Unien sirkus
Kansi: Sami Saramäki. Nidottu.
Maaginen uusi ääni nuortenkirjallisuudessa
Syksy ja koulu ovat vasta alkamassa, ja silti seitsemäntoistavuotiaan Juulin jalat ja pää tuntuvat painavilta. Varsinkin pää. Juuli on matkalla töihin, kun hän törmää kadulla kettuun. Sen perään syöksyy Valvoja, joka ei onneksi huomaa Juulia. Arkinen maailma alkaa oudosti säröillä, kun sama kettu, Eduardo Hopea, alkaa ilmaantua Juulin uniin.
Samoihin aikoihin Juuli tutustuu katutaiteilijoihin ja aktivisteihin, Nikoon, tämän siskoon Niniin ja Iidaan, ja ystävystyy heidän kanssaan. Hetken kaikki tuntuu uudelta ja mahdolliselta – mutta sitten tapahtuu jotain kauheaa. Juuli lähtee etsimään ystäviään halki merkilliseksi muuttuneen Euroopan, ja palaa samalla tukahduttamiinsa lapsuusmuistoihin sirkuksesta, joka on tuhoutunut tulipalossa. Hän tempautuu huikeaan seikkailuun, jossa hän kohtaa sekä oman itsensä, kadonneen isänsä että menneisyyden tapahtumat.
Monikerroksisessa tarinassa liikutaan lähitulevaisuuden totalitaarisessa Euroopassa, maagisessa rinnakkaismaailmassa ja Juulin muistoissa. Näistä syntyy kudelma, jossa kontrolloivan ympäristön valheellisuus asettuu vastakkain ilon ja mielikuvituksen kanssa. Unien sirkus kuvaa vetävästi sekä maailman että ihmismielen ylenpalttista moniulotteisuutta – ihmeellistä, traagista ja kaunista.
Johanna Förster
Johanna Förster (s. 1968) on espoolainen lääkäri, joka rakastaa kotinsa takametsän puita ja kirjoittaa mieluiten ulkona kuistilla tai kahviloissa.
Kirja-arviot ja kommentit
Unien sirkus on jälleen yksi nuorille kohdennettu romaani, joka yllätti aikuislukijan viisaudellaan. Metatekstien perusteella osasin toki jo ennakkoon odottaa yhteiskunnallisesti kantaaottavaa teosta mutta kuitenkin sellaista, jossa ystävyys ja rakkaus ja muut sen sellaiset geneeriset teemat vievät lopulta melkein kaiken tilan. Eivät vieneet. Puolipakollinen teiniromanssikuvio luonnollisesti löytyy, mutta romantiikkagenreä kirja ei alkuunkaan edusta.
Parhaiten mieleeni teoksesta jäi, miten Johanna Förster sen avulla kommentoi taiteen universaalia merkitystä ja voimaa sekä kritisoi eräiden vaikutusvaltaisten ihmisten taide- ja kulttuurikenttään kohdistamaa vihapuhetta. Kun puhumme musiikista, tanssista tai kirjallisuudesta, emme puhu elintasomahaisten nykyihmisten kuluttamista tuotteista vaan ihmisiin sisäänkirjoitetusta tarpeesta luoda uutta ja jakaa kokemuksiaan maailmankaikkeudesta. Taideviha kumpuaa äärikonservatiivisesta pyrkimyksestä ylläpitää status quota. Ray Bradburylta voi kysyä lisätietoja.