Nimeni on Skellig on teos, josta aivan vilpittömästi haluaisin pitää. Se on suloinen kaistale arkipäivään piiloutuvaa taikuutta ja tarttuu teematiikkaansa miltei allegorisin elkein, mutta silti jotakin jää puuttumaan. Lyhytkin teos voi olla onnistunut, mutta Skelligin tapauksessa sivutilaa on käytetty lannistavan usein tyhjään alleviivaavaan jauhantaan tai turhien, kaavamaisten sivujuonten hahmotteluun. Sen sijaan, että joka sana merkitsisi, on lyhyeksi romaaniksi Skelligissä liikaa löyhyyttä. Itsetarkoituksellisuus ja alleviivaavuus ovat myös jossain määrin teoksen helmasyntejä. Hahmot on jätetty yksiulotteisiksi, ja kirjailija selkeästi toisinaan unohtaa kirjoittavansa lapsihahmoilla. Tiivistäen luonnehtisin Nimeni on Skelligiä moderniksi saduksi, joka ei kuitenkaan ole aikuisten satu.
Suosittelen teosta lapsille ja niille lapsenmielisille, joilla on taito nauttia tunnelmasta kompastelevasta muodosta huolimatta tai jotka tematiikan tulkinta voi helposti napata mukaansa.
