Käyttäjän Jussi avatar

RISINGSHADOW-KIRJAHYLLY

Jussi

Ylläpitäjä

Arkkivelho· Taso 70

LUKIJAN OMA ÄÄNI

Kirja-arviot

Käyttäjän Jussi omat ajatukset lukemistaan kirjoista. Nämä ovat lukijan kirjoittamia kirja-arvioita, eivät Risingshadow’n toimituksellisia arvosteluja.

109 kirja-arviota
Järjestä kirja-arvioitaJärjestys: Kirjoituspäivä · Uusin ensin
Tuulen nimi

KIRJA-ARVIO

Tuulen nimi

Patrick Rothfuss

9/10Kirjoitettu 27.8.2010Muokattu 27.8.2010

Tuulen nimi on erittäin hyvä kirja, muttei loistava. Rothfuss kirjoittaa sujuvasti & kauniisti ja Kvothe on onnistunut päähenkilö. Heti ensimmäisten sivujen jälkeen huomasi, että romaanista löytyy "se jokin". Teos oli varsin tuttua eeppistä fantasiaa, mutta perinteisyys ei häiritse minua, kunhan ihan pahimpia kliseitä ei toisteta.

Kirjan puolenvälin jälkeen tarinankerronta tuntui pysähtyvän paikoilleen, mutta pääsi taas vauhtiin myöhemmin. Tätä "suvantovaihetta" pidän Tuulen nimen huonoimpana puolena, ja sen takia alkupuolisko olikin jälkipuolta vahvempi. Kiinnostavin asia teoksessa oli Chandrianit ja kaikki näihin liittyvä. Kuninkaansurmaajan kronikan toisen osan juoniselostus lupaa paljon, ja sillä on mahdollisuus olla selvästi parempi, koska johdanto on nyt ohi. Avausosa päättyi yhtäkkiä ilman minkäänlaista loppuratkaisua, mutta olen tottunut tällaiseen fantasiasarjoissa.

Voin suositella kirjaa ainakin Tad Williamsin ja Robin Hobbin faneille. Esikoisromaanina Tuulen nimi on hieno saavutus, vaikka mainospuhe parhaasta fantasiadebyytistä yli 30 vuoteen onkin liioittelua. Antamani arvosana on "vahvat" neljä tähteä, kirja ei aivan ansainnut viittä.

Jadevaltaistuin

KIRJA-ARVIO

Jadevaltaistuin

Naomi Novik

7/10Kirjoitettu 20.8.2010

Minusta Jadevaltaistuin ei ole yhtä hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa. En osaa tarkkaan sanoa, mistä asia johtuu. Kuninkaan lohikäärmeessä oli vain niin onnistunut rakenne: Temerairen munan löytyminen ja kuoriutuminen, koulutus, ilmavoimiin ja lohikäärmeisiin tutustuminen sekä teoksen huipentuminen suureen lopputaisteluun.

Nyt nähtävä seikkailu Kaukoidässä ei ole samalla tavalla kiinnostava, ja romaanista löytyy tylsempiä kohtia. Jadevaltaistuin ei kuitenkaan ole huono kirja vaan viihdyttävää luettavaa. Ensimmäisen osan taikaa ei vain saavuteta, eikä sarjan idea tunnu enää yhtä tuoreelta. Antamani arvosana on "vahva" kolmonen.

Kuninkaantekijät

KIRJA-ARVIO

Kuninkaantekijät

Markku Soikkeli

5/10Kirjoitettu 3.8.2010Muokattu 3.8.2010

En pitänyt kovinkaan paljon Kuninkaantekijöistä. Harkitsin kahden tähden antamista, mutta päädyin lopulta kolmeen. Kirja ei ollut varsinaisesti huono, enkä kadu sen lukemista. En voi kuitenkaan suositella romaania muille.

Hyvinä puolina kirjailija oli luonut kiinnostavan maailman. Myös henkilöt olivat toimivia, ja Soikkeli selvästi osaa kirjoittaa. Suurin ongelma oli, että Kuninkaantekijät yksinkertaisesti tuntui tylsältä. Tarina ei missään välissä saanut minua otteeseensa. Kirjoitustyyli häiritsi myös liikaa.

