tintti89

Kirja on ehkä hieman liian yliarvostettu, mutta ei se silti mikään huono ole. Kirja oli nopealukuinen ja juoni mielestäni hyvä ja humoristinen. Ns. tietosanakirjaselitykset sopivat hyvin kirjaan. Osaltaan kirja on kirjoitettu hyvinkin yksinkertaiseen muotoon, mutta toisissa kohdin voi mennä kaikki ihan ohi, sillä kirja on kirjoitettu kuin ulkoavaruuden asukkaille. Miinusta kirjalle tuovat sen sekavat tekstit muista avaruuden olioista kerrottaessa ja sen hyppiminen tapahtumissa.

Tässä kirjassa keskitytään enemmän tapahtumiin kuin henkilöihin. Kirjan henkilöiden taustat ja persoonallisuudet jäävät hieman hämäriksi, niistä ei saa kunnon otetta. Parhaiten mieleen jää Marvin, maanis-depressiivinen robotti, vaikka hän ei kirjassa kovin suurta osaa saakaan. Olisin toivonut kirjan keskittyvän enemmän varsinaisiin päähenkilöihin, Arthuriin ja Fordiin, sillä nyt heistä ei saanut oikein minkäänlaista kuvaa.

Kirjan loppu oli liian töksähtävä. Ehkä tämä sarja on tarkoitettu luettavaksi yhtenä kirjana, mutta yksittäisinä teoksina jos sen lukee, niin loppu jää tässä osassa ikään kuin kesken. Itseäni jäi harmittamaan kirjan lyhyys, joka osaltaan myös vaikuttaa lopun töksähtävyyteen. Kuitenkin ihan suositeltava kirja jokaiselle, joka on innostunut sci-fistä. Liikaa ei kuitenkaan kannata tältä kirjalta odottaa.

Kirjan perusjuoni on mielestäni hyvä. Kuitenkin alussa Minervan esiintyminen osaltaan ärsytti, mutta toisaalta taas toi mukavaa vaihtelua kirjoihin. Demonisaari aikaloitsun vankina on erilainen ja mielenkiintoinen idea ja on mielestäni loistava Artemis Fowl -kirjan aihe. Kirjaan oli saatu mahdutettua erittäin paljon asiaa, pelkästään demoneiden ympärillä kirja ei pyörinyt.

Henkilöistä tässä kirjassa keskityttiin myös muihinkin kuin Artemikseen. Erityisesti mieleeni jäivät Butlerin, kuten myös Hollynkin, tunteet Artemista kohtaan. Minerva ärsytti erittäin paljon kirjan alussa, en olisi halunnut Artemikselle kilpailijaa hänen ollessaan ainutlaatuinen edellisissä kirjoissa. Kuitenkin Minervassa tapahtuu muutosta, ja kirjan loppuosissa hän jää täysin taka-alalle. Demoneista ei loppujen lopuksi kirjassa selvinnyt kovinkaan paljon, mutta jäi heistä silti ihan hyvä kuva. Kirjaan olisin kuitenkin toivonut enemmän vanhoja henkilöitä, nimittäin Foalya ja Mulchia.

Kirjan loppu oli mielestäni parhain kaikista Artemis Fowl -kirjoista. Se, mitä Artemikselle kävi aikatunnelissa, oli täysin odottamatonta sekä myös kiinnostavaa tulevien kirjojen kannalta. Kirja oli kerronnaltaan aivan täyttä Colferia huumoreineen ja arvaamattomine juonenkäänteineen. Ehdottomasti suosittelen sarjan edelliset osat lukeneille, parhaimpiin sarjan kirjoihin tämä lukeutuu.

Kirjasta sai erittäin hyvän ensivaikutelman jo ensimmäisillä sivuilla. Se on humoristinen ja nopealukuinen kirja, jossa taikuuden maailma ei ole aivan se perinteinen. Kirja on enimmäkseen kerrottu Bartimeuksen näkökulmasta, välillä myös Nathanielin. Kirjan parhain tuntomerkki ovat Bartimeuksen kertomissa luvuissa alaviitteet, joissa tarkennetaan aina jotain tiettyä asiaa.

