Cath3rin3

Pidin kirjasta ja sen juoni oli koottu varsin mielenkiintoisella tavalla perinteisistä aineksista. Idea siitä, miten herra Chesney oli tehnyt fantasiamaailmasta matkailukohteen oli myös omaa luokkansa. Huumori oli kirjassa varsin hauskaa ja plussaksi on pakko lisätä myös se tyyli, jolla varsin vakaviakin aiheita käsiteltiin.
Kuitenkin jostakin syystä kirjan lukeminen eteni minulta hyvin hitaasti, pakersin sen kimpussa melkein puolitoista viikkoa, mutta onnellinen loppu oli minusta tarpeeksi palkitseva.
En suosittele teosta erityisemmin, mutta jos kirja kiinnostaa, voin luvata ettei lukijalla tylsistytä!

Useimmiten olen ollut varsin epäluuloinen viime vuosina ilmestyneitä dystopia-sarjoja kohtaan, mutta Delirium-trilogia pääsi pehmittämään sydäntäni.

Trilogian kaksi ensimmäistä osaa olivat todella hyviä ja pidin varsinkin sarjan toisesta osasta. Kultainen sääntöni onkin, että kirjasarja on hyvä jos pidän sarjan toisesta tai kolmannesta osasta enemmän kuin ensimmäisestä. Nimittäin olen aina joskus kohdannut pettymyksekseni sarjoja, joista huomaa että kirjailijan innostus on lopahtanut upean ensimmäisen osan jälkeen ja sitten seuraavat kirjat ovatkin pelkkää pakkopullaa. 

Viimeinen kirja olisi minusta voinut olla parempikin. Ensimmäinen pettymykseni oli se, että kirjan nimi ei ihan sopinut samaan jonoon sarjan muiden kirjojen nimien kanssa. Pilkunviilausta kyllä, mutta se häiritsi. 

Kirjan lopun tapahtumat olivat todella jännittäviä ja saatoin eläytyä koko kirjan tapahtumiin täysin sydämin. Loppu ei kuitenkaan ollut sellainen, jota olisin kaivannut. Olihan se mahtavaa nähdä menneitä tapahtumia hivenen Alexinkin näkökulmasta, mutta olin odottanut vähän vähemmän töksähtävää lopetusta (Ainakin minusta se oli vähän tökkäävä). Loppuun olisi ollut mahtavaa saada nähdä vielä, miten maailma jatkoi olemassaoloaan kuohunnan loputtua. Miten Alex ja Lena elivät onnellisina ja kasvattivat lapsensa vapaassa maailmassa tai jotakin vastaavaa. Sellaista ei kuitenkaan minulle suotu ja se jäi vähän kaihertamaan. 

Suosittelen sarjaa kuitenkin lämpimästi kaikille dystopia-faneille. 

Satuin lukemaan tämän sarjan isoveljeni suosituksesta, ja vaikka aloitinkin lukuprosessin melko pitkin hampain, tempaisi sarja minut mukaansa peruuttamattomasti. Veli kehui että sarja olisi parempi kuin vaikkapa Taru Sormusten herrasta, mikä oli yksi syy hetkelliseen kylmäkiskoisuuteni, Tolkienin uskollinen fani kun olen, mutta yllätyin positiivisesti. Tarun Sormusten Herrasta kirja ei mene ohi, mutta pääsee ainakin samalle hyllylle minun lempikirjojeni rivillä, mikä on tosissaankin saavutus.

Juoni oli melko ennalta arvattava, vähän saman tyyppinen kuin Taru Sormusten Herrasta tai Eragon tai jokin vastaavan tyyppinen velhoja ja sotureita sisältävä sarja, mutta niin sen varmaan kuuluukin olla. Kun juoni menee tuttua reittiä voi keskittyä enemmän niihin herkullisiin yksityiskohtiin, jotka kirja tarjoaa.

Pienet rakkaustarinat toivat mahtavan silauksen kirjaan, ja vaikka saattoikin heti alussa jo arvata mitä tulee tapahtumaan minkäkin parin kohdalla, on vain parempi kun voi katsella voitonriemuisena sivusta ja myhäillä itsekseen.

