Katjuska

Ehdottomasti yksi suosikeistani! Tätä kirjaa luin aina kun
sain tilaisuuden: ruokapöydässä, koulussa tunnilla kun opettajan silmä vältti, välitunnilla, bussissa...

Tämä on älyttömän hyvä kirja! Ensinnäkin oli kiinnostavaa lukea murrosikään päässeestä Artemiksesta ja siitä, että luonnollisesti, jopa Artemis ihastui. Ja demonit. Älyttömän hyvä idea. Ja aikamatkailu myös. Sarjan viides osa imaisee sisäänsä ja päästää pois vasta viimeisen sivun viimeisellä sanalla. Jännitystä ja toimintaa ei myöskään puuttunut. Erittäin nerokkaasti kirjoitettu kirja!

Artemis on suorastaan ärsyttävän viekas ja fiksu! Ei tätäkään kirjaa pysty montaa päivää lukea, sillä juoni kulkee niin hyvää tahtia, vaikka tässä kirjassa oli joitakin hieman tylsiä kohtia, mutta vain vähän.

Butler on ihana hahmo ja hänen ajatuksiian on hauska lukea. Miltäköhän tuntuisi olla 13 ja puoli vuotiaan lapsineron henkivartija, lapsineron, joka on joutunut tekemisiin keijujen ja rikollisuuden kanssa?
Foaly on myös yksi lemppari hahmoistani. Rakastan hänen sarkastista huumoriaan (ettei hän vain muistuttaisi minua?). Mielestäni oli todella kiinnostavaa
lukea keijuista ja heidän huipputekniikastaan ja asioiden kulusta Turvassa.

Tästäkään osasta ei jännitystä puutu!

Artemiksesta on ihana lukea, sillä hän on karmivan älykäs niin nuoreksi (ylipäätään ihmiseksi). Ja tietenkin tässäkin kirjassa oli huuumoria.

Mielestäni tämä kirja sai sarjan kunnolla alkamaan ja sen vuoksi se on tähden parempi ensimmäistä. Ja myös siksi, koska tässä osassa jännitystä oli PALJON enemmän, minkä vuoksi pälpätin tästä kirjasta kavereilleni varmaankin yli 15 minuuttia. Suosittelen ehdottomasti kaikille jännityksestä ja huumorista pitäville!

Kävelin tämän kirjan ohi vaikka kuinka monta vuotta kirjastossa, enkä koskaan lainannut tätä... Sitten tämän vuoden ystävänpäivänä sain tämä kaverilta lahjaksi ja pakkohan se oli lukea.

Ensinnäkin en sanoisi Artemis Fowlia fantasia kirjaksi, vaan scfiksi, joka on kuorrutettu ohuella fantasialla. Kahden ensimmäisen sivun jälkeen jäin tähän kirjaan koukkuun ja taisin kertoa melkein kaikille ystävilleni kuinka hyvä kirja tämä on.

Artemis Fowl on hyvin kirjoitettu kirja. Juoni ei jynnää missään kohdissa paikallaan ja kirjan ahmii melkein heti. Colfer on saanut kirjoitettua tämän kirjan todella hyvin, sillä se sopii hyvin varhaisnuorille ja myös teini-ikäisille. Artemis Fowlista ei puutu vauhtia ja toimintaa, sen voin luvata.
Rakastuin tähän kirjaan ja sen ihaniin hahmoihin ja huumoriin, joka on pystytty nerokkaasti lisäämään toiminnan keskelle.

Tämä kirja oli hyvä. Kirjan pelottavuus oli ehkä liian yliarvostettua, mutta se on minun mielipiteeni. Olihan tässä suht pelottaviakin kohtia, mutta eniten tykkäsin Carrien ja hänen äitinsä välikohtauksista. Carrien yliuskonnollinen äiti oli suorastaan karmiva ja hänestä oli mielenkiintoista lukea.
Carrien ajatuksia olisi saanuta olla enemmän, sillä hän oli mielestäni mielenkiintoinen henkilö. King onnistui kuvailemaan hyvin Carriesta kummunnutta syvää vihaa. Carriesta oli saatu oikean ihmisen tuntuinen.

Tämä kirja oli kokonaisuutena hyvä ja kiinnostava, muuta sanottavaa en keksi.

Minulla on ollut hirveät ennakkoluulot suomalaista kirjallisuutta kohtaan, mutta lainasin tämän, koska se oli saanut hyvät arvostelut täällä Risingissa.

Ensinnäkin tämä kirja ylitti odotukseni. Ihanaa kun tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja pääkaupunkiseudulle, minkä vuoksi tapahtumapaikat on helppo kuvitella. Voisi luulla, että puhekieli on häiritsevää, mutta tässä kirjassa se toimi todella hyvin ja sai lukukokemuksen tuntumaan elävämmältä.
Ja hahmot. Ne olivat ihanan persoonallisia ja hyvin kuvailtuja. Esimerkiksi Rufus ei ollut sellainen stereotypinen komistus, mutta silti komea. Kun luin kirjaa yleisellä paikalla, oli kova työ pitää pokka ja olla nauramatta vedet silmissä. Kirjassa oli tosiaan todella hauskoja kohtia.

Käärmeenlumooja oli nappi suoritus ja piti mukanaan loppuun asti. Odotan innolla seuraavan osan lukemista.

