Q_Black

Okei. Jos aloitetaan siitä faktasta, että r.a.k.a.s.t.a.n tämän kirjan kantta. Suomennoksissa on usein ihan pökkelöt kannet. Ihanaa, että tässä on säilytetty alkuperäistä. Se oli oikeastaan yksi syy miksi tämän kirjan ostin itselleni. Joo, olen juuri tällainen, kannet on kirjan yksi tärkein juttu. Tarina kertoi Poppysta, Valitusta, Neidosta, jota kukaan ei saa katsoa. Hänen elämänsä on tarkoin rajattua, myös hänen kasvonsa on peitetty osittain. Kuningaskunnassa vallitsee hutera rauha, mutta taustalla vaanii usva, ja sen sisällä vaara. Sattumien kautta Poppy saa henkivartijakseen komean ja merkillisen Hawken, joka saa tytön uhman heräämään uusiin sfääreihin.

Mutta niin, sanoisin tällä erää, että... minulla on Kingfisherin lisäksi toinenkin kirjapoikaystävä, kiitos tämän kirjan ;) Kirja lähtee verkkaisesti liikkeelle ja loppujen lopuksi alkupuoliskolla ei tapahdu mitään kovin hurjaa, mutta silti ahmin kyllä jokaista sivua aina alusta asti kuin en saisi tarpeekseni. En tiedä, ehkä kirjailijan tyyli kirjoittaa tai juonen kiusoitteleva eteneminen teki sen, ken tietää, mutta minä rakastan tätä kirjaa! Päähahmojen keskinäinen kissa- ja hiirileikki oli kutkuttavaa luettavaa vaikka alussa saatoinkin vähän huokailla, että näinkö kiltti tämä olikin. VIELÄ MITÄ! Jossain vaiheessa kirjailija pistää vaihteen silmään ja keulii ihan huolella saaden minutkin aukomaan suutaan kuin maalle heitetty kala, liikahtamaan tuolilla hiukan hermostuneesti ja melkein kiljumaan loppupään sivuilla. En viitsinyt kun tilassa oli muitakin ihmisiä, mutta ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Sanoisin, että romantiikan nälkääni on tyydytetty huolella. Hawken on mun makuun juuri sopiva romantasia-poikaystävä, joka ei jätä ketään kylmäksi ja säilyttää arvokkuutensa aina viimeisille sivuille saakka. Ja juoni on hirveän mielenkiintoinen, en malta odottaa mihin suuntaan tämä tästä lähtee. Taidankin tilata jo uuden osan!"

Hmm, mitähän tästä nyt sanoisi. Pidin kyllä maailmasta ja juonesta minkä ympärille tämä punoutuu, se oli hienosti rakennettu ja punottu yhteen, jatkoa ajatellen tässä sarjassa tulee varmasti tapahtumaan vaikka mitä jännää. En vain voi mitään sille ajatukselle, että minusta tämä oli vähän tylsä. Puoleen väliin saakka ei oikeastaan tapahtunut oikein mitään ja sen jälkeen tarina vähän lähti liikkeelle, mutta... se oli siltikin vähän tylsä. Ehkä olen taas oppinut liian hyvälle näiden kirjojeni kanssa, mutta tämä ei oikein vaan herättänyt samanlaista fiilistä kuin aiemmin lukemani. Ei tämä missään nimessä ollut huono ja tykkäsin kovasti kirjailija lennokkaasta tavasta kirjoittaa, mutta ehkä tämä ei ollut vaan minulle. Moorna oli vähän harmaa hahmo koko kirjan ajan, ja Caidas oli enemmänkin hyvin ärsyttävä pikkuveli, josta ei pääse eroon. Ainut hahmo, jossa oli vähän persoonaa oli Caidaksen sisko Aiya. Olihan tässä vähän romantiikkaakin ja niitä ah, kiellettyjä tunteita, mutta jotenkin tämä jätti vaan itseni aika kylmäksi. Uskon kuitenkin, että tulen jossain vaiheessa lukemaan jatko-osankin, ehken nyt ihan hetkeen, mutta jossain vaiheessa.

Sota on jättänyt jälkensä valtakuntiin. Feyre ja Rhys ystävineen ovat kädet täynnä työtä ja samalla heidän on käsiteltävä jokainen sodan jälkeisiä tuntemuksiaan. Talvipäivänseisauksen juhla on tuloillaan ja on aika valmistella juhlaa yhdessä ja koettaa jättää sodan jälkeiset ajatukset taakseen, edes hetkeksi. Tämä kirja oli eräänlainen välipala edellisen tiiliskiven jälkeen koska tässä oli hädin tuskin kolmea sataa sivua.

