LISÄYS, varoitus teille, jotka luette väärin: kirjailija ilmeisesti kokee asiakseen puuttua lukijoiden lukukokemuksiin goodreadsissa parin tunnin aikajänteellä kriittisen arvion postaamisesta. Julkaisin tämän saman arvion siellä, ja hän halusi välittömästi ilmoittaa, että kuulemma keksin kirjaan sisältöä päästäni.
Kun romaani kuvaa tilannetta, jossa sananmukaisen "uhrin" "tahto murenee", joku "saadaan ansaan", "taistelee haluaan vastaan" ja hänet "voitetaan" juuri ennen "tuhoamista", (sivut 142-143) ja kun tilanteessa on käynnissä moneen kertaan korostettu yliluonnollinen voimakamppailu, jota "uhri" (toisen kerran) "ei kykene vastustamaan" (s. 145), minulla on käsittääkseni lukijana oikeus tulkita kohtaus raiskausallegoriaksi ihan näiden paperille painettujen sanojen valossa. Aika järkyttävää, että kirjailija kokee oikeudekseen puuttua siihen. Toivottavasti seuraava sanoihin huomiota kiinnittänyt lukija ei saa samanlaista noottia. Seksuaalinen pakottaminen ei ole sukupuolesta riippuvaa.
Alkuperäinen arvio:
Kieli on kaunista, todella kaunista! Silti järkytyin ja petyin Talventaiton hehkutuksesta sitä enemmän mitä pidemmälle luin. Tämä romaanihan häpeää itseään - se häpeää ihmiskehon ruumiillisuutta sen kaikissa muodoissa, se häpeää tarinankerronnan vaatimaa selittämistä; se häpeää olla autenttinen romanssi, se häpeää olla rehellistä fantasiaa, se häpeää jopa olla aito tragedia, jossa henkilöhahmojen omat härkäpäiset päätökset johtaisivat heidät hirveään loppuun. Jäljelle jää pelkkä tekotaiteellinen ei-mikään.
Vaikka on kiitettävää ja varmasti suuren työn takana, että nettifoorumilla jaettu jatkotarina on jalostettu romaanin mittaiseksi, alku OC-raapaleina fanfic-yleisölle näkyy ja valitettavan vahvasti. Ficcihenkinen ja melkein aforismikokoelman omainen tapa keskittää fiilistely kaiken muun kustannuksella ei kanna kokonaista romaania millään. Miksei suomifantasia voi kertoa kertomuksia, joihin lukijakin autetaan kärryille välittämään siitä, mitä tapahtuu? Miksi koko kenttä on allerginen minkään fantasiaelementtinsä rehdille esittelemiselle tai vähällekään viihteellisyydelle? Miksi nyt jo useammassa hehkutetussa kotimaisessa fantasiaromanssissa on viime vuosina ollut isossa osassa yliluonnollisella tasolla pitelemätön tarve raiskata rakkauden kohde, tämä yksi niistä? Sen lukumäärän soisi olevan nolla!
Talventaiton maailmassa elämä ilman pitelemättömän väkevää rakkaussuhdetta on vaillinaista epäelämää, mutta kaikki ruumiillinen ihmiseläimen kokema aistimellisuus ja ruumiillisuus on väärin, pahaa ja likaista ja pakko piilottaa kymmenen tason abstrahoinnin taakse tai kiteyttää juuri seksuaaliseen väkivaltaan.
Ruoka on pelkkä cottagecore-esteettinen koriste ja makuaisti pelkkä kuvakeino muille tunteille ja näyille, syödä tai juoda tai täyttyä ihmisen ei siitä pidä. Talvi on kamala, kuollut vuodenaika, kesä vielä sitäkin kamalampi, läpi paistaa joku ihme biiffi luonnon kiertokulkuun kuuluvaa parittelua ja eläimellistä elämää ja kuolemaa vastaan. Ruumiineritteet ja iho ja rasva ja takut ovat tälle romaanille jotakin epäluonnollista ja kuvottavaa, joka on olemassa vain silloin, kun ihmisyys ja ihmissuhde ja koko maailman tasapaino on mennyt pieleen. Raiskaaja ei ole oma itsensä raiskatessaan tai uhkaillessaan sillä toista ihmistä, syy on aina ja poikkeuksetta jonkin toisen entiteetin, ja todennäköisesti uhri itse sekä aiheutti että ansaitsi pahoinpitelyn. Ja raiskaajalla on siitä nyt tosi paha mieli, ettäs tiedät. Rakkaus on oikein ja hyvää vain silloin, kun se on täysin puhdistettu ja irrotettu ihmisruumiin kokemuksista ja toiminnoista jonnekin kuunkehrien ja vuoristopurojen ja kaukaa ihasteltujen kämmenselkien ja hartioiden kuvailuun. Nimi voisi olla "Megarepressio: romaani". Aivan käsittämätöntä.
Mä tykkään maagisesta realismista ja pienestä surrealismista, Kissani Jugoslavia ja Sudenmorsian on upeita kirjoja. Pidän myös romanttisista tragedioista, luukutan oopperaa mielelläni. Mutta ei maaginen realismi, surrealismi, symbolismi ole ainoastaan sitä, että asioista hävettää puhua suoraan. Ei se ole sitä, että sivulla lukee "aika on kuin tervaa, muistan painajaiseni ja kurkkuuni valuvan kuolonsiirapin" ilman mitään konkretiapohjaa ikinä.
Ja mitä ihmettä on oltti? Mikä on olttimekko? En oo varmaan koskaan lukenut kirjaa, joka olisi saanut mut vahvemmin epäilemään omaa suomen kielen taitoani sitä lukiessa. Miksi tässä kirjassa on enemmän kryptisiä Yhdyssanakäsitteitä kuin niiden minkäänlaisia selityksiä?
Mä halusin että tää olisi hyvä. Kenelle tää on tarkotettu? Olen sekä fantasian että kaunokirjallisen ihmissuhdedraaman fani, ja tää ainoastaan turhautti ja ikävystytti lukea. Kielikuvat on kauniita, mutta se ei riitä!