En ole ennen lukenut rikoskirjoja, mutta tämä ylitti odotukseni. Kirja piti mukanaan loppuun asti ja juoni kulki hyvin. Sydän pomppaili hurjaa vauhtia melkein koko ajan kirjaa lukiessani.

Romantiikka oli hyvää plussaa kirjassa, mutta sitä ei ollut liikaa (onneksi, sillä muuten kirja olisi muuttunut liian imeläksi), vaikka seksikohtaukset olivat hieman rajuja ja yksityiskohtaisesti kuvailtuja.

Aion lukea sarjan seuraavat osat 100% varmasti ja suosittelen kirjaa kaikille, jotka tykkäävät sydäntä riipivästä jännityksestä.

Kirja on taattua Erin Hunteria, vaikka tämä osa ei ollut parhaimmasta päästä.

Kirja piti mukanaan koko ajan, eikä samaa asiaa vatvottu liian kauan.

Ympäristöä ja henkilöitä (kissoja) on hyvin kuvailtu, minkä vuoksi kissojen metsä pysyy mielessä ja etu-ja takakannessa oleva metsän kuva, sekä nimitykset paikoille ovat suurta plussaa, sillä sen vuoksi metsän voi kuvitella vielä selkeämmin.

Vaikka kirjassa ei ollut mitään eritysen jännittävää, lukuun ottamatta leirien etsimistä, kirja oli hyvä eikä pitkästyttänyt missään kohdassa. Tykkään siitä, että sarjan kirjoittajat (Erin Hunter on salanimi Soturikissat ja Etsijät sarjan kirjoittajille) eivät jauha samaa asiaa liian pitkään ja yritä pitkittämällä pitkittää kirjaa.

Vaikka tämä kirja ei ollut sarjan parhaimmasta päästä, se oli silti hyvä ja kiinnostava ja jään odottamaan jatko-osaa innolla.

Vihan liekit piti mukanaan aivan loppuun asti, vaikka luinkin sitä jo toista kertaa.

Kirja eteni hyvään tahtiiin alussa ja noin sadan sivun jälkeen lukuvauhtini tuplaantui. Juonen käänteet oli hyvin kesitty, sillä ne eivät olleet ennalta arvattavia (ensimmäisellä luku kerralla tietenkin).
Mitä enemmän luin kirjaa, sitä nopeampaan tahtiin sydämeni takoi.
Vihan liekit koukuttaa juonenkäänteillään ja jännityksellään.

Tämä oli pakko lukea toisenkin kerran, koska trilogian toinen osa on tulossa elokuviin.
Kirja oli yhtä mahtava kuin ensimmäisellä kerrallakin ja joka kerta kun kirja piti laskea käsistä tunsin hirveää kiusausausta jatkaa lukemista. Vaikka tiesin juonen ennaltaan kirja piti mukanaan eikä tylsistyttänyt kertaakaan.

Panem oli hyvin kuvailtu paikka ja tykkäsin siitä, että kirja oli kirjoitettu preesensissä. Minäkertoja toimi erinomaisesti tässä kirjassa.

Kun luin Nälkäpeliä mietin samalla miten itse olisin elänyt paikassa, jossa on yksi hallitseva kaupunki nimeltä Capitol, kaupunki, jossa asuvat kaikki etuoikeutetut, kaupunki, joka on ylellinen, kaupunki, jossa ruokaa saa milloin vain ja jossa on lääketiede on mahtavaa mahtavampaakin.
Ja minä itse asuisin yhdellä huonoimmista kahdestatoista
Vyöhykkeestä (Vyöhyke on kaupungin tapainen, mutta sitä hallitsee ja pitää "vankinaan" Capitol) ja joutusin elämään nälässä ja köyhyydessä. Ja sen lisäksi joutuisin osallistumaan joka vuosi siitä asti kun täytän 12 ja siihen asti kunnes olen 18, kammottavaan peliin, jonka Capitol on järjestänyt rangaistukseksi Vyöhykkeillä kauan sitten käydystä kapinasta: Nälkäpeliin.
Nälkäpeliin arvotaan jokaiselta Vyöhykkeeltä yksi tyttö ja yksi poika tribuutti (tribuutti on peliin osallistuja). Kaikilta Vyöhykkeiltä tulee yhteensä 24 tribuuttia. Heidät viedään taistelu areenalle, joka saatta olla missä tahansa maailman kolkassa polttavasta aavikosta trooppiseen sademetsään. Pelin sääntö yksinkertainen:Tribuuttien tehtävä on tappaa toisensa ja viimeinen henkiin jäänyt on pelin voittaja. Ja unohdin mainita, että Capitol pitää Nälkäpeliä "hauskana urheilu tapahtumana", joka näytetään suorana lähetyksenä koko Panemissa.

Voiko kirjalle olla yhtään parempaa ideaa;)?

Ihana kirja. Tykkäsin kirjan luovasta ideasta ja sen yksinkertaisuudesta. Kirjaa oli vaikea irrottaa käsistään, sillä se piti mukanaan viimeisille sivuille saakka.

Ahern keksii ihania ja persoonallisia henkilöitä, jotka tuntuvat oikeilta ihmisiltä, sillä heidän luonteensa tulee Ahernin kirjoissa aina vahvasti esille.
En oikein keksi enempää kirjoitettavaa tästä kirjasta, mutta sen voin sanoa, että tämä kirja kannattaa lukea jos tykkää vähän kevyemmästä fantasiasta.