 Tässä kirjassa ei niinkään syöksytä kohti uusia seikkailuja vaan se on ikäänkuin päätös edelliselle kirjalle ja pohjustaa samalla tulevaa kirjaa, jossa pääosassa ovatkin Cassian ja Nesta. Tämä oli vähän sellaista kevyttä iltaluettavaa ja tietenkin taattua Maasin käsialaa. Ei tämän nyt saanut omia lukunystyröitä kiljumaan innosta, mutta toisaalta se oli sellainen pieni rauhallinen välilasku kohti seuraavaa tykitystä tarinassa. Mukana oli tietenkin kaikki edellisistä osista tutut päähenkilöt aina Nestasta Moriin sekä Amrenista Lucieniin. Tästä ei oikeastaan mitään syväluotavaa analyysia saa aikaiseksi, mutta viihtyihän tämänkin parissa hetkisen vaikkei se vedäkään vertoja muille sarjan kirjoille. Seuraava osa onkin jo varattu kirjastosta ja sitä jäänkin odottelemaan. Mitä on puheisiin uskomista, päästään taas varsinaisen tykityksen makuun. Vaikka Nesta ja Cassien ei ainakaan tällä hetkellä kuulukaan omiin suosikkihahmoihin niin tilannehan voi eskaloitua hyvinkin nopeasti. Sitä odotellessa siis!

Huhuh, tämä kirja olikin melkoinen tiiliskivi, yli 800 sivua, mutta niin sitä vaan parissa päivässä tämäkin herkku on kahlattu läpi. Feyren, Rhysandin ja heidän ystäviensä kotia ja onnea varjostaa edelleen uhka. Pahamaineinen kuningas uhkaa haltioiden sekä ihmisten maita ja on aika koettaa yhdistää voimat eri valtakuntien välillä ja suojella omaansa. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan. Vaikka kirjassa on sivuja vaikka muille jakaa niin voin taata, että tylsiä hetkiä ei kyllä kirjassa juuri ollut. Kun yhdestä tapahtumasta päästiin, oli jo seuraava tuloillaan. Vaikka ensimmäinen kirja ei vakuuttanut niin pikkuhiljaa alan lämmetä enemmän ja enemmän tälle sarjalle.

Kirjasarja kätkee sisäänsä paljon herkullisia henkiöhahmoja sekä mahtavaa huumoria. Rhysta tuli suosikkini toisessa kirjassa, mutta kuten jossain arvostelussa mainitsinkin, pahoista pojista tulee vähän tylsiä rakastuessaan. Onneksi Rhyssa on hitusen vielä pahan pojan elkeitä, sen tämä kirja kyllä todisti. Romantiikkaa halajavalle tämä jää varmaan hitusen valjuksi vaikka kuumat kohtaukset ovatkin melko hyvää luettavaa, kuitenkin sitäkin enemmän tässä keskityttiin lähestyvään uhkaan ja siihen miten voittaa alati lähenevä pahuus. Kirja oli oikeastaan yhtä tunteiden vuoristorataa ja vaikka kirjat eivät yleensä varsinaisia reaktioita välttämättä aiheuta niin huomasin tämän kirjan loppupuolella tirauttavani jokusen kyyneleen. Tällaisena romantiikan suurena fanina tässä ei sitä ehkä ollut niin paljon kuin voisi haluta, mutta tämä tarina piti kyllä otteessaan alusta saakka aina viimeisille sivuille. Ei tätä meinannut malttaa laskea käsistään. Hassua miten joistakin hahmoista tulee itselle tärkeitä ja haluaisi vaan tietää mitä heille seuraavana tapahtuu. Ei huolta, seuraava kirja on jo pöydällä odottamassa. Ei Maasia turhaan ole kehuttu, vaikka kirjoille ei ensimetreillä lämpenisikään niin kyllä näihin huomaa koukuttuneensa jollain tasolla mitä enemmän lukee. Hyvää fantasiaa, hurjasti tapahtumia ja mahtavia henkilöhahmoja, mitäpä sitä muuta kaipaisikaan?

Bookbeatilla oli tarjous euron kuukaudesta niin päätin ottaa sen ja lukaista tämän pois kun se oli eksynyt omalle lukulistalle. Kyse on siis e-kirjasta, että tätä ei ilmeisimmin konkreettisena kirjana mistään saakaan. Käärme ja Yön siivet (engl. The Cerpent and the Wings of Night) on ensimmäinen osa kaksiosaisesta Nyaxian kruunut-sarjasta. Se kertoo säpäkästä ihmistytöstä nimeltä Oraya, jonka löysi lapsena ja jonka on kasvattanut mahtava vampyyrikuningas Vincent. Oraya on oman tiensä kulkija, joka ei mielestään kuulu ihmisten eikä vampyyrien maailmaan ja aikaansa hän viettää tappamalla vampyyreja pimeillä kujilla. Oraya päättää osallistua Kejariin, turnaukseen, jonka järjestää itse kuoleman jumalatar.

Noh, minkälaista onkaan koettaa selviytyä raa'asta moniosaisesta turnauksesta ainoana ihmisenä kaikkien vampyyrien seassa? Ei kovin helppoa. Vampyyrit ovat jakautuneet erilaisiin klaaneihin ja heidän välillään on jo muutenkin vuosikausia kestänyttä kränää. Turnauksessa Oraya tutustuu mystiseen rishan-klaanin Raihniin sekä tämän ystävään, helposti lähestyttävään Mischeen ja kolmikko sopii aluksi hyvinkin hauraan aselevon ja lyöttäytyy yhteen taistellakseen tiensä kohti voittoa. Veri ja mätä roiskuu, ruumiinosat lentelee ja tapahtumaa riittää sivulta toiselle, se on varmaa. Kirjailijan luoma maailma on täynnä julmuutta, taikaa ja jumalolentoja. Olihan sinne tottakai saatu ripaus romantiikkaa ja kuumia kohtauksia, että ei ihan tyhjän päälle jääty. Tarina oli minusta ihan mielenkiintoinen ja hyvä itsessään, mutta en tiedä, itse teksti oli minusta äärettömän pökkelöä. En tiedä onko jo kirjailijan oma tyyli vähän erilaista vai onko tämän suomentaja tehnyt työnsä pienessä sihneessä, mutta jotenkin kerronta oli, noh... sitä pökkelöä. Minä-perspektiivin käyttö jotenkin häiritsi tässä tarinassa, jotenkin kirjan tyyli oli "liian puhekielimäistä" minun makuuni. Noh, eihän tämä superpitkä ollut, joten sen luki hyvinkin vauhdilla, mutta jokin tässä vaan ontui. Ehkä uskoisin kuitenkin lukevani jatko-osan joskus. Toisen osan nimi on englanniksi The Ashes and the Star-Cursed King, Tähtien kiroama kuningas, jonka suomennosta ei vielä ole tiedossa.

Ensimmäinen kirja tökki itsellä jonkun verran ja eritoten kirjoitustyyli jotenkin ärsytti. Päätin kuitenkin tarttua seuraavaan osaan ja lukea sen kun tätä sarjaa on niin kovasti hehkutettu ja halusin jotakin uutta romantasiaa hyppysiini. Pakko sanoa, että tämä toinen kirja parantaa ensimmäisestä aika kivasti ja juoni lähtee mielestäni ainakin itselle hyvin mieleiseen suuntaan. Mukaan astuu isompaan rooliin edellisen kirjan synkkä haltia sekä kasa uusia hahmoja, joista kaikki oli jotenkin mielenkiintoisia. Ensimmäisen kirjan jokseenkin tylsät tyypit jäi vähän taka-alalle ja päästiin vähän uusiin kuvioihin. Mielikuvitusta ei tästäkään puutu ja loppusivuilla teki melkein kirkua, että "eiiii". Päähenkilö Feyrestäkin kaivautuu esiin ihan toisenlainen puoli, joka minusta oli ihan tervetulluttakin. Tämän kirjan kanssa aika lensi kyllä "kuin siivillä", kirjan lukeneet tietää ;) Siispä pistinkin kolmannen ja neljännen kirjan varaukseen, pitäähän tämä nyt tietää, että miten tarina oikein jatkuu ja ennen kaikkea loppuu! Siis kirjoja odotellessa!