Kirjan toisesta päähenkilöstä Nathanielista tulee aivan mieleen Artemis Fowl. Nathaniel on Fowlin tapaan lapsinero, tosin hän on huomattavasti epävarmempi kuin Artemis. Kirjan varsinainen päähenkilö Bartimeus saa hymyn huulille lähes kaikella sanomisellaan, varsinkin alaviitteissään. Olisin toivonut koko kirjan olevan hänen kertomaa. Kirjassa oli yleisestikin mielenkiintoiset ja hieman erilaiset henkilöhahmot: Arthur Underwood oli yksinkertainen ja tyhmä ja piti Nathanielia samanlaisena kuin hän itsekin on. Rouva Underwood oli taasen kiltti höppänä, joka piti Nathanielin puolia.

Kirjan loppu sopi hyvin tälle kirjalle. Pitkin kirjaa kehittynyt Nathanielin ja Bartimeuksen välinen ystävyys sai huipennuksensa aivan lopussa. Kirja oli yleisestikin ennalta-arvaamaton, olin lukenut kirjan kerran aiemminkin kauan sitten, mutten siltikään arvannut tulevia tapahtumia. Erittäin suositeltava kirja kaikille, niin nuorille kuin vanhoillekin.

Jotenkin tylsäjuoninen kirja. Oikeastaan mitään uutta ei tapahtunut, enkä yleisestikään pidä Marcon kertomista kirjoista. Rupeaa pikkuhiljaa ärsyttämään animorfien selviäminen ihan kaikesta, kirjojen rakennekin pysyy aina samana. Olin kyllä ihan tyytyväinen kirjan vallitsevaan vesi-elementtiin.

Kirjan henkilöt pysyivät samoina kuin edellisissäkin osissa. Olin positiivisesti yllättynyt Tobiaksen lisääntyneestä sarkasmista tässä kirjassa. Olisin odottanut Marcolta enemmän tunteiden purkautumista hänen tajutessaan äitinsä olevan avaruusaluksessa. Olin pettynyt Marcon lähes olemattomaan huumoriin tässä kirjassa.

Kirjan loppu oli samantapainen kuin muissakin sarjan kirjoissa. Iso tappelu, josta kaikki animorfit selviävät ilman suurempia vammoja. Tosin tässä osassa jätettiin Marcon äidin kohtalo hieman avoimeksi, mistä saa innostusta sarjan seuraavien osien lukemiseen.

Kirjan perusrakenne oli jälleen samankaltainen muiden sarjan kirjojen kanssa. Muuten juoni oli hieman erilainen. Se kulki sujuvasti eteenpäin ja piti mielenkiintoa hyvin yllä. Olisin toivonut tähän kirjaan edellisen osan hork bajir -pariskuntaa, mutta toivottavasti niitä käsitellään myöhemmissä osissa.

Henkilöistä ei enää sarjan tässä vaiheessa paljastu mitään uutta läheskään niin usein kuin ennen. Toivoisin Cassien ja Jaken suhteen etenevän suhteellisen pian vähän vakavammalle tasolle, tässäkin kirjassa sitä vihjailtiin, mutta mitään ei tapahtunut. Jotenkin jäi taas vaivaamaan henkilöiden kyky selviytyä joka asiasta, oli se miten pieni tai suuri tahansa.

Kirjan loppu oli jotenkin töksähtävä. Jälleen kerran juuri ennen loppua tuli iso taistelu ja sitten jutellaan ryhmässä. Pahikset pääsivät taas karkuun ja hyvikset voittivat. Rupeaa pikkuhiljaa mietityttämään, eivätkö hork bajirien laumat ikinä vähene kun niitä aina tapetaan? Muuten kyllä ihan suositeltava kirja edellsiet osat lukeneille.

Kirjassa on kovin samankaltainen juoni sarjan muiden kirjojen kanssa. Tai juoni vaihtelee hieman, mutta kirjan perusrakenne on sama. Tässä kirjassa olin erityisen tyytyväinen kahden hork-bajirin pakoon. Toivon, että heitä ei jätetä vain tähän kirjaan. Se, mitä Tobiakselle tapahtui kirjan kuluessa, oli vain positiivinen juonenkäänne sarjaan.

Henkilöistä ei tässä osassa paljastettu mitään uutta. Tosin itselleni jäi vähän hämäräksi Tobiaksen ja Rachelin välinen suhde, onko heillä edes mitään meneillään. Olisin toivonut paljon enemmän Axin ja Tobiaksen välisiä keskusteluita, yleisestikin Axia olisi voinut olla enemmän mukana kirjassa. Positiivista henkilöistä oli hork-bajirien lajista kertominen.