Huumori oli aivan mahtavaa, ja se oli oikein mukavasti sulautettu henkilöihin. Kirjan päähenkilötkin olivat aivan upeita ja mahtavasti hiottuja, ja kirjaa lukiessa saattoi melkein nähdä omin silmin miten seurueen matka eteni. Kuvailu oli todella hyvää ja kerronta sellaista että oli kuin istuisi saman leirinuotion ääressä kuin kirjankin hahmot.

Sarjan maailmakin oli todella hyvin rakennettu, ja vaikka aluksi suhtauduinkin epäillen karttaan ja niihin kaikkiin maihin ja paikkoihin mitä siellä näkyi, niin siihen tottui ja kartasta oli todella hyvä apu. Kaikki ne maat ja kansat menivät aina välillä vähän sekaisin, varsinkin kaikki a-alkuiset sanat kuten arendit ja algarialaiset, alornit ja agarakit mutta sarjan edetessä alkoi tajuta että niilläkin on jotain eroa.

Taas todella hyvä kirja Terry Pratchettilta. Jotkut Terry Pratchettin aikuisten kirjoista ovat olleet minulle vaikeita ja hitaita lukea ja ymmärtää, mutta tämä meni parissa päivässä. Pidin Eskistä todella paljon ja Muori Säävirkustakin paljastui mukavasti uusia puolia.
Pidin myös siitä, miten sekä velhot ja noidat oli saatu samaan kirjaan.

Carrie on ensimmäisiä kauhukirjoja jotka olen lukenut, ja minusta sijoittuu sinne parempaan päähän. Stephen King osaa laittaa kylmät väreet tanssimaan selkäpiissä ja kirja oli pakko lukea yhteen putkeen, mikä ei ollut tosissaankaan ongelma kirjan pituuden vuoksi.

Takakansi antoi ehkä hiukan väärän kuvan kirjasta, mutta onneksi en lukenut kirjaa takakannen perusteella vaan kaverin suosituksesta.

Vaikkei kirja mikään kauheista kauhein kirja ole, niin pelkoa se minussa herätti. Yksi syy siihen oli hahmojen eläväisyys ja todellisuus. Maailmassahan on monta koulukiusattua aivan kuin Carriekin, ja mitä tapahtuisikaan, jos heillä olisi samanlaisia voimia kuin Carriella...
Carrien äiti oli minusta aivan hirveä, ja aina joissain vaiheissa vihasin ja pelkäsin häntä.

Lisäksi kirjassa kauhun tunnetta lisäsi kielikuvat ja kerronta, ja tekstiä lukiessa tuntui kuin olisi itse paikalla.

Jos ei tykkää sellaisesta kauhusta, joka vie yöunet totaalisesti, vaan haluaa vain hiukan säikäyttää itseään, niin suosittelisin Carrieta sellaisille.

Puoliksi paha oli mielenkiintoinen ja jaksoi lukea ihan hyvin loppuun. Alku oli aika epäselvä, eikä ihan tiennyt missä nyt mennään, mutta pidin kirjan juonesta. Kirjoitustyyli vaiheli aina välillä ja se jäi hiukan häiritsemään. Useimmat hahmot olivat hyvin keksittyjä ja muotoiltuja, mutta Annalise ei jostain syystä kuulunut lempihenkilöihini. Kirjassa oli hyvää myös se, kuinka noidat oli jaettu valkoisiin ja mustiin mutta siltikään ei voinut olla varma kummat niistä olivatkaan hyviä. Suosittelen yläkoululaisista ylöspäin.

Todella hauska ja hyvin kirjoitettu! Sai nauramaan ääneen useastikin (kaverit vähän ihmettelivät). Kerronta oli sujuvaa eikä missään vaiheessa päässyt tylsistymään. Suosittelen lämpimästi jos on vasta aloittelemassa Terry Pratchettin kirjojen lukemista. Sopii kaikenikäisille.

Todella koukuttava luettava. Ensimmäinen ja toinen kirja olivat parhaimmat, mutta viimeisessä kirjassa jäi jokin vaivaamaan. Taoahtumat on kerrottu niin hyvin että voisi itse kuvitella olevansa paikalla ja siinä tapahtuukin niin paljon. Suosittelen sellaisille jotka ovat katsoneet elokuvat ja yläkoululaisista eteenpäin.