Siis vau! Enpähän tiennyt millaiseen herkkuun sormeni tökkään kun tämän kirjan itselleni ostin. Olin nähnyt paljon englanninkielisiä videoita tästä instassa missä tätä kehuttiin niin sitä kautta päädyin kirjan hankkimaan. Olin juuri ennen lukenut Okaruusujen valtakunnan, joten täytyy myöntää, että tässä oli hiukan jotenkin samoja viboja. Kirjailijan tyyli kirjoittaa oli vaan tyystin erilainen. Meitä on moneen junaan, mutta kun kirjan päähenkilö "uhmasi kuolemaa" jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla silmäniskun säestämänä, olin myyty. Rakastan kirjan rosoista tarinaa ja hiukan jopa roisia kirjoitustyyliä ja voi mahdoton miten sukat pyörikään jaloissa kun eteeni tarjoiltiin hahmojen välisiä kuumia kohtauksia. Tässä oli vaan kertakaikkiaan herkulliset hahmot ja tarina niiden ympärille oli luotu kyllä ihan mallikkaasti. Olihan tässäkin kirjassa omat ns. tylsät hetkensä, mutta ne tapahtumarikkaat hetket kyllä olivat sitäkin herkullisempia. Tästä tuli kyllä yksi suosikkikirjoistani heittämällä. Miten kummassa tässä malttaa odottaa seuraavaa suomennosta? En millään jaksaisi odottaa hahmojen sanailua keskenään. Oon kyllä karmiva ihminen, mutta rakastan hahmoja eniten silloin kun he eivät vielä ole kiintyneitä toisiinsa, se on parhautta. Antakaa jo se seuraava osa!

Hiukan kesti päästä tähän kirjaan sisälle. Alku oli vähän hidastempoinen jotenkin vaikka koko ajan tapahtui jotain.

Pidin ensimmäisessä kirjassa päähenkilöiden keskinäisestä piikittelystä, jota tässä kirjassa ei oikeastaan ollut. Violetkin ehkä vähän turhan naiivi ja lapsellinen jankkaaminen luottamuspulasta oli vähän hohhoi, mutta onneksi sen ympärille ei jääty märehtimään liiaksi koko kirjan ajaksi. Lisäksi joutui vähän miettimään, että kukas nyt olikaan kukakin vaikka ensimmäisen osan lukemisesta ei ollutkaan vielä niin pitkä aika. Tarina jatkui kuitenkin hyvin vauhdilla ja kaikenlaista ennätti tapahtumaan tässäkin osassa.

Pidän tällaisten kirjojen keveydestä siksi, että niissä ei syvennytä liiaksi yhteen asiaan vaan juttu soljuu eteenpäin kuin itsestään eikä turhanpäiväiseen jahkailuun jätetä liikaa aikaa. Vaikka kirja viihdyttikin hyvin paljon, siitä jotenkin jäi uupumaan "se jokin" mitä ensimmäisessä kirjassa oli. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan riittävän kelpo jatko-osa ja tietenkin jätti paljon pohdittavaa ja odotettavaa seuraavaan osaan.

Tämä kirja oli lukijalleen vähän tunteiden vuoristorataa. Tarina käynnistyi vähän jähmeästi, mutta sitten alkoi tapahtumaan. Juuri kun vauhtiin pääsi, alkoi taas tasainen liito, tarina vuorotteli äksönin ja välillä hiukan tylsänkin välillä. Hiukan joutui muistelemaan kuka on kukakin kun nimiä ja paikkoja vilahteli kirjojen sivulla tiuhaan tahtiin, mutta kun vauhtiin pääsi niin lukeminenkin alkoi sujumaan. En kuitenkaan vieläkään pääse kirjan luettuna kiinni joihinkin henkilöhahmoihin. Teksti oli tuttuun tapaansa taattua Yarrosin laatua, hiukan jäin kaipaamaan taaskin sitä ensimmäisen kirjan piikittelyä hahmojen välillä, mutta Ridoc yritti urheasti pitää huumoriveikon viittaa harteillaan. Ehkei ihan samoihin sfääreihin päässyt minun pääni sisällä kuin ensimmäinen kirja, mutta kelpo jatko-osa mielenkiintoiselle tarinalle. Tarina jatkui, odotin jotenkin, että tämä on viimeinen osa tätä sarjaa, mutta näköjään ei ja seuraavaa odotellaankin sitten kauan aikaa koska englanninkielistäkään kirjaa ei vielä ole saatavilla.

Sain lukusuosituksen ystävältä tästä kirjasta niin pitihän se viimein saada luetuksi. Luin joskus samalta kirjailijalta toista sarjaa ja se tuntui omaan makuun jotenkin kumman lapselliselta ja tympeältä, pakko myöntää, että tämä tuntui juuri samalta. Ehkä tällä kirjailijalla on jokin omanlainen tyylinsä kirjoittaa mitä en vaan koe omakseni, mutta ei tämä nyt kamalasti riemunkiljahduksia saanut aikaan. Lähtökohdat Prythialle oli minusta vähän oudot ottaen huomioon mitä Feyre teki ja jotenkin koko kirjan maailma oli vain niin outo ja kummallinen. Alku oli vähän hidastempoista ja puolet kirjasta keskityttiin lähinnä Feyren eloon ja oloon Prythiassa kunnes puolivälin jälkeen pistettiin vaihde silmään ja sitten tykitettiinkin tapahtumaa toisensa jälkeen ihan urakalla. Loppupuoli oli ehkä kirjan parasta antia ja tykkäsin jollain tapaa tarinan ja tapahtumien "raakuudesta". Aika näyttää, että saanko tartuttua seuraavaan kirjaan. Hassua sinänsä, mutta kun tämän sai loppuun niin ihan hyvin voisi ajatella, että tämä oli yksinäinen oma kirjansa, joka alkoi ja päättyi eikä jatkoa tule, mutta tätä on luvassa useammankin kirjan verran. Ehkä joku hetki tartun seuraavaan osaan.

