Alkuteos ilmestynyt 2024. Suomentanut Heidi Nieminen. Kannen suunnittelija: Callie Hart. Nidottu.
2. uudistettu painos. WSOY, 2026. Sisältää kolme bonuslukua. Kannen suunnittelija Will Staehle. Nidottu.
Goodreads Choice -palkintoehdokas 2024.
Älä koske miekkaan.
Älä käännä avainta.
Äläkä ainakaan avaa porttia.
Saeris Fane ei ole erityisen taitava sääntöjen noudattamisessa, mutta hän on hyvä pitämään salaisuuksia ja piilottamaan eriskummalliset kykynsä. Mutta kun Saeris joutuu hengenvaaraan, hänen voimansa paljastuvat ja hän avaa vahingossa kauan suljettuna olleen portin maailmojen välillä. Lapsuuden saduista tutut haltiat ovatkin lihaa ja verta.
Saeris löytää itsensä keskeltä vuosisatoja kestänyttä taistelua hyvästä ja pahasta. Hän oppii, että Kuolemalla on nimi, Kingfisher: luonnonlakeja uhmaava, vihaa hohkava jumalaisen kaunis olento. On selvää, että haltia on paras pitää miekan mitan päässä – mutta hän on ainoa, joka voi auttaa Saerisin takaisin kotiin.
Callie Hart on Kaliforniassa asuva englantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut lukuisia sekä Yhdysvalloissa että maailmalla menestyneitä, romantiikkaa ja erotiikkaa tihkuvia romaaneja. Elohopea aloittaa Haltioita ja alkemiaa -romantasiatrilogian.
"Täsmälukemista niille, jotka haluavat dialoginsa nokkelana ja romanssinsa tulisena." – Marie Claire
Kirjan tapahtumat
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan lukulistalle
- antoi kirjalle arvosanan 4/10
- aloitti kirjan lukemisen
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- antoi kirjalle arvosanan 8/10
- lisäsi kirjan omistettuihin
- antoi kirjalle arvosanan 9/10
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan suosikkeihin
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan lukulistalle
- lisäsi kirjan tietokantaan
