Käyttäjän Mantaliini avatar

RISINGSHADOW-KIRJAHYLLY

Mantaliini

Noviisi· Taso 7

LUKIJAN OMA ÄÄNI

Kirja-arviot

Käyttäjän Mantaliini omat ajatukset lukemistaan kirjoista. Nämä ovat lukijan kirjoittamia kirja-arvioita, eivät Risingshadow’n toimituksellisia arvosteluja.

5 kirja-arviota
Järjestä kirja-arvioitaJärjestys: Kirjoituspäivä · Uusin ensin
Uusikuu

KIRJA-ARVIO

Uusikuu

Stephenie Meyer

2/10Kirjoitettu 12.11.2008

Kirja oli sinänsä hyvä, mutta yhdessä kohtaa juoni tuntui jämähtävän paikalleen. Tuntui kuin tapahtumilla ei ollut juonen kannalta mitään merkitystä. Myöhemmin selvisi että tosiaan olihan niissä. Mutta siinä kohtaa kirja menetti otteensa minusta ja jouduin oikein taistelemaan etten olisi heittänyt kirjaa päin seiniä.
Mutta kannattaa siis lukea koska mukavaa lomaluettavaa ei ole koskaan liikaa:)

Vampyyrin oppipoika

KIRJA-ARVIO

Vampyyrin oppipoika

Darren Shan

8/10Kirjoitettu 6.11.2008

Annoin kirjalle kokonaiset viisi tähteä koska se ei ollut mikään tavallinen kauhusarja. Ei siis mitään tavallisen onnellista loppua. Toivottavasti muutkin sarjan kirjat päätetään julkaista mutta ei tuon luulisi kovin vaikea englanniksikaan lukea. Hieman miinusta annan kuitenkin siitä että kirjan loppu muuttui jotenkin hätäiseksi.

Houkutus

KIRJA-ARVIO

Houkutus

Stephenie Meyer

2/10Kirjoitettu 6.11.2008

Luin tämän kirjan ystävien hehkutuksen takia mutta petyin hienoisesti. On totta että kirja pitää otteessaan ja Edward oli mielenkiintoinen hahmo: välillä oli kuin hän olisi vihannut Bellaa ja toisinaan hän oli oikein kiltti ja mukava. Kiinnostus kuitenkin lopahti kun kirjassa kerrottiin miksi hän oli sellainen. Ja jotenkin se että Edwardkin rakastui Bellaan niin helposti tuntui omituiselta.
Pakko kuitenkin myöntää että kirja oli hyvää "ei tarvitse ajatella"-luettavaa.

Rönsyilevä talo

KIRJA-ARVIO

Rönsyilevä talo

Diana Wynne Jones

10/10Kirjoitettu 2.11.2008

Erittäin hyvä kirja. Charmain oli hauska päähenkilö. Hän ei tajunnut mitään kotitöistä ja vielä vähemmän taikuudesta. Minua nauratti kohta jossa Charmain ja Peter pesivät astioita. Myös ajatus Howlista pikkupoikana oli hauska. Ärsyttävää kirjassa oli kuitenkin Howlin sössötys. Joissakin kohdissa joutui oikeasti miettimään mitäköhän tuokin mahtaa tarkoittaa.

Artemis Fowl: Aikaparadoksi

KIRJA-ARVIO

Artemis Fowl: Aikaparadoksi

Eoin Colfer

6/10Kirjoitettu 2.11.2008

Minusta kirja oli huonompi kuin sarjan muut kirjat. Aikamatkustus sekoitti juonta ja sama vanha pahis alkaa pikkuhiljaa tympiä. Oli kirjassa silti hyvääkin. Artemisin pikkuveljet olivat hämmentävä ja huvittava lisä kirjaan. Oli outoa huomata miten paljon päähenkilö on muuttunut sarjan aikana. Tämä oli myös ensimmäinen kirja jossa Artemis sai pärjäillä ilman Butleria. Eipä sitten muuta voi sanoa että ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!!:)