Aloitin lukemaan tätä vähän sellaisella asenteella, että luenpa nyt jotain aikani kuluksi. Muutaman sivun jälkeen tajusin etten voi lopettaa. Rakastuin ihan täysin kepeään ja pirskahtelevaan tarinankerrontaan sekä tempperamenttisiin henkilöhahmoihin.

Mitä arvosteluja vilkaisin nopeaan, kirjan tyyli on jakanut mielipiteitä. Kirjan juoni ja idea oli myös omaperäinen etenkin kun en ihan hetkeen ole mitään fantasiaa saanut kunnolla luettua. Tiettyjen hahmojen keskinäinen kemia oli kyllä jotenkin mahtavaa ja sai ainakin tämän lukijan sukat pyörimään jaloissa ja suupielet kääntymään hymyyn useammin kuin kerran. Olisin voinut lukea hahmojen keskinäistä piikittelyä vaikka kuinka kauan.

Tarinan edetessä tietenkin asioita tapahtuu ja hullua myöntää, että jotkut kuumat kohtaukset ehkä hiukan lässäyttivät tunnelmaa hetkellisesti vaikka tunnustankin olevani tuhmien tarinoiden ystävä. Ei se kuitenkaan vauhtia hidastanut ja vielä viime metreillä kirja osasi tarjoilla vähän yllätysmomentteja jatkoon. Taisin tirauttaa kyyneleenkin lukiessani karuista hahmokohtaloista. En tiedä, tämä kirja pysäytti lukemaan kunnolla pitkästä aikaa kun ei ole oikein ollut aikaa istua alas ja keskittyä siihen pelkkään lukemiseen.

Tämä oli siis ainakin minun mittapuullani todella hyvä. Aion todellakin lukea jatko-osat.

Olen äärimmäinen Game of Thrones-fani ja nimenomaan Targaryen-suvun fani. Koetan olla paljastamatta kirjan lopputulemaa liiaksi, mutta tätä tarinaa on hiukan vaikea arvioida paljastamatta hitusen lopputulosta. Ehkä tällaiselle lohikäärmeiden fanille on iso virhe lukea tätä kirjaa, mehän kaikki tiedämme mikä suvun kohtalo on, mutta House of the Dragon-sarjan innoittamana tartuin siihen kuitenkin.

Muistan Tulen ja jään laulun - kirjojen olleen jotenkin kauhean vaikeita lukea alkuun ja jouduin rullaamaan samoja sivuja monta kertaa läpi, että sisäistin kaiken. Tässä en edes yrittänyt. Kirja on muistelmamallisesti kirjoitettu ja se vilisee niiiiiin paljon erilaisia nimiä, paikkoja ja sukuja, että en edes koettanut muistaa niitä kaikkia. Niinpä valtaosa niistä unohtui samoin tein kun käänsin sivua. Oleelliset painuivatkin mieleen eli Targaryenin suku, joskin tämä samojen nimien kierrättäminen suvun kesken osoittautui sekin eräänlaiseksi haasteeksi.

Okei, kirja ei ollut syvällinen vaan se syöksyi tilanteesta toiseen sen kummemmin tapahtumia kuvailematta, siinä suhteessa tv-sarja on hyvin erilainen. Ja sekään ei kerro kuin osasta kirjaa. Ja pakko todeta, että pidän sarjasta huomattavasti enemmän. Ei Martinilta kyllä mielikuvitusta puutu. Suomennosta tehdessä useat nimet olisi kylläkin voinut jättää englanninkielisiksi versioiksi, luin niitä mielessäni englanniksi, jotta osasin paremmin hahmottaa kenestä on kyse.

Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi itselle paha mieli juonen vuoksi ja vain puolet kirjasta jäi oikeasti mieleen. Mutta, tulipahan luettua. Kauhulla odotan mitä sarja tuokaan tullessaan.