Poison Girl

Sainpahan luettua tän viimeinkin! Valitettavasti spoilaannuin lopun tapahtumista, joten loppu ei tullut yllätyksenä. Siitä huolimatta kirja oli hyvä ja mielenkiintoinen, vaikka vähän liikaa taas oli junnaamista. Tarina on ainakin menossa jännään suuntaan!

Jee, vihdoin pääsen aloittamaan Uusi profetia -sarjaa! Pidin uudesta päähenkilöstä. Olisi ollut vähän tylsää jos Tulitähti olisi edelleen ollut pääosassa. Hän kyllä vaikutti turhan mörökölliltä, mutta kuvailtiin häntä silti myös hermostuneeksi ja huolestuneeksi. Vähän hämmästytti miten vähän aikaa edellisen saagan vikan kirjan ja tämä kirjan välillä on kulunut. Vatukkakynsi sanoi, että neljä kuuta (eli kuukautta?) Kuitenkin Tulitähden tehtävän tapahtumat olisi pitänyt myös mahtua tuohon väliin.

Joka tapauksessa, pidin kirjasta, vaikkei se mitään uutta tarjonutkaan. Oletan, että seuraavat osat ovat jännittävempiä. Hyvä, että näkökulmaa vaihdettiin välillä myös Lehtitassuun, jotta tiedetään mitä klaanissa tapahtuu.

Kävi niin, että loppua kohden tämä(kin) trilogia vähän lässähti. Kun ottaa huomioon, että ekan kirjan lopussa oltiin vähällä katkaista Livin kaula, seuraavat kaksi kirjaa tuntuivat tosi vaisuilta. Muutenkin ekassa kirjassa tunnelma oli paljon jännittävämpi kuin kahdessa muussa.

Olisin halunnut selkeän vastauksen unimaailman olemassaoloon. Miksi se on olemassa ja mikseivät kaikki ihmiset harhaile unikäytävillä? Miksi vain osa ihmisistä osaa kulkea uniovestaan käytävälle? Tykkään kovasti tästä uniteemasta, mutta sen ympärille olisi mielestäni pitänyt keksiä ihan toisenlainen tarina.

Kirjan pahis oli yksi suuri klisee. En oikein ymmärtänyt hänen motiivejaan, paitsi sen, että hän halusi valloittaa maailman. Siis äh, tuo on jo niin kulutettu... Muuten pidin hahmoista ja Gierin kirjoitustyylistä. Jos hän kirjoittaa lisää kirjoja, ne luultavasti tulee luettua. Hänessä on kyllä potentiaalia, jos nyt ajattelee Rakkaus ei katso aikaa -trilogiaa, jossa oli mahtava juoni!

Tosi hyvä kirja! Erityisesti hahmot ovat hyvin kirjoitettuja. He eivät ole kliseisiä, vaan erittäin todentuntuisia suomalaisnuoria, joihin voisin helposti kuvitella törmääväni oikeassa elämässä. Hahmot eivät tuntuneet lainkaan pinnallisilta, koska heidän tuntemuksia ja persoonia kuvattiin todella hyvin, mikä myös auttoi lukijaa ymmärtämään hahmoja.

Itse ainakin huomasin muutaman kerran jännittäväni kirjaa lukiessani. Toisaalta itse kuolemanaallosta saatiin vain pintaraapaisun verran tietoa, mikä itseäni harmitti, koska olisin halunnut saada enemmän vastauksia. Hahmojakaan ei näyttänyt kiinnostavan koko mysteeri, mutta kirjailija luultavasti haluaa pitää meitä jännityksessä!

Uskollinen ei oikein täyttänyt odotuksiani. Juoni oli aika tylsä ja laiskasti suunniteltu. Henkilöhahmotkin jäi pintapuolisiksi. Geenit ja testit oli vähän tylsä selitys koko Outolintu-maailmalle, olisin odottanut jotain mielenkiintoisempaa. Arvasin noin 100 sivua ennen loppua, mitä suurinpiirtein tulee tapahtumaan. Tavallaan kuitenkin pidin loppuratkaisusta. Epilogi taas oli tosi koskettava!

