Voiko muinainen ennustus kertoa jotakin, jota teknologia ei voi selittää?

Menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kietoutuessa yhteen, paljastuu totuus ympäröivästä maailmankaikkeudesta.

ARKKI

"Nel-For ponnisti rajusti taaksepäin ja heilautti samalla päätään. Takaraivo iskeytyi liike-energian tuottamalla voimalla yllätetyn miehen kasvoihin."

"Vaikka keho oli toiminut lähes automaattisesti, ei mieli voisi koskaan unohtaa uhrausta, jonka taktinen äly oli tehnyt omantunnon kustannuksella."

"Kyseenalaistamatta johonkin uskova ei oikeasti ole oma itsensä, vaan heijastus siitä mitä hänelle on annettu."

LUKIJAT PUHUVAT

"Mielenkiintoista filosofista pohdintaa tasa-arvosta."

"Teksti ja kerronta oli erittäin sujuvaa."

"Kiitoksia hyvistä lukuhetkistä."

Julkaistu
26.11.2021 (BoD - Books on Demand)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

Janne Kellari

Janne Kellari (s. 1969) on tamperelainen kirjailija. "Kirjoitan scifiä ja fantasiaa, joissa omanlaiseensa realismiin yhdistyvät kiero huumori, vahvat naishahmot ja joissa fantasiaelementit ja teknologia muodostavat taustan seikkailua, jännitystä ja mysteereitä yhdistäville tarinoille. Suurimpana innoittajanani ovat luonnollisesti toimineet scifi ja fantasia, mutta myös perinteinen jännitys- ja seikkailukirjallisuus sekä historialliset romaanit."

Kustantaja

BoD - Books on Demand

Risingshadow'ssa 92 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja