rudi92

Brighidin matka oli selkeästi huonompi kuin edeltäjänsä Elphamen valinta. Pidin tosi paljon Brighidistä hahmona, mutta kirjan alku oli uskomattoman tylsä. Voi sanoa, että kirja muuttui mielenkiintoiseksi vasta kun Brighid, Cuchulainn ja uusfomorialaiset olivat päässeet MacCallanin linnaan. Siitä alkaen kirja tempaisi mukaansa ja sitä oli vaikea laskea käsistä. 

Hahmoista sen verran, että niin kuin jo sanoin pidin tosi paljon Brighidistä ja Cuchulainnista, mutta mielestäni he eivät sopineet toisilleen sitten yhtään. Heillä ei ollut minkäänlaista kemiaa, ja mä itse näin heidät vain kinastelevina puoliystävyksinä, vaikka heistä koko ajan puhuttiin, että heillä oli muka syvä ystävyys. 

Kirjan alun tylsyydestä ja pääparin kemian puutteesta huolimatta, Brighidin matka on loppujen lopuksi hyvä ja onnistunut kirja. Siinä on omat vikansa, mutta yleensä ottaen siinä on enemmän hyviä puolia. 

Elphamen valinta on mahtava kirja. Se on itsenäinen jatko-osa Partholon-sarjalle, ja samalla oman sarjansa ensimmäinen osa. Heti alussa huomaa, että tämä kirja on parempi, kuin ensimmäisen sarjan kirjat, niin hyviä kuin nekin ovat. Parasta Elphamen valinnassa on kuitenkin se, että kirja on kirjoitettu hän-muotoon ja näin ollen siitä tulee parempi. 

Juoni on todella hyvä ja mielenkiintoinen. Elphame on hyvä ja sympaattinen hahmo, johon tykästyin heti. Ja sitten Lochlan. Mielestäni hän oli täydellinen. Oli upeaa, ettei hän ollut kentauri, tai edes ihminen. Hän oli myös hyvin sympaattinen ja uskottava hahmo. Rakkaustarinan nopea syttyminen oli ainoa pieni miinus, se kun taas tapahtui liian nopeasti, mutta Castilla taitaa vain olla sellainen tapa.

Pidin tosi paljon Partholon-sarjasta, varsinkin kahdesta ekasta osasta, mutta Elphamen valinta on vielä paljon parempi. Se oli moniulotteisempi ja Elphame oli sen verran erilainen verrattuna Shannoniin ja Morriganiin, että hänestä oli pakko pitää.

Valontuoja on hyvä kirja, vaikka tässä osassa päähenkilönä onkin Rhiannonin tytär Morrigan. Juoni on vähän huonompi, kuin kahdessa ekassa osassa, mutta onneksi toteutus toimii. Morrigan oli aluksi mielestäni hyvä tyyppi, ja häneen pystyin samaistumaan paljon paremmin kuin Shannoniin. Mutta aika pian hänestä muotoutui rasittava ja typerä tyttö, joka sai kiristelemään hampaita. Myös tässä osassa on rakkaustarina, mutta se jätti minut todella kylmäksi. En välittänyt yhtään heidän "rakkaudestaan", osittain siksi, että sekin leimahti liekkeihin hetkessä, mutta myös siksi, että kumpikin osapuolista ei merkinnyt minulle mitään. 

Muuten Valontuoja on todella hyvä kirja. Se on huonompi, kuin kaksi edellistä osaa, mutta kuitenkin todella viihdyttävä, ja jos kirja viihdyttää, en voi antaa sille huonoa arvosanaa.

Valittujen taisto jatkaa mallikkaasti Partholon-sarjaa. Pidän sarjan juonesta, ja Shannonista, vaikken, kuten jo ensimmäisen osan arvostelussa mainitsin, voikaan samaistua häneen. ClanFintan on myös mahtava hahmo. 

Kirjan kirjoitustyylissä on kuitenkin jotain, mikä vähän tökkii. Shannonin ja ClanFintanin rakkaustarina on ihana, mutta liian nopeasti syttynyt. Ihmisten maailman Clint oli myös todella ihana, mutta taas se liian nopea tunteiden roihahtaminen ottaa päähän. 

Muuten kirja on todella mahtava, nopeatempoinen ja -lukuinen. Nautin siitä suuresti.

Jumalattaren valittu on erinomainen kirja. Teksti on sujuvaa ja toiminnantäyteistä, eikä tylsiä hetkiä ole lainkaan. Shannon on hyvä päähahmo, vaikkei kauhean helposti samaistuttava olekaan. ClanFintan on upea hahmo ja hänen ja Shannonin välinen romanssi oli todella mukava. Ainoa asia, mikä hieman häiritsi, ja jonka takia en voi antaa täysiä viittä tähteä, on se kuinka nopeasti Shannon rakastui ClanFintaniin. Se tapahtui ihan muutamassa sivussa ja sen jälkeen puhuttiin elämää suuremmasta rakkaudesta. Sinänsä näin suomalaisena se tuntuu aika oudolta.

Mutta jos tuota seikkaa ei oteta huomioon, niin kirja on melkeinpä täydellinen. Se on erilainen, päähahmot ovat upeita, ja mikä tärkeintä, siinä on kunnon juoni. 

Kuiskauksia on todella hyvä kirja. Juoni on ihan hyvä ja toteutus todella ensiluokkaista. Hilary on ihan kiva hahmo ja häneen oli helppo samaistua. Tonykin oli ihan hyvä hahmo.

Dean Koontz on mielestäni hyvä kirjailija, mutta hänellä tuppaa olemaan sellainen tapa, että jos päähenkilö on nainen, niin tällä on ollut todella traaginen lapsuus/nuoruus, tai sitten on tapahtunut jokin yksittäinen traaginen tapahtuma. Toisaalta, se on ihan hyvä, on aina mukavaa lukea traagisista tapahtumista, mutta toisaalta se on aika naurettavaa, että jokaisella naispäähahmolla on tämä sama yhteinen piirre. 

Mutta tämä seikka ei sinänsä huononna kirjaa, tai Koontzia. Kuiskauksia on takuuvarma kirja Koontzilta, ja sen voi ihan helposti lukea uudestaankin.

Pelko tulee hiipimällä on todella hyvä ja tiivistunnelmainen kirja. Kauhukohdat ovat onnistuneesti kirjoitettuja, varsinkin ne missä Susan kuulee nimeään kutsuttavan. Myös itse Susan on ihan ok hahmo, mutta kyllä hän jää aika pelkistetyksi. Samoin on muidenkin hahmojen kanssa. 

Mutta suurin miinus kirjassa on sen loppuratkaisu. Olin pettynyt saadessani tietää koko jutun idean, ja kirja menetti pisteitä minun silmissäni. Olihan se ihan nerokkaasti ajateltu ja sovitettu, mutta mielestäni se oli aika typerä. Myös ihan kirjan loppu oli todella omituinen. Tuntui ihan siltä että kirja piti saada äkkiä valmiiksi, joten lopetus hoidettiin nopeasti pois alta. Ihmettelen muutenkin, etteikö kirjailija olisi voinut tehdä kunnollista lopetusta, kun kirjaa ei ole edes pituudella pilattu. Ei varmaankaan olisi haitannut, jos kirja olisi saanut muutaman ylimääräisen sivun. 

Olen kuitenkin tyytyväinen kirjaan. Se on todella nerokkaasti kirjoitettu, ja jos kirjan loppuratkaisuakin katselee puolueettomasti, niin sekin on hyvin keksitty. Itse en vain lämmennyt lopulle, joten todella loistava kirja muuttui sen takia pelkästään todella hyväksi. 

