Piraijakuiskaaja
Nidottu.
"Rufus ja Unna. Ihan kuin joku King Kong ja Naomi Watts."
Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Vauhdikas skeittarimimmi lautaili sarjan avausosassa suoraan lukijoiden sydämiin. Kakkososassa faunoidijengi tuulettaa Kalifornian auringossa, jossa Joonea kuumottavat soljuvat kitarasoundit ja paikallisen studion tarjoama levytysdiili. Jännitettä ilmaan tuovat myös aaltoja kesyttävä salaperäinen sisaruspari ja Unnan taustojen jäljitykseen liittyvät riskit: maailman viimeinen tulielementin edustaja ja planeetan ainoa faunoidinaaras ovat arka yhdistelmä, joka kiinnostaa muitakin kuin metsästäjiä. Parin rakkaustarina tuntuu olevan kirjoitettu tähtiin, mutta tekeekö se siitä ikuisen?
Piraijakuiskaajan kyydissä tunteet ovat kuumia, vaahtopäät korkeita ja metsästäjien moraali kylmäävän matala. Sekä sydän että surffilauta heittävät volttia Unnan ja faunoidijengin ihmeellisiä tapahtumia vilisevällä lomalla!
Kirja on jatkoa Annukka Salaman villille esikoisteokselle Käärmeenlumooja, joka sai hehkutusta raikkaasta ja elävästä kielestään, ihastutti kirjastoalan ammattilaisia ja keräsi kiitosta myös Helsingin Sanomien lukuvinkkilistauksessa.
Kirjatraileri Youtubessa.
Annukka Salama
Tamperelainen Annukka Salama (s. 1980) on nuortenkulttuurin moniosaaja, joka on työskennellyt muun muassa tuottajana ja mainossuunnittelijana.
Kirja-arvioita
Parempi kuin edeltäjänsä, mutta ei silti mitenkään tajunnanräjäyttävä. Alku oli kiinnostava, mutta puolivälin paikkeilla vähän lässähti, kun mitään ei tapahtunut, onneksi sentään lopun twisti oli taas jännittävä. Melkeinpä kaikki hahmot oli huonolla tavalla tosi raivostuttavia, ja ne jotka eivät olleet niin hirveitä, olivat yhtä mielenkiintoisia kuin puupölkky. Unnan ja Rufuksen suhde oli tosi toksinen ihan kummaltakin osapuolelta.
Asioita tuntui tapahtuvan ilman mitään selitystä, tai sitten niillä ei ollut mitään merkitystä juonen kannalta. Vastoinkäymisistä selvittiin edellisen osan tapaan tosi helpolla. Eiväkä metsästäjt lopussa tuntuneet vieläkään oikealta uhalta.
Päähenkilöporukan seikkailut jatkuvat trilogiaa toisessa, ihanassa kirjassa. Kun luin trilogiaa ensimmäistä kertaa, tässä kirjassa minua häiritsi kerronnan haarautuminen toiseenkin pariskuntaan Unnan ja Rufuksen lisäksi. Mutta seuraavilla lukukerroilla se oli oikeastaan kirjan vahvuus, koska lukijana saa lisää tietoa ja juoni ei ole niin yksiulotteinen. Aivan ihana kirja tämäkin!
Annukka Salama onnistui taas! Faunoidijengi jatkaa tarinaa ihanalla huumorilla ja toiminnantäyteisillä käänteillä. Uusina henkilöinä Nemo ja Eden sopivat tarinaan hyvin ja erityisesti Eden nousi yhdeksi minun lempihahmoiksi tässä kirjasarjassa. Ja sitä kautta mielenkiintoni myös Ronniin. Toivon, että tämä sisko-veli-kaksikko on myös sarjan viimeisessä osassa mukana. Pientä miinusta tulee muutamista omaan makuun turhista kohtauksista, mutta muuten oikein napakka kakkoskirja tälle sarjalle. Ja sitten kolmannen osan kimppuun, jes!
Faunoidi-jengissä on vain jotain niin rakastettavaa. Alkuun ihmettelin kun näissä kahdessa ekassa kirjassa ollaan keskitytty ihan kaikkeen muuhun paitsi faunoideihin - tavalliseen arkeen ja rakkauskuherteluun - kunnes tätä kirjaa lukiessa tajusin, että niin on tarkoituskin. Asettelu on erilainen verrattuna muihin fantasiakirjoihin ja toimii hyvin. Faunoidit on loistava uuden fantasiakirjallisuuden uudistaja!
Käärmeenlumoojasta ei ollut mielestäni kovinkaan kummoinen, mutta Piraijakuiskaaja oli mielettömän hieno kirja! Salaman kirjoissa on vain se kökköpuoli, että yleensä alkaa tapahtua vasta vikoilla sivuilla. Onneksi saa kuitenkin nauttia huumorista! Edenistä pidin todella paljon ja jopa Ronnista aloin nyt pitää enemmän. Voipi olla, että Eden, Ronni ja Joone ovat lempparini! Kirjan juoni oli sujuva ja hauska. Luin tätä aina kun oli pienikin mahis! Suosittelen!