Kirjassa oli mukavasti juonenkäänteitä ja sydämen pysäyttäviä hetkiä, mutta paikoin kerronta on todella sekavaa. Varsinkin lopputaistelusta en tohtinut saada oikein mitään selvää. Demoneilla on ne omat nimensä, enkä muista mikä demoni on mikäkin. Lisäksi varjometsästäjämaailma ja Klaavi ovat edelleen aika hämäriä. Kirja loppui kyllä mukavasti cliff hangeriin, joka saa lukemaan seuraavan kirjan.

Kirja oli oikein vauhdikas ja viihdyttävä ja upposi minuun, sillä pidän historiasta. Aikamatkustusjuttu ja atomium-hommelit vaikuttivat aika omituisilta ja monimutkaisilta, mutta kirjan loppua kohden aloin jotenkin ymmärtää niitä. Kirjan juoni on aivan samanlainen kuin muissakin samantapaisissa kirjoissa: ylivoimainen pahis juonii maailmanloppua ja tehtävää lähetetään suorittamaan nuorisokopla, jonka jäsenistä vähintään kaksi rakastuu toisiinsa. Hohhoijaa. Minusta lopetuskaan ei ollut hiuksianostattava, sillä jotkin asiat olivat ennalta-arvattavia, mutta seuraava osa tekee kyllä mieli lukea.

Luin tohtori Jekyllin ja herra Hyden ensi kertaa helppolukuisena englannilla ja pidin siitä valtavasti. Mielenkiinnosta luin myös tämän Keskiyön kirjaston version ja tarina on juuri sellainen kuin muistan sen englanninkielisessä kirjassakin olleen. Mielestäni Jekyllin ja Hyden tarina on tosi kekseliäs ja mielenkiintoinen, ja se on ehdottomasti yksi suosikkiklassikkojani. Minusta takakansitekstissä ei pitäisi paljastaa, että Jekyll ja Hyde ovat sama henkilö, sillä jos sitä ei tietäisi, kirjan lukeminen olisi paljon mielenkiintoisempaa.

Kirjassa on tosi mielenkiintoinen asetelma. Päiväkirjamuodossa on plussia ja miinuksia. Kirja on nopealukuinen ja Mary on hyvä kertoja. Toisaalta välillä on vähän pitkästyttäviä kohtia, kuten pitkä merimatka. Luin tätä kirjaa enemminkin historian kannalta, ja kirjassa tuli aika hyvin esille 1600-luvun maailma. Siirtomaakauppa tuli esille ja intiaanien suhtautuminen valkoisiin, noitavainot ja äärimmäinen jumalanpelko. Lopussa jäi kovasti kutkuttamaan mitä sitten tapahtui, mutta kenties seuraava osa antaa vastauksen siihen.

Tämä on erilainen kirja, joka ei asetu mihinkään muottin vaan se on kuin omanlaisensa yksilö. Lukeminen vaati aika paljon keskittymistä, ja varsinkin runolliset kielikuvat ovat jotenkin tosi omituisia, mutta eivät kuitenkaan tökeröitäkään. Enimmäkseen kirja herätti kysymyksiä kuin antoi vastauksia, ja moneen asiaan olisin halunnut lisätietoa. Lisäksi olisin mielenkiinnosta kaivannut karttaa liitteeksi.

Tämä kirja on yksi erikoisimmista, mitä olen koskaan lukenut. Joka kappaleessa oleva eri kertoja on aika hämmästyttävää, mutta kukin kertoja vie juonta hieman eteenpäin. Kirjan kieli on todella kaunis ja jollain tavalla runollistakin. Harjaantunut lukija kannattaa olla. Lukemisen jälkeen olisi hyvä miettiä kirjan teemoja ja piilomerkityksiä, eikä vain painaa kansi pöllämystyneenä kiinni. Hyvä, erilainen kirja, joka sopii erinomaisesti myös aikuisille.

Tähystäjäneito oli iloinen yllätys! Minulla ei ollut minkäänlaisia ennakkokäsityksiä kirjan suhteen, ja kirjastosta tämä tulikin napattua huvin vuoksi. Alku vähän takkuili ja kesti, että juonenpäästä saa kiinni, mutta kirjan edetessä ja juonikuvioiden avautuessa tarinasta tuli tosi kiinostava. Khalkoksen ja Sarmatian lähes pänvastaiset erot mm. sukupuolessa ja tasa-arvossa ovat erikoisia, mutta niillä on tärkeä rooli tarinan kannalta. Ehdottomasti täytyy lukea trilogia loppuun!