Mustan tikarin veljeskunta otti nyt takapakkia aika rajusti. Kirjan kerronta, juoni ja suurin osa henkilöistä ovat edelleen suuren luokan mahtavuutta. Mutta... Suoraan sanoen, en voi ymmärtää, miten kirja voi olla Phuryn ja Cormian, kun heidän näkökulmansa olivat todella vähäiset. Ja nekin näkökulmat olivat koko kirjan tylsintä antia. John, Qhuinn ja Blay olivat todella mahtavia, mutta kun tämä kirja piti kertoa Phurysta, niin tuntuu vähän oudolta, että edellä mainitut, plus Lash saivat enemmän näytösaikaa, kuin hän. Mutta vaikka pidänkin tosi paljon Johninsta, Qhuinnista ja Blaystä, niin en ymmärrä, miksi he saavat niin paljon "näytösaikaa", kun kaikille on kuitenkin tulossa oma kirja, missä he ovat päähenkilöitä. Tuntuu vähän siltä, että kolmikko olisi jotenkin kirjailijan suosikki, ja muut hahmot (myös ne joiden olisi pitänyt olla päähenkilöitä) ovat vain jotain sivullisia, joita ei tarvitse "näyttää" niin paljon. 

Kirjassa oli vielä yksi iso miinus. Ja se oli Lash. Pidin kyllä tosi paljon hänen kohtalostaan, ja siitä yllättävästä käänteestä mikä liittyi häneen, mutta en ymmärrä miksi hänen näkökulmaansa piti tunkea kirjaan. Mielestäni olisi riittänyt se, että kerrotaan herra D:n näkökulman kautta, mikä Lashin tilanne oli, ja se siitä. Tällaisena oli vähän hypittävä Lashin osiot nopeasti yli, koska en vain jaksa sitä rasittavaa pulunn****jaa.

Varjeltu rakastaja oli aika paljonkin huonompi, mitä muut osat, mutta toivon, että seuraava osa ja Rehvenge tuovat Mustan tikarin veljeskunnan takaisin sen ansaitsemalle paikalle.

Rooman portit on hyvin vaikuttava teos diktaattori Caesarista. Kirjan hahmot ovat onnistuneita, tunnelma on koko ajan todella upea ja taistelut ovat hyvin kirjoitettuja. Julius ja Marcus olivat todella hyvin luotuja, ja Renius oli todella hyvä tyyppi. 

Kirja päättyy myös todella koukuttavasti. Se suorastaan pakottaa lukemaan seuraavat osat, enkä todellakaan aio missata niitä.

Sitomaton rakastaja on taas taattua Mustan tikarin veljeskuntaa. Olen alusta lähtien pitänyt Vishousista, ja oli upeaa lukea hänen näkökulmastaan. Ja Jane oli todella ihana. Räväkkä ja juuri täydellinen Vishousille. Tässä kirjassa oli taas enemmän Phuryn näkökulmasta, ja toivon, että häneenkin pääsisi hieman paremmin käsiksi seuraavassa osassa. Cormia ainakin vaikutti ihanalta hahmolta.

Mustan tikarin veljeskunta on todella mahtava sarja, ja olen täysin lumoutunut sarjan maailmaan. Vampyyrit ovat todellakin petoja, ja pidän siitä, kuinka he kutsuvat itseään uroiksi ja naaraiksi. Se lisää enemmän eläimellisyyttä, ja vähentää inhimillisyyttä.

Mustan tikarin veljeskunta sarja jatkuu aina vain parempana. Zsadistin ja Bellan rakkaustarina oli todella upea ja intensiivinen. Zsadistin menneisyys on traaginen ja kauhea, mutta se vain parantaa häntä hahmona. Tässä kirjassa myös Phurysta tulee jo vähän mielenkiintoisempi hahmo. Aikaisemmissa osissa hän oli erittäin mitäänsanomaton ja näkymätön hahmo, mutta tässä hänkin sai enemmän näkyvyyttä. 

Herätetty rakastaja on yhtä hyvä kuin Ikuinen rakastaja, ja näin ollen jakaa ensimmäisen sijan tämän kanssa.