Oh My God. Nyt ymmärtää miksi fanit ovat seonneet tähän sarjaan. Eikä tähän tarvittu kuin oma-aloitteista koukkuuntumista vihaisen lukitusnäytön turvakoodin yllyttämänä.
Varjojen kaupungit yleensä sarjana saa lukijan ihastumaan itse tarinaan. Kirjoitustyyli... Hmm, en liputa. Muutamat useat sanavalinnat ärsyttävät ja Claryn kertojaääni vääntää hahmosta äärimmäisen perinteisen, mikä ei ihan joka tapuksessa ole positiivista.
Mutta tarina on uskomaton, taitavasti koottu. Juoni on periaatteessa ennalta arvattava (arvaa tapahtumat puolta sivua ennen kuin ne paljastetaan...) mutta yllättää silti mukavasti. Jace-Clary menetti osittain kiinnostuksensa kun rakkaus ei enää olekaan kiellettyä... Mutta pysyy silti parhaana suhteena sarjassa. Alec-Magnuksen jälkeen.
Suurimmat ongelmat on ratkaistu, joten miten sarja voi jatkua? Puhun taas vaikken tiedä asioista, mutta silti pelottaa, että juoni on revitty liian pitkäksi. Loppu oli niin kaunis ja onnellinen ja (vaikkei sitä ääneen voi myöntää) olen erittäin perso onnellisille lopuille. Jos Sebastian yllättäen herää henkiin ja nostetaan pääpahikseksi, on liian suuri todennäköisyys tuhota kirja. Haluanko lukea seuraavat osat???
Hahmoista ykkösenä totta kai Jace, mutta uusia lemppareita ilmaantui. Alecin homous oli ekassa (ja osittain toisessa) osassa vähän liian väkinäistä, mutta vihdoin Clare onnistui kirjoittamaan siitä luontevasti. Alec-Magnus tuntuu joskus hieman... Hmm, sanotaan että ikäero häiritsee, mutta kaunis pari ja ALec on täysi-ikäinen.
Max on ihana. Rakastuin henkilöön kuolinhetkellä. Nyyh. Taisin itkeä. Samoin Sebastian, aaaahaahaaawsomee. Herkullinen pahis, joskin toivon hänen kuolevan. Tai en.
Vaikuttava kirja. Ja vinkkinä kaltaisilleni ihmis(sus)ille, varatkaa aikaa lukea yhdelllä istumalta. Tekstiin pääsee paremmin mukaan ja jotenkin onnistuu elämään sen paremmin. Hyvä keino pysyä erossa muusta maailmasta on vaihtaa kännykän turvakoodi unissaan joksikin, mitä ei muista aamulla.
Vaikuttavaa, Clare.
