KIRJA-ARVIO
Sodan myrskyt
Näytä spoileriksi merkitty arvio
Odotus palkittiin ja sain kirjan käteeni eilen. Luin, suorastaan ahmin kirjan sisällön ja tänään kirja loppui, vaikka yritin hidastaa etenemistä loppua kohden.
Loppu ei koskaan ole helppo osa. Varsinkin tässä sarjassa, olisin voinut pyytää jatkoa loputtomiin. Kirjan loppu oli mieleen painuvat sillä se ei luvannut olevansa onnellinen vaan se oli surullinen omalla tavallaan. Toivoin jotain toiveikkaampaa lopulta.
Mutta. Loppuhan on vasta alkua. Jos kirjassa ei lukisi että se on päättöosa, voisin kuvitella lisää jatkoa.
Kirjojen hahmot olivat tietenkin yhtä ihania kuin aina;)
Puolikas tähti pois lopun takia.
Minä palaan vielä.