Kirjan lopetus sopi mielestäni hyvin tähän kirjaan. Se ei ollut liian kliseinen, ja juuri tätä toivoin Tobiakselle tapahtuvankin. Kirja tosin loppui aika töksähtävästi kesken, onneksi ei mihinkään tärkeään kohtaan. Yleisesti ottaen kirja kuuluu varmasti parhaisiin sarjan kirjoihin.

Kirja oli kokonaisuudessaan jotenkin pinnallinen, siihen ei päässyt kunnolla sisälle. Juoni oli kyllä hyvä, vaikka välillä menikin sekaisin tapahtumista sen seuraillessa eri henkilöiden seikkailuja ja tuntemuksia. Kirja ei ollut ihan yhtä raaka kuin sarjan edellinen osa, mutta tässäkin lopputaistelu käytiin läpi hirveän lyhyesti. Se myös muistutti hieman liikaa TSH:n Kaksi tornia -osan taistelua.

Henkilöiden tunteita olisi kirjassa voinut kuvailla enemmän. Henkilöt olisi myös voitu esitellä kirjan aluksi, olin ihan pihalla lähes kaikista henkilöistä kirjan alussa. Olisin toivonut enemmän romantiikkaa kirjaan, kun ihan lapsille tätä ei ole tarkoitettu. Lopun paljastus Eragonista käsiteltiin mielestäni liian nopeasti. Roranin rooliin olin tyytyväinen.

Loppu oli hyvä, mutta ehkä liian nopeasti käsitelty. Olisin toivonut Roranin ja Eragonin keskusteluun hieman syvyyttä lisää. Kirjassa ärsytti vieraskielisten sanojen ja sanontojen suomennokset kirjan takana, ne olisi voitu suomentaa suoraan tekstissä. Kaikkia ei myöskään löytynyt kirjan takaa. Näistä kirjalle iso miinus, vaikka kirjailija on selvästi nähnyt kielissä vaivaa.

Kirjan perusjuoni oli hyvä, mutta liian ennalta-arvattava. Tapahtumapaikat olivat hyvin kuvailtu ja ne olivat mielenkiintoisia, mutta jotenkin keskiaikaisen maailman sekoittaminen nykyaikaisiin aseisiin ja autoihin ei oikein toimi. Kuolema oli luotu hieman erilaiseksi kuohuvine virtoineen ja portteineen. Kerronta oli sujuvaa ja piti hyvin mielenkiitoa yllä.

Kirjan henkilöt olivat erittäin mielenkiintoisia, tosin hieman kliseisiä. Olisin toivonut hieman enemmän tietoa erityisesti clayreista, sillä itselleni jäi aivan auki mitä tai keitä he ovat. Mogget oli mielestäni toteutettu hyvin ja erilaisesti, en ainakaan muista muissa kirjoissa törmänneeni tällaiseen.

Kirjan loppu jäi junnaamaan hieman paikoilleen. Siinä annettiin viitteitä, mitä tulevissa kirjoissa tulee tapahtumaan. Loppu jäi niin avoimeksi, että itse odotan innolla seuraavan osan lukemista. Kirjassa oli joitain epäselviä kohtia, olisin esimerkiksi toivonut lisää selitystä kiltakivistä ja vapaasta taikuudesta.

Kirjan juoni poikkesi hieman sarjan edellisistä osista. Tässä osassa pääsee tutustumaan revolverimies Rolandin menneisyyteen, tarkemmin sanottuna hieman alle vuoteen hänen nuoruudestaan. King on osannut kirjoittaa tekstistä erittäin todentuntuisen, ja sitä jaksaa lukea innolla. Juoni etenee hyvin ja arvaamattomasti kirjan loppuun saakka.

Henkilöistä sarjan varsinaiset päähenkilöt Rolandia lukuunottamatta jäävät taka-alalle. Kirja keskittyy Rolandin lisäksi hänen parhaisiin ystäviinsä Alainiin ja Cuthbertiin, sekä Rolandin rakastettuun, Susaniin. King oli saanut myös henkilöistä erittäin todentuntuiset ja mielenkiintoiset. Hyvästä Miehestä olisi tosin voinut kertoa enemmän, minulta ainakin meni ihan ohi kuka hän on.

Kirjan loppu oli yhtä ennalta-arvaamaton kuin koko muukin kirja, King oli keksinyt hieman erilaisen loppuratkaisun. Ainoata miinusta kirjalle tuo tapahtumien hyppelehtiminen, mutta nekään eivät haittaa lukukokemusta. Kaiken kaikkiaan suositeltava kirja jokaiselle fantasian ystävälle.

