Mai00

Saatuani kirjan luetuksi minusta tuntui, kuin siihen olisi mennyt vuosia, vaikka todellisuudessa luin sen alle kolmessa päivässä. Kirja jakautuu ajatuksissani kahteen osaan: ensimmäinen kertoo tapahtumista Mercuryn bunkkerille saakka ja toinen Nathanin elämästä siitä eteenpäin. Tuntuu kuin olisin lukenut kaksi kirjaa.

Niinkuin ilmeisen monia muitakin alkoi minuakin ärsyttämään Annalise tämän kirjan aikana. Ensimmäisessä kirjassa hän rakasti muitta mutkitta Nathania piittaamatta kenenkään muun mielipiteestä, mutta tässä osassa hän menetti ihanan enkelimäisyytensä.

Pidin kovasti Marcusin astumisesta kuvaan. Hämmästyin valtavasti siitä, miten hänet kuvataan niin tavallisena ja pojastaan vastuuta ja huolta kantavana isähahmona. Häntä kuvataan ensin niin pahana ja niin mustana noitana kuin olla ja voi, mutta kun häneen zoomataan, onkin hän lähes tavallinen muista poikkeamaton noita ja isä. Tunsin lievää haikeutta hänen kuolemastaan.

Hämmästyin siitä, että Nathankin pystyy muuttumaan kotkaksi. Tavallaan tiesin/aavistin, että eläimeksimuuttumiskyvyllä pystyy muuttumaan miksi tahtomakseen eläimeksi tahansa, mutta yllätyin silti, koska Nathan oli aina ennen muuttunut vain sudeksi (?), mutta sitten yhtäkkiä pystyykin tuosta vain muuttumaan kotkaksi.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta todella, mutta sen arviointia hankaloittaa se, että raja tapahtumissa ensimmäisen ja toisen kirjan välillä hämärtyy mielessäni (niinkuin usein käy kun lukee kirjat putkeen tauotta), joten en muista erikseen ykkös- ja kakkoskirjoja vaan muistan asiat yhtenä tarinana, enkä tee eroa kirjojen välille.

Oli tämä ihan hyvä, vaikka huomattavsti parempi oli kirjan edeltäjä, Yönsiiven velhot.

Saman tien, kun Edward Muir astui kuvaan uuden morsiamensa kanssa, tiesin kuka Demoninoita oikein oli. Vaikeammin se olisi ollut arvattavissa, jollei prologi olisi kuvaillut satumaisen kauniin Isobel Luopion polttoa roviolla. Sillä Morganan ilmestyessä, tämänkin kauneutta korostettin reippaasti.
Toisaalta kun ajattelen, oli parempi aloittaa kirja noin murskaavalla jutulla, kuin jollain Devonin lumessatarpomisella (1.luku), sillä mielenkiintoinen alku on kuitenkin tärkeä osa kirjaa.
Jos alku on tylsä, ei lukija välttämättä jaksa edetä pidemmälle.

Lukiessa ei haitannut, vaikka koko ajan tiesikin pääpaholaisen, sillä juoni eteni. Ajan Portaat ja niihin liittyvät jutut olivat kiinnostava lisä. Demoninoidan miehiin liittyvät voimat, Roxanne ja Cecilyn mummi olivat ihania! Lisäksi hauskaa oli, että Devon tapasi aivan oman aikansa itselleen läheisten ihmisten kaksoisolennot menneisyydessä.

Suosittelen!

Odotukseni olivat aika korkealla, sillä kuuleman perusteella todella hyvä kirja. En pettynyt, vaikka erilainen tämä oli kuin kuvitelmissani. Hyvällä tavalla erilainen!

Pidin kirjassa erityisesti henkilöistä. Kaikki hahmot olivat omalla tavallaan kivoja ja mielenkiintoisia, mutta eniten pidin `kaksinaamaisesta´ Kärpäsenkoivesta. Se oli eniten mielenkiintoa herättävä, vaikka kaikki muut tietysti myös.

Olisin mielelläni lukenut enemmän kuvailua Taivaan Reunasta. Olihan siellä suuren suuri järvi, mielettömästi kukkia ja kallionkielekkeitä. Mutta jotenkin ajatus ja kokoaikainen puheenaihe Tarunhohtoisesta lohikäärmeiden laaksosta oli niin upea, että kun sinne lopulta päästiin, ei se oikein täyttänyt odotuksiani.

Onneksi lopussa taistelu Kultatakkia vastaan oli odotusten mukainen. Vaikka Kultatakin sulamistakin olisi voitu kuvailla paremmin. Lisäksi olisin mieluusti kuullut enemmän kivettyneistä lohikäärmeistä niiden herättyä.

Suosittelen ehdottomasti kaikille!

Voi ei... Melkeinpä jopa kielletyn hyvä kirja. Niin paljon kaikkea; nauroin ja nauroin, jännitin ja jännitin, ja lopulta itkin ja itkin...

Yleensä kakkososassa mennään alaspäin, mutta tämä heitti vauhdilla ja korkealta yli. Unnan ja Rufuksen rakkauselämä edistyy, mennään kihloihin ja ihanaaaaa! Rakastavaisten pikku riidat toivat jotain korvaamatonta kirjaan, riidat ja niiden sopiminen vahvistaa suhdetta!
Nemo ja Eden olivat mielenkiintoisia hahmoja ja ihana lisäpläjäys jo ennestään tuttujen hahmojen joukkoon. Eden ei aluksi ollut mikään kovin kummoinen, mutta myöhemmin hänkin tuli täysillä mukaan. Kiva saada lisätietoja Ronnista, ja ihanaa, että hänellä synkkasi heti Edenin kanssa kuin Bubuum!!! Nemo kiinnosti minua alusta alkaen ja toivon mukaan hän on siskonsa kanssa mukana myös seuraavassa osassa.

Loppu oli nopeasti ohi. Se oli kertakaikkisen AAAAAAAAAARGGH!!!!! Itkin (tyyny kastui) ja hyvä etten huutanut Unnalle ja Rufukselle ääneen että nyt h******* oikeesti teette jotain tyhmät ja... Ei noin voi käydä ;( YHYYY!! Eikä, ei näin. EIII!!! Kun Unna pudotti kihlasormuksena Rufuksen jalkojen juureen, ajattelin, että nyt sen Unnan on v**** pakko lyyhistyä siihen lattialle itekin eikä vaan; Moro, se oli sit siinä. ja lähtee käppäileen. Samalla niin karmeen Iiihana ja Hiirrvvee loppu...

Lopussa Unnan taksimatkalla tulin ajatelleeksi miten itse olisi reagoinut saadessani kuulla, että minut on luotu ainoastaan lisääntymään Rakkaani kanssa. Ja kun Unnan äiti-juttu selvisi, itkin jo sitäkin, miten onnellisia kaikkien joilla on oma äiti siinä lähellä elämässään, kuuluisi olla. Oli pakko mennä halaamaan äitiä..

TÄYSILLÄ MENNÄÄN, RAKASTAN!!! TOIVOTTAVASTI KOLMAS OSA ON YHTÄ :(((+<333!!!!!

(Toivottavasti saatte selvän tästä arvostelusta:))