2005 | Perillinen #1 |
★ 6 |
näytä arvioNo, lähdetään liikkeelle siitä, että kirjan on kirjoittanut 15-vuotias teinipoika. Siihen nähden kirja on aivan hyvä. Mutta sitten kun ajattelee muita saman kaltaisia, ja parempia kirjoja, niin ei voi olla kuin pettynyt. Siitä huolimatta kaikessa kliseisyydessäänkin juoni on mukaansa tempaava, ja pahimmalta päänvaivalta säästyy kun ei suhtaudu siihen sadan prosentin vakavuudella.
Ongelmana on oikeastaan se, että Eragonissa ei ole mitään omaa, tai ennenkuulumatonta. Henkilönä Eragon on harvinaisen tylsä, vaikka kieltämättä Paolini kuvaa hänen ajatusmaailmaansa hyvin. Eragonin ehdottomasti mielenkiintoisin henkilö on Brom, koska hänen merkityksensä viimekädessä on todella suuri ja hänestä paljastuu aina jotain uutta. Haltiat, kääpiöt jne. olivat aika puuduttava elemetti ja Eragon olisi ollut hitusen verran parempi ilman niitä. Häiritsevä asia on myös se, että Eragon on kirjoitettu aika lapsekkaalla tavalla, vaikka siinä kuvataankin paikoittain aika raakoja asioita - no, onhan kyse kuitenkin nuorille suunnatusta kirjasta. Eragon sopii minusta parhaiten 12-15 vuotiaille nuorille.