Luukaupunki oli hienoinen pettymys ottaen huomioon kuinka paljon sitä minulle hehkutettiin. Hahmot olivat varsinkin sarjan loppua kohden kaikki melko samanlaisia, eikä yksittäisistä hahmoista siis saanut oikein otetta. Magnus, Alec ja Maia nousivat lempihahmoiksini melko nopeasti, heistä löysin edes jotain itseeni purevaa särmää. Tosin Jacen huumori ja ylimielinen asenne iski toisinaan, vaikka en kyllä todellisuudessa hänen kaltaisestaan ihmisestä pitäisi. Jäin kovasti kaipaamaan hahmojen kehittymistä - esimerkiksi Clary, sarjan päähenkilö, oli tämän kirjan, ja koko sarjan loppuun asti sama heiveröinen, epätoivoisesti rakkautensa puolesta taisteleva teini, toivoin enemmän. Tähän vielä haluan lisäksi mainita, etten ollut ollenkaan tyytyväinen siihen, miten nopeasti Claryn ja Jacen lempi roimahti ja kuinka kiihkeästi he tarrautuivat ensi hetkestä lähtien toisiinsa. Tätähän oli sarjassa selitetty sillä, että varjometsästäjät kokevat tunteet voimakkaampina kuin ihmiset, joka oikeastaan minun makuuni ainoastaan lisäsi romanssin kliseisyyttä
Kirjan kerronta oli joissakin kohdin älyttömän pitkäveteistä ja liian latteaa, ei aina meinannut jaksaa lukea (näin kävi varsinkin sarjan jälkimmäisissä osissa, kirjat vain toistavat itseään ja pitkää salahelinää on liikaