Eija

Kirja on vaihtoehtohistoria, joka lähtee eri uomiin todellisesta liitukaudelta lähtien. Mm. dinosauruksia ei kohdannut sukupuutto. Sukupuuttoon kuolleista eläimistä mastodontti on erityisesti tarinassa esillä.

Kirjan maailmassa on kaksi hallitsevaa älyllistä lajia. Lämminveriset nisäkkäät, ihmiset eli tanut sekä vaihtolämpöiset, muinaisista matelijoista kehittyneet jilanet. Tanujen elämänmeno on alkeellista metsästäjä-keräilijä tyyppistä.  Jilanien keskuudessa on puolestaan teknologista osaamista, he ovat ajan saatossa muokanneet geenimanipulaation avulla useita eläimiä hyötykäyttöön. Heidän ajatusmaailmansa ja käyttäytymismallit poikkeavat huomattavasti ihmisistä. Molemmat lajit ovat varsin sotaisia ja etenkin jilanet raakalaismaisia. Kirja käsitteleekin paljon lajien vihanpitoa ja keskinäistä sotimista.

Tarinalla on toki hyvät puolensa, mutta lopulta se ei ollut minua varten. Tarinassa olisi saanut olla vähemmän sotimista, tappamista ja yksiulotteista vihanpitoa, jolloin tilaa olisi ollut enemmän muulle. Tällaisenaan tarina oli ihan liian pitkä (492s.). Eedenistä länteen on ensimmäinen osa trilogiaa ja sen voi lukea itsenäisenä teoksena. En ole erityisen kiinnostunut jatko-osista. 

Tarinan lähtökohta on 1800 luvulta, jolloin hullu tiedepoika kehitteli koirat, jotka seisovat kahdella jalalla ja niillä on kädet. Koirat kykenevät myös puhumaan. Keksijä on harvinaisen vastenmielinen hahmo silpoessaan eläimiä tunnontuskitta kokeissaan. Tarina kertoo koirien vaiheista 1800 luvulta nykypäivään ja siitä mikä ongelma koirilla on alkanut ilmetä nykypäivänä. Tarina ei ollut kiinnostava, mutta luin sen kuitenkin loppuun.

Päähenkilöllä on geeneissä virhe, jonka vuoksi hän ei vanhene siinä, missä normaalit ihmiset. Hän on elänyt reippaasti yli 400 vuotta, eikä elinikä odote ole vielä edes puolessa välissä. Tarina seuraa miehen elämää vuodesta 1581 nykypäivään sekalaisessa järjestyksessä. Tarina on sujuvasti kirjoitettu ja sitä luki oikein mielellään.  Vaikka sisällössä ei mitään mullistavaa sinällään tapahtunut, en missään kohtaa kyllästynyt tarinaan. 

Kirjassa esitellään useampi versio samasta tarinasta - kaksi pitkää ja kaksi lyhyttä tarinaa. Lyhyet tarinat olivat lähinnä selontekoa tapahtumista ja siinä mielessä raskaanpuoleista lukea. Pidemmissä tarinoissa kummassakin oli ansionsa ja kompastuskivensä. Viimeinen versio oli laveampi. Siinä tapahtumia kuvattiin aikaisemmilta vaiheilta ja tarkemmin kuin alkuperäisessä versiossa. Ongelmana on vain se, että tarina jäi täysin kesken. Alkuperäisessä versiossa pidin puolestaan ärsyttävänä, kun tehokeinona käytettyä sanontaa "ja katso" käytetään liian usein.

Pitkissä versioissa ympäristöä ja luontoa kuvataan tarkasti, mikä saa tarinan eloon. Myös alkuperäisen tarinan sodan kuvauksessa voi helposti visuaalisesti kuvitella tapahtumat. Tarina itsessään ei kuitenkaan vetänyt vertoja Húrinin lasten tarinalle.

Kirjaa voi pitää myös Tolkien tutkielmana. Kirjassa analysoidaan ja verrataan tarinoita keskenään omassa osiossaan. Kirjan lopussa on nimiluettelo ja muita selityksiä sekä sukupuut. 

Tapahtumat sijoittuvat hyvin kaukaiseen tulevaisuuteen avaruuteen aurinkokuntamme ympäristöön. Aurinkokunta ei ole enää samanlainen kuin se on nyt vaan Vanhan auringon ympärille on kehittynyt 50 miljoonaa eri maailmaa.

Varjokapteeni on jatkoa Kostajalle ja ei toimi, jos edellinen osa on lukematta. Vastoin odotuksiani tulossa on vielä kolmas kirja sarjaan, sen verran keskeneräiseksi lopetus jäikin. Tarina alkoi melko hitaasti, mutta meno parani puolen välin kohdilla ja oli lopulta oikein viihdyttävää avaruusoopperaa. 

