Orrin ja korppisota
Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Helene Bützow. Piirroskuvitus. Sidottu.
Tunnelmallisesti kuvitettu jännittävä saturomaani Usvasaaren eläimistä
Tähdenlentojen yönä syntynyneen löytölapsi Orrinin lapsuuden haave on käynyt toteen: hän on nyt Usvasaaren kuninkaan, kuningas Crispinin, piirin jäsen. Elämä Usvasaarella on onnellista, ja vilkas pikku prinsessa Silmu kasvaa isommaksi ja järjestää saaren asukkaille yllätyksiä.
Mutta rauhallinen elämä katkeaa äkisti, kun Joutsensaarelta saapuu hätääntynyt lähetystö pyytämään apua Usvasaaren väeltä. Ahneet ja pahansisuiset korpit ovat hyökänneet Joutsensaarelle ja ryöstäneet ja rikkoneet siellä kaiken mahdollisen.
Usvasaaren urhoolliset eläimet lähtevät auttamaan ystäviään, mutta joutuvat samalla itse korppien hyökkäyksen ja vihan kohteeksi. Kostonhimoiset korpit uhkaavat tuhota Usvasaaren viimeistä sopukkaa myöten, mutta Orrin ystävineen ei anna periksi.
M. I. McAllisterin kirjasarjaa on verrattu C. S. Lewisin rakastettuun Narnia-sarjaan. Kirjassa on Omar Rayyanin piirroskuvitus. Kirjasarjan käännösoikeudet on myyty ympäri maailmaa ja tarinasta on tekeillä myös animaatioelokuva.
Margi McAllister
M. I. McAllister (s. 1956) on syntynyt koillis-Englannissa ja asuu nykyisin Yorkshiressa. Hän sai German Leander Nook Prize -kirjallisuuspalkinnon vuonna 2005. McAllister opiskeli tanssia ja äidinkieltä ja toimi pitkään tanssin ja draaman opettajana. Nykyään hän on kokopäiväinen kirjailija. Hän on naimisissa papin kanssa ja heillä on kolme lasta. McAllisterin lempikirjoja ovat lapsuudesta lähtien olleet C. S. Lewisin Narnia-kirjat. Nykykirjailijoista muun muassa Geraldine McCaughrean ja J. K. Rowling ovat hänen suosikkejaan. Kirjailija on aina rakastanut puutarhanhoitoa ja elämiä, varsinkin punaturkkisia oravia. Hän on kasvissyöjä ja pitää niin paljon hedelmien ja pähkinöiden syömisestä, että arvelee itsekin muuttuvansa oravaksi jonain päivänä.
Usvasaari
Sarjan suomenkielinen nimi ei ole tiedossa. Viidettä eli viimeistä kirjaa Urchin and the Rage Tide (2010) ei suomennettu.
Usvasaari sisältää 4 kirjaa.
Kirja-arvioita
Erinomainen, kuten aiemmatkin Orrin-kirjat. Kansi jo sinänsä houkutteli, mutta erityisesti aihe. Korppisota! Eli siis sota korppeja vastaan! Tosi omaperäistä. Varmasti monikaan ei ole lukenut tällaistä kirjaa ennen. Jännittävä ja hauska kirja, suosittelen ehdottomasti!