Argh! Rakastan tätä sarjaa! Yleensä ensimmäinen osa vetää minut mukaansa ja toinen osa on pettymys, enkä pääse siihen sisälle kunnolla. Tässä ei käynyt niin. Pääsin sisälle ensi lauseesta ja olin taas heidän mukanaan juoksemassa pakoon metsästäjiä. Eden ja Nemo olivat ihana lisäys kirjasarjaan. Heidän menoaan oli mukava seurata, sekä matka Amerikkaan toi kirjaan mielenkiintoa. Huumoria ei tästäkään teoksesta uupunut, mikä on ihanaa huomata! Oli mukavaa aina nauraa sillon tällöin ja iloita heidän kanssaan. Salama on taas onnistunut tekemään mahtavan kirjan johon rakastuin ja haluan ehdottomasti lukea Unnasta, Rufuksesta ja muista faunoideista lisää!
Yleensä toinen kurja on kaikista huonoin, mutta ei tässä tapauksessa! Kirja oli älyttömän hyvä, ja saavutti melkein mahdottoman, oli Käärmeenlumoajaa parempi. Kirjan lopussa itkin koska kirja loppui, ja minusta tuntui niin pahalta Rufuksen puolesta. Yleensä en lue suomalaisia kirjoja, koska kerronta on suppeaa verrattuna ulkomaalaisiin. Tämä kirjasarja oli yllätys! Salamasta tuli heti yksiä lempikirjailijoistani, ja kirjoista lempikirjani. Kirjan mukana saa nauraa, jännittää, nauraa uudelleen, itkeä, ja nauraa vielä kerran. Kirja on jotain niin suuremmoista, vaihtaisin veljeni Salaman mielikuvitukseen.
Siis King Kong ja Naomi Watts oikeesti. Joo siis IHAN HUIPPU kiitos tästä Annukka Salama=)
Onnistunut toiseksi kirjaksi. On pitkä aika siitä kun olen lukenut tämän mutta mieleen on jäänyt! Yksi parhaista suomalaisista kirjoista mitä on!
Ensinnäkin antaisin tämän osan arvosanaksi 4-. Piraijakuiskaajasta ei puuttunut huumoria ja juoni kulki hyvin, kirjaa luki koko ajan,juoni tökkinyt tai pysähdellyt turhan jaarittelun vuoksi. Miinuksen annoin, koska mielestäni kirjassa alkoi kunnolla tapahtua vasta lopussa. Kirjaa oli todella miellyttävää, hauskaa ja kiinnostavaa lukemista, enemmän toimintaa olisi saanut olla, mutta silti ihastuin tähän kirjaan,sen hahmoihin ja mahtavaan ideaan,minkä vuoksi en unohda tätä kirjaa vielä moneen vuoteen ja se on hyvä merkki. Hahmot olivat yhtä persoonallisia, kuin ensimmäisessä osassakin ja Nemo ja Eden olivat hyvä lisä, sekä matka Jenkkeihin. Tykkäsin tosi paljon lopusta, sillä kunnon action alkoi vasta silloin. Loppu oli ennalta arvaamaton, yllättävä, järkyttävä ja surullinen. Kun kirja loppui istuin tuolissani haikein mielin ja ajattelin kuinka ikävä minun tulee tätä hulvattoman hauskaa faunoidi jengiä. Jään odottamaan jatko-osaa innolla!
Kirja täynnä rönsyilevää huumoria, päättömiä lausahduksia, romanttisia hetkiä ja taistelukohtauksia. Annukka Salama on ehdottomasti yksi ihanimmista kohtaamistani kirjailijoista. Hänen tekstiinsä on helppoa sukeltaa, persoonalliset hahmot ovat kaikki omanlaisiaan ja ihastuttavia. Kuitenkaan Salama ei ole jättänyt pois elämän peruselementtiä; normaaleja hetkiä kaiken seikkailun keskellä, joka on mielestäni näiden kirjojen ehdoton peruselementti. Hahmojen oleminen ja hauskanpito on niin kirjavaa, että se saa tirskumaan ja hekottelemaan ääneen. Piraijakuiskaaja seuraa Käärmeenlumojaan jalanjäljissä, muttei aivan yllä edeltäneen kirjan tasolle. Siinä missä Käärmeenlumooja ei anna lukijalle muita mahdollisuuksia kuin lukea, Piraijakuiskaaja ei ole niin ehdoton. Loppua kohti mentiin taas kunnon vauhdilla ja olisi tehnyt mieli lukea enemmän. Kirjan loppu oli surullisen yksioikoinen. Teki mieli huutaa Unnalle, että "Takaisin, et varmasti jätä Rufusta!", mutta jättihän se. Rufuksen epilogi oli ihana ja koskettava. Seuraavakin osa luetaan!