Kirja on viimevuosisadan alusta ja suomennettu melko tuoreeltaan vuonna 1907. Kirja on vapaasti ladattavissa Project Gutenbergistä. Kesti hetken tottua vanhanaikaiseen suomenkieleen ja vanhoja sanoja ja sananmuotoja tuli bongattua matkan varrella. Kertoja Mr. Bedford tapaa oudonpuoleisen keksijän Mr. Cavorin. Cavor keksi puolivahingossa menetelmän, jolla pystyttiin rakentamaan kulkuneuvo, pallo, matkustamaan Kuuhun. Niinpä parivaljakko matkusti ja pääsi laskeutumaan Kuuhun. Siellä oli kaikenlaista, mm. älyllistä elämää.  Tarinassa on hieman huumoriakin mukana. 

On kulunut kaksi vuotta edellisen kirjan tapahtumista. Tarina lähtee käyntiin Shiang kaupungista. Kaksi joukkoa eri tahoilla matkaa kohti Darienia, kummallakin omat tarkoitusperänsä. Edellisen osan tapahtumia ei tarvitse muistella, melkein kaikki päähenkilöt on uusia ja tarina on irrallinen edellisestä. Joitain viittauksia edellisen kirjan tapahtumiin toki on ja osa Darienin 12 mahtisuvun kivistä ja artefakteista tulevat käyttöön. Tarina saa päätöksensä, vähän töksähtävän kylläkin, mutta muuten pidin tästä edellisen osan tapaan. 

Kirjan dinosaurukset ovat kyllä pelottavia. Juuri sellaiset olennot ovat kaikkein pelottavimpia, jotka tiedetään olleen todellisia joskus ja uskomatonta ylipäätään, että tuollaisia eläimiä on joskus ollut maapallolla. Muistikuvan mukaan kirja on suunnilleen yhtä hyvä kuin edellinen osa Dinosauruspuisto. 

Alice leikkii kissojen kanssa ja nukahtaa. Alicen seikkailut ihmemaassa tapaan sisätarina on uni, josta Alice havahtuu hereillä kirjan lopussa. Ensimmäinen osa Liisa ihmemaassa oli luettava ja jopa pidettävä pitkälti sen tutun maailman vuoksi. Tämä tarina ei ollut juurikaan tuttu minulle entuudestaan, ainoastaan kaksoset Tittelityy ja Tittelitom (tässä kirjassa Töttöröm ja Töttöröö) oli vanhasta piirretystä Liisa ihmemaassa tuttuja. Ainakaan kirja muodossa Alice peilintakamaassa ei toiminut minulle yhtään. 

Tarinassa on neljä eri todellisuudessa olevaa Lontoon kaupunkia. Harmaa Lontoo on tuntemamme perinteinen taikuudeton Iso-Britanniassa sijaitseva kaupunki, jonka läpi virtaa Thames. Punaisessa Lontoossa taikuus on terveellä pohjalla tasapainossa ihmiskunnan kanssa. Lontoo sijaitsee Arnesiassa, joka on isompi alue kuin Harmaan maailman Iso-Britannia. Thamesin sijaa siellä virtaa Isle joki. Valkoinen Lontoo on nälkään nääntyvä kaupunki, jota hallitsee diktaattorimaisesti Danen kaksoset Athos ja Astrid. Maa on Makt ja joki on Sijlti. Sitten neljäntenä on vielä tuhoutunut Musta Lontoo, jonka taikuus on tasapainotonta, vailla järjestystä ja sieltä löytyneet artefaktit ovat arvaamattomia ja vaarallisia.

Pidin kirjan vauhdikkaasta juonesta ja seikkailuhenkisyydestä sekä myös henkilökaartista. Varsin mukavaa luettavaa. 

Olen yleensä pitänyt Jyrki Vainosen kirjoista, mutta nyt tämä kokoelma ei erityisemmin iskenyt. Ehkä tarinat olivat tähän hetkeen liian synkkiä ja muutenkin pointti jäi monesta tarinasta tajuamatta. 

Ylämaiden valtapiirien suvuilla oli kullakin omat erityiskykynsä. Tarinassa keskitytään kahteen - kyky kutsua eläimiä ja kyky tehdä tyhjäksi. Tyhjäksi tekemisen taito oli tarinan kertojan, Orrec pojan sukulinjan lahja. Taidolla pystyttiin tuhoamaan perin pohjin haluttu kohde käyttäen silmää, kättä, sanaa ja tahtoa. Eläinten kutsumisen taito oli Orrecin ikäisen Gry tytön suvun lahja. Kykyä käytettiin kyseenalaisesti eläinten metsästyksissä ja jahdeissa.

Kirjassa tulee hyvin esiin Ursulalle omintakeinen rauhallinen ote tarinankerrontaan, jota on varsin miellyttävä lukea.