Iain M. Banksin Pintakuvio on hienosti kirjoitettu teos. Lukeminen on varsin helppoa, eikä kirja sorru kovin paljon painavaan sanojen pyörittelyyn turhaan. Kokonaisuus pysyy kohtalaisen hyvin kasassa. Kirjassa on muutamia juonia, joissa seurataan kirjan eri hahmojen kohtaloita kytkettynä varsinaiseen pääjuoneen - taistelu virtuaalisten helvettien olemassa olosta. Kirjan ongelmana on pienoinen kliseihin tippuminen. Kirjan loppupuoli on aikalailla hollywoodelokuvamainen avaruustaistelu ja niin sanottu paha saa siinä palkkansa. Kirjan tasapaino hieman järkyy lopun haalistumisesta alkuun verrattuna. Loppuun olisi voinut hieman panostaa enemmän ja siitä olisi voinut tehdä loogisempi. Nyt kuljetaan sieltä, missä aita on matalin. Kirja on kuitenkin kivaa luettavaa. Tietoisuuden ongelman miettiminen on kietovaa kirjaa lukiessa. Kaikki ne mahdollisuudet, joita Kulttuurin maailma suo ihmisille ja koneille, ovat suorastaan ihastuttavia. Kuolemattomuus on siis mahdollista ja taivaita on paljonkin olemassa. Banks onnistuu hahmojen kuvauksessa kohtalaisen hyvin. Kaikki hahmot eivät ole aivan täydellisiä stereotypioita tai paperinukkeihmisiä, kuten genressä valittevan usein ihmiset ovat. Tosin tarinan juonihan on tässäkin kertomuksessa tärkeämpi kuin hahmojen kuvaaminen. Ympäristö nousee ihmisiä tärkeämmälle jalustalle. Kirja ei ole puuduttavaa luettavaa ja ehdottomasti lukemisen arvoinen kokemus. Banksin maailmankaikkeus on kiehtova paikka. Se onko kaikki tieteellisesti aivan mahdollista, se on toinen asia. Kertomus on hieno, eikä kannata jäädä kiinni pikkuseikkoihin.