Taidokas ja mielenkiintoinen jatko-osa joka ei jätä lukijaa kylmäksi. Juoni pysyy kasassa koko kirjan matkalta. Vaikka tapahtuu paljon, tarinaa pysyy hyvin kasassa eikä aukkoja synny. Eden ja Nemo toivat kirjaan mukavaa vaihtelua jo-tuttujen hahmojen keskelle. Kirja myös avasi hyvin hieman tuttujenkin hahmojen ajatuksia ja tekemisiä. Kokonaisuutena kirja oli uskomaton lukukokemus jonka voisi uusia vaikka kuinka monta kertaa. Tyhjän sivun kääntyessä näkyviin voi vain jäädä ihmettelemään: "Joko se loppui." Ja mitä luultavimmin viimeistään silloin silmät täyttyvät kyyneleistä, ellei sitä ole tapahtunut jo viimeisiä sivuja lukiessa.
Täytyy myöntää, että hieman pelkäsin kirjan lukemista. Käärmeenlumoojan oltua, no, lumoava, pelkäsin tason laskua. Sain kuitenkin (jälleen kerran) huomata ennakkoluulot turhiksi. Huoh, oppisikohan sitä koskaan? Vaikkei Piraijakuiskaaja ollut mielestäni aivan yhtä hyvä kuin Käärmeenlumooja, kirja ei ollut pettymys, ei todellakaan. Faunoidi-jengin huumori puree yhtä lailla, tämä on varmasti sarja, jonka kanssa olen nauranut eniten. Uudet tuttavuudet Eden ja Nemo kiinnostivat vanhojen hahmojen rinnalla. Silti Piraijakuiskaajassa oli havaittavissa inhoamaani toisen osan kuviota: pääparin rakkaustarinan probleemia. Itse ärsyynnyn tästä kuviosta lähes välittömästi, mutta onneksi Piraijakuiskaajassa oli muutakin juonta. Loppuratkaisu oli päätähuimaavan jännittävä ja yllättäväkin, aika haikea. Salaisuuksien paljastuminen, sekä hahmojen tarinoiden juonenkäänteet saavat odottamaan seuraavaa osaa kuumeisesti.
Aivan huikea kirja!! Odotin tätä kirjaa siitä saakka kun luin Käärmeenlumoojan eikä pettänyt odotuksiani. Oli hienoa päästä "elämään" faunoidien elämää. Kirjan juoni oli sopivasti vaihteleva ja yllättävä. Nauroin monessa kohtaa faunoidin päättömille sutkautuksille ja tempauksille. Unnan menneisyys oli suuri hämmästys mutta hyvin rakennettu. Kirja loppui kesken!! Nyt vaan odotan jatkoa sillä loppu todellakin jäi vaivaamaan. :D Suomeksi sanottuna: Aivan huippu kirja!! Lisää tällaista!
Kyllä tätä porukkaa on ollut ikävä. En taas muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin näiden hahmojen uskomattomille letkautuksille. Juuri älytön huumori tekee Salamasta yhden parhaista kirjailijoista. Tässä kirjassa päästiinkin sitten vähän enemmän tutustumaan faunoidien maailmaan mikä jäi ensimmäisessä kirjassa aika paljon sivuun. Enemmän toki olisin kaivannut päähenkilöiden ja metsästäjien välille säpinää, mutta kaikki räjäyttävä toiminta tapahtui oikeastaan vasta kirjan loppupuolella. Nuorten matkaa ja siellä tapahtuvia kokemuksia oli kyllä kuvailtu hienosti ja melkein välillä luuli itsekin olevansa paikan päällä. Uudet hahmot toivat vähän särmää tarinaan vaikka Nemo jäikin mielestäni vielä aika pinnalliseksi hahmoksi. Eden sen sijaan herätti kiinnostusta ja hänen kanssakäymisensä erään toisen hahmon kanssa oli mahdottoman herkullista luettavaa. Heistä kuulisin mieluusti vielä lisää jatkossakin. Rufus oli tässä kirjassa hiukan ärsyttävä koska hänen suojelunhalunsa Unnaa kohtaan meni vähän yli. Joone oli tietenkin oma valloittava itsensä ja Vikke tottakai aivan omaa luokkaansa, todella mahtava kaikkine kettuiluineen. Hiukan kohottelin kulmiani muutamilla epäloogisille jutuille tarinassa, mutta eivät ne kauheasti häirinneet. Loppu oli kyllä aika säpäkkä, mutta ehkä liian nopeasti ohi. Yllätyin kyllä todella Unnan menneisyydestä ja siitä, mitä siitä seurasi, joten ehkä hiukan suru puserossakin tuli lopetettua tämä kirja. Kaikenkaikkiaan kuitenkin aivan mahtava lukukokemus enkä malta todellakaan odotella seuraavaa osaa! Mietin tässä, että onko jokaisella kirjalla ns. oma päähahmonsa. Ensimmäisessä osassa oli Unna ja Rufus, tämän uusimman kirjan nimi viittaa taas erääseen toiseen hahmoon ja kolmannen voisi kuvitella liittyvän Jooneen mikäli kirjan nimi pysyy sellaisena kuin se nyt on?