Orrin ja Usvasaaren perillinen
Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Helene Bützow. Sidottu.
Onko Usvasaaren perillisen yllä kirous?
Elämä tuntuu vihdoinkin hymyilevän kovia kokeneella Usvasaarella. Kuningas Crispin ja kuningatar Setri ovat saaneet tyttären, ja eläimet odottavat innokkaasti pienen prinsessan nimenantojuhlaa. Tähdenlentojen yö muuttaa kuitenkin kaiken, ja papiksi opiskeleva Juniper näkee näyn, jonka hän pelkää ennustavan pahaa. Nuori Juniper ei osaa tulkita ennustusta, mutta saaren rauha rikkoutuu hyvin pian.
Eläinten keskuuteen leviää vaarallinen kulkutauti, ja pikku prinsessa siepataan kotoaan linnoituksesta. Vanhat ystävykset Orrin ja Pisto tekevät kaikkensa löytääkseen Usvasaaren perillisen, mutta pienokainen on kadonnut kuin maan nielemänä. Samaan aikaan eräät eläimet lietsovat tyytymättömyyttä ja jopa väittävät pelätyn hirmuhallitsijan, kapteeni Huskin, palanneen salaperäisesti takaisin. Valkosiipien saarella syntynyt kuningatar joutuu muukalaistaustansa tähden pahojen puheiden kohteeksi, ja ikävät huhut ja vihjaukset saavat eläimet levottomiksi.
Saarta kohdanneet vitsaukset pakottavat Orrinin, Juniperin ja Piston panemaan toimeksi. Heidän urheutensa ja neuvokkuutensa joutuvat kovalle koetukselle ennen kuin elämä palaa oikeaan uomaansa.
Orrin ja Usvasaaren perillinen on kaunis ja koskettava kasvukertomus ja jännitystarina, joka kertoo mukaansa tempaavan saturomaanin keinoin ikuisista arvoista, oikeudenmukaisuudesta, rehellisyydestä ja rohkeudesta.
Kirjassa on Omar Ryannin piirroskuvitus. Kirjasarjan käännösoikeudet on myyty ympäri maailmaa ja tarinasta on tekeillä myös animaatioelokuva.
Margi McAllister
M. I. McAllister (s. 1956) on syntynyt koillis-Englannissa ja asuu nykyisin Yorkshiressa. Hän sai German Leander Nook Prize -kirjallisuuspalkinnon vuonna 2005. McAllister opiskeli tanssia ja äidinkieltä ja toimi pitkään tanssin ja draaman opettajana. Nykyään hän on kokopäiväinen kirjailija. Hän on naimisissa papin kanssa ja heillä on kolme lasta. McAllisterin lempikirjoja ovat lapsuudesta lähtien olleet C. S. Lewisin Narnia-kirjat. Nykykirjailijoista muun muassa Geraldine McCaughrean ja J. K. Rowling ovat hänen suosikkejaan. Kirjailija on aina rakastanut puutarhanhoitoa ja elämiä, varsinkin punaturkkisia oravia. Hän on kasvissyöjä ja pitää niin paljon hedelmien ja pähkinöiden syömisestä, että arvelee itsekin muuttuvansa oravaksi jonain päivänä.
Usvasaari
Sarjan suomenkielinen nimi ei ole tiedossa. Viidettä eli viimeistä kirjaa Urchin and the Rage Tide (2010) ei suomennettu.
Usvasaari sisältää 4 kirjaa.
Kirja-arvioita
' Orrin ja Usvasaaren perillinen' on Redwall-henkistä faunafantasiaa, joka on sopivan väkivallaton ja auvoinen pienillekin lapsille luettavaksi. Aina positiivisten eläinten sielujen syvyyksistä paljastuu kyllä myös pimeä puoli, mutta Orrin itse on täydellinen sankari ja ilmetty "Sankari vailla ominaisuuksia", kuin tyhjä lasi tai peili joka heijastaa vain hänen kumppaniensa erikoisia luonteenpiirteitä ja henkilökohtaisia ongelmia. Kirjassa tapahtuvan vauvaprinsessan sieppauksen kautta McAllister tulee hyvin käsitelleeksi lapsen menetystä, vauvasieppareita ja kasvavaa paranoiaa joka johtaa lopulta tuhoon. Kuninkaan hallinto-ongelmien kautta taas McAllister käsittelee juoruja, jotka saavat siivet ja piiskaavat kansaa yhä suurempaan hysteriaan sekä hallitsemisen vaikeutta ilman tyranniaa. 'Orrin ja Usvasaaren perillinen' on aikaisempia osia valjumpi, mutta keskittyy enemmän Usvasaaren ja sen asukkaiden henkilökohtaisiin ja sisäisiin ongelmiin. McAllisterin 'Orrin'-kirjoja voin suositella niille, jotka pitivät Jacques'n Redwallin taruista. Arvosana: 7-.