Soikkeli on aiemmin julkaissut novelleja, tämä on miehen esikoisromaani. Sen kyllä huomasi, sillä kirja ei toiminut loppuun asti. Alkupuoli oli selvästi parempi. Minusta Kuninkaantekijät olisi kaivannut kustannustoimittajalta tarkempaa työtä. Monessa kohdassa kirjailija pohjusti asiaa, joka sitten unohdettiin myöhemmin. Epilogista en ymmärtänyt yhtään mitään.

Kuninkaantekijöiden lukemiseen käytetty aika ei kuitenkaan tuntunut hukkaan heitetyltä. Esimerkiksi kirjan juoni oli normaalia omaperäisempi. En osaa sanoa, aionko lukea jotain tulevaisuudessa Soikkelilta. Tuntuu siltä, että hänen kirjoitustyylinsä ei ole minua varten.

Uinu, uinu, lemmikkini

KIRJA-ARVIO

Uinu, uinu, lemmikkini

Stephen King

8/10Kirjoitettu 22.5.2010Muokattu 22.5.2010

Uinu, uinu, lemmikkini on yksi Kingin tunnetuimmista töistä, mikä ei ole ihme. Pidin teoksesta paljon, koska se on kirjoitettu todella tehokkaasti. Kirjailija keskittyi lukijan kauhistuttamiseen ja onnistui tässä hyvin. Lemmikkini on puhdasta horroria ja todennäköisesti pelottavin mieheltä lukemani romaani.

Kirja piti hyvin otteessaan, vaikka kerran oli pakko jättää lukeminen kesken, kun tuli liian häiriintynyt olo... Lemmikkini ei ole mikään lyhyt opus, mutta tapahtumat kerrotaan tiiviisti. King loistaa pelottavan tunnelman esittäjänä, toimintaa löytyy vasta aivan tarinan lopusta.

Kirjailija kuvaa erityisen hyvin vanhemman ahdistusta pienen lapsen kuoltua. Uinu, uinu, lemmikkini on parhaita Kingiltä lukemiani romaaneja ja saa arvosanaksi vahvat neljä tähteä.

Lavinia

KIRJA-ARVIO

Lavinia

Ursula K. Le Guin

8/10Kirjoitettu 20.3.2010

Lavinia on paras Le Guinilta lukemani romaani sitten alkuperäisen Maameri-trilogian. Kirjailija yhdisti kiinnostavasti antiikin tarun oikealta tuntuvaan historialliseen maailmaan. Liikuttavia kohtia löytyi, ja lopetus oli onnistunut. Vergiliuksen Aeneis-runoelman juoni oli minulla hatarasti tiedossa, joten kirjaa lukeminen oli myös sivistävää.

Hautausmaan poika

KIRJA-ARVIO

Hautausmaan poika

Neil Gaiman, Dave McKean

8/10Kirjoitettu 21.1.2010Muokattu 21.1.2010

Vuonna 2002 suomennetun Unohdettujen jumalien jälkeen Gaimanin romaanit ovat olleet minulle jonkinlaisia pettymyksiä. Novellipuolella on kyllä tullut vastaan hyviä tarinoita. Edellinen hehkutettu nuortenkirja Coraline ei tehnyt suurta vaikutusta, joten en oikein tiennyt, mitä Hautausmaan pojalta pitäisi odottaa.

Teos osoittautuikin erinomaiseksi ja palautti uskoni kirjailijan romaanituotantoon. Se kilpailee Gaiman-suosikkini asemasta Unohdettujen jumalien kanssa. Episodimainen tarina eteni sujuvasti alusta loppuun. Kirjailija onnistui luomaan jännittäviä ja mielikuvituksellisia kohtauksia – matka guulien kaupunkiin jäi hyvin mieleen. Henkilötkin olivat onnistuneita.

Hautausmaan poika tuntui varttuneemmalle yleisölle suunnatulta kuin Coraline. Kirja voitti ansaitusti parhaan romaanin Hugo-palkinnon, suosittelen kovasti lukemista. Arvosanani on vahva nelonen.