Kirjan alku ja keskivaihe olivat lähes täydellisiä, mutta sen loppu oli täydellinen pettymys. Se tuntui erittäin hätäisesti kirjoitetulta. Juoni oli erilainen ja mielenkiintoinen, eikä kirjan lukeminen tuntunut missään vaiheessa pakkopullalta. Kerronta oli Kingin tapaan sujuvaa ja nopealukuista.

Kirjan päähenkilö Johnny oli saatu kirjoitettua kirjaan erittäin todenmukaisesti. Varsinkin hänen tunteensa oli kuvailtu hyvin. Myös Johnnyn isä oli saatu kuvattua ihanaksi symppikseksi. :) Kirja keskittyi ehkä hieman liikaa pelkästään Johnnyn elämään, mutta myös muille annettiin siellä täällä huomiota.

Kirjan loppu pilasi sen aivan täydellisesti. En olisi toivonut Johnnylle aivan tällaista kohtaloa. Muuten kirja oli erittäin hyvä. Miinusta myös kirjan ajan ja paikan ja henkilöiden hyppelemisestä sen alussa. Olisin myös toivonut enemmän kuvailua, mitä kolmannessa maailmansodassa tulee tapahtumaan, antaahan takakansiteksti siitä sellaisen kuvan. Muuten erittäin suositeltava ja hyvä kirja.

Kirja oli juoneltaan hyvä, mutta kaikki tapahtumat tuntuivat painottuvan kirjan loppuun. Takakansitekstin perusteella olisin odottanut henkilöiden tapaavan junan paljon aikaisemmassa vaiheessa, samoin kuin kaupunkiin pääsemisen. Kirjan kerronta oli hyvää ja kulki sujuvsti eteenpäin, tosin suomentajan kirjoitus- ja pilkkuvirheet olivat erittäin häiritseviä..

Kirjan henkilöt eivät paljoa eronneet sarjan edellisistä osista. Roland alkaa vähitellen pehmenemään ja Eddie pitää puoliaan häntä vastaan. Susannah on mukava persoona ollessaan kahden täysin vastakkaisen henkilön yhdistelmä. Jaken palaaminen takaisin sarjaan oli positiivinen yllätys. Lempihenkilökseni kirjan kuluessa muodostui Oi-mäyriäinen. :)

Kirjan tapahtumat olisivat voineet sijoittua kirjaan tasaisemmin, nyt ne painottuivat loppuun, vaikka joitakin pienempiä tapahtumia tapahtui läpi kirjan. Alku oli jotenkin tylsähköä luettavaa. Ludin kaupungin kuvailu oli mielestäni hyvin toteutettu kirjassa. Kaiken kaikkiaan ihan suositeltava kirja, jos ei halua kirjassa koko ajan tapahtuvan jotain.

Kirja on jotenkin lässähtänyt, olisin odottanut sen olevan parempi sarjan edellisen kirjan perusteella. Juoni oli täysin ennalta-arvattava ja tylsä. Kirjan tapahtumat hyppelehtivät ajasta ja paikasta toiseen, joten välillä sai toden teolla miettiä missä mennään. Kerronta oli sujuvaa, mutta kirja oli kirjoitettu hieman liikaa lapsille suunnatusti.

Kirjan henkilöissä ei ollut mitään erikoista. Destinyn ja Livvyn tunteet oli tosin kuvailtu todenmukaisesti. Mikey tuntui jotenkin pahasti häiriintyneeltä, ehkä vähän liioitellultakin. Olisin toivonut enemmän tietoa isän tutkimustyöstä, tämä jätettiin täysin avoimeksi. Jotenkin kirja pyöri aivan liikaa vain Destinyn ja Livvyn ympärillä jättäen muut henkilöt taka-alalle.

Kirja oli aivan liikaa lapsille suunnattu, mitään pelottavaa kirjassa ei ollut. Itseäni häiritsee myös kirjailijan vapaus vampyyreiden käyttäytymisestä yms, esimerkiksi niiden kyky muuttua miksi eläimeksi tahansa. Kirjan alkuun olisin myös toivonut jonkinlaista johdantoa edellisestä osasta, itselläni ainakin on aikaa edellisen kirjan lukemisesta enkä muistanut henkilöistä tai tapahtumista mitään.