Valta ja rakkaus

KIRJA-ARVIO

Valta ja rakkaus

Colleen McCullough

8/10Kirjoitettu 23.11.2009Muokattu 23.11.2009

Valta ja rakkaus avaa Rooman tasavaltaan sijoittuvan laajan historiallisen sarjan. Kirja kattaa vuodet 110–100 eKr. Tarinan tärkeimmät päähenkilöt ovat Marius ja Sulla, mutta hahmokaarti on suuri. Mukana menossa on esimerkiksi Caesarin suku. Teos keskittyy kuvaamaan poliittista valtapeliä, juonittelua ja ihmissuhteita. Sotimistakin löytyy jonkin verran, muttei mitään yksityiskohtaisesti kuvattuja taistelukohtauksia.

Pidin kirjasta paljon, erityisen vaikutuksen teki historiallinen tarkkuus. Valta ja rakkaus on todellinen tiiliskivi, yli 900 sivua kovakantisena, mutta juuri massiivinen pituus teki romaanista hyvän. McCullough'n kirjoitustyyli ei suomennoksen perusteella ole kovin erikoinen, mikä ei kuitenkaan haitannut. Valta ja rakkaus on onnistunut lukuromaani, varsinkin jos on kiinnostunut kuvatusta aikakaudesta. Henkilöistä paras oli Sulla, kirjailija loi hänestä monipuolisen hahmon.

Vähän ihmetyttää, että suomalainen kustantaja laittoi sarjan otsikoksi Rooman ensimmäinen mies, vaikka se on alkukielellä tämän ensimmäisen kirjan nimi (The First Man in Rome). Valitettavasti kääntäminen jäi avausosaan – myyntiluvut maassamme olivat varmaan liian heikot. Jatkoa täytyy lukea englanniksi. Arvosanani on vahva nelonen.

Mustan kuningattaren varjo

KIRJA-ARVIO

Mustan kuningattaren varjo

Raymond E. Feist

7/10Kirjoitettu 21.11.2009Muokattu 21.11.2009

Liken päätös aloittaa Feistin suomentaminen Käärmesodan tarulla on käsittämätön. Sarja on jatkoa aiemmille Midkemiaan sijoittuville kirjoille, joita oli ilmestynyt viisi kappaletta. Lukijan oletetaan tuntevan maailman, sen historian ja monet päähenkilöistä. Muuten tarinaan voi olla vaikea päästä sisälle. Käärmesota on myös selvästi heikompi kuin kirjailijan tunnettu esikoistyö, Riftwar Saga -trilogia.

Kaikesta huolimatta Mustan kuningattaren varjo on kelpo luettavaa. Maailma on ihan kiinnostava, ja kirjailija pyrkii jonkinlaiseen realismiin yhteiskunnan ja sodankäynnin kuvauksessa. Ei hän tässä kuitenkaan Martinille pärjää. Feist on englanninkielisessä maailmassa yksi parhaiten myyvistä fantasiakirjailijoista, eikä täysin ansiotta. Romaani saa arvosanaksi kolme ja puoli tähteä, se on minusta Käärmesodan paras osa.

Conan ja demonit

KIRJA-ARVIO

Conan ja demonit

Robert E. Howard

8/10Kirjoitettu 21.11.2009Muokattu 21.11.2009

Conan ja demonit on kolmesta Jalavan julkaisemasta Conan-novellikokoelmasta selvästi paras. Tarinoista vain Rosvoja talossa tuntuu heikommalta, neljä muuta ovat laatukamaa ja lukeutuvat Howardin kuuluisimpiin töihin. Näistä ajattomista seikkailuista oma suosikkini on Mustan joen tuolla puolen.

Julkaisupolitiikka aiheutti ongelmia kustantamon kahdessa seuraavassa kokoelmassa. Conan taistelija sisältää vain yhden huippukertomuksen (Punaiset naulat), Conan Cimmerialainen ei ainuttakaan. Mutta romaanimittaisesta Conan voittajasta minulla ei ole mitään valittamista.

Ehkä tässä arviossa pitäisi kirjoittaa jotain novellien väitetystä rasistisuudesta tai vanhentuneista arvoista, mutten jaksa. Howardin legendaarinen Conan on barbaaritoimintaa parhaimmillaan.

Sithin kosto

KIRJA-ARVIO

Sithin kosto

Matthew Stover

7/10Kirjoitettu 20.11.2009Muokattu 20.11.2009

Sithin kosto on romaaniversio samannimisestä elokuvasta. Voisi luulla, että teos toimii korkeintaan keskinkertaisena viihteenä Terry Brooksin Pimeän uhan tai R.A. Salvatoren Kloonien hyökkäyksen tapaan. Kirjailijan tehtävä on vain sovittaa elokuvakäsikirjoitus romaanimuotoon, juonta ei saa itse keksiä.

Matthew Stover on onnistunut työssään hämmästyttävän hyvin. Jotain kirjan tasosta kertoo sen ykköstila parhaan Star Wars -romaanin äänestyksessä TheForce.Net-fanisivustolla. En itse pitänyt näin paljon teoksesta, mutta se on joka tapauksessa suositeltavaa luettavaa kaikille Tähtien sodasta kiinnostuneille.

Stover on erittäin lahjakas kirjailija, joka on näyttänyt osaamisensa myös oheistuotekirjallisuuden ulkopuolella. Sithin koston tarina toimii paljon paremmin romaanina, esimerkiksi Anakinin kääntyminen pimeälle puolelle on nyt uskottavaa. Stoverin kyvyt tulevat parhaiten esille henkilöiden mieleen porautumisessa.

Kujanjuoksu

KIRJA-ARVIO

Kujanjuoksu

Roger Zelazny

8/10Kirjoitettu 20.11.2009Muokattu 20.11.2009

Jotkut pitävät Kujanjuoksua yhtenä kirjailijan parhaista ja tärkeimmistä romaaneista, mutta olen itse eri mieltä. Minulle se on Eye of Catin rinnalla heikoin Zelaznylta lukemani. Kuten suomennoksen takakannessa sanotaan, on kirjan juoni erittäin suoraviivainen. Päähenkilökin poikkeaa normaalista mallista olemalla "roistomaisempi".

Mutta Kujanjuoksu on silti viihdyttävää ja jännittävää luettavaa, ja Hell Tanner toimii hyvin keskushahmona. Sujuvaa kirjaa ei ole pilattu liialla pituudella, se onkin laajennettu alkuperäisestä novellista. Antamani arvosana on heikko nelonen. Zelaznylla riittäisi klassisia tieteisromaaneja suomennettavaksi, mutta Kujanjuoksu on harmillisesti jäänyt ainoaksi.

Tigana: Verenperinnön hinta

KIRJA-ARVIO

Tigana: Verenperinnön hinta

Guy Gavriel Kay

10/10Kirjoitettu 20.11.2009Muokattu 20.11.2009

Aikuisyleisölle suunnattu Tigana on yksi parhaista lukemistani fantasiakirjoista. Se alkaa saada klassikkostatusta, vaikka julkaisusta ei ole vielä 20 vuottakaan. Monet pitävät teosta selvänä parannuksena Fionavarin kuvakudoksesta, mutta minuun jo Kayn varhaisempi työ teki vaikutuksen. Tigana sisältö on kuitenkin omaperäisempää, joten nostan sen vähän trilogian yläpuolelle. Romaanin paras asia saattaa olla kirjailijan kielenkäyttö, joka välittyy myös käännöksestä.

Henkilönkuvaus on onnistunutta, tunteikkaimpina jäivät mieleen Dianoran näkökulmasta kerrotut kappaleet. Tarinan "pääpahis" Brandin on hienosti kuvattu, ja vaikka hänen motiivinsa ymmärsikin, en ollut miehen puolella missään vaiheessa. Koska luin kirjan suomeksi, oli suurin ongelma pilkkomisessa. Olisi pitänyt odottaa molempien osien ilmestymistä ennen aloittamista, sillä juonenkäänteet alkoivat unohtua. Jälkimmäisen puoliskon alusta onneksi löytyi tiivistelmä aiemmista tapahtumista.

Kirjan juoni on kiehtova, ja loppuratkaisu sisältää yllätyksiä. Tiganaa pitää kehua vielä siitä, että se on itsenäinen teos. Ei minulla mitään sarjoja vastaan ole, mutta on virkistävää lukea eeppistä fantasiaa välillä tässä muodossa. Kirja ilmeisesti myi liian huonosti, sillä Karisto lopetti Kayn suomentamisen Tiganaan. Maailmalla kirjailijan arvostus on vain kasvanut, esimerkiksi myöhempi romaani Ysabel voitti World Fantasy Awardin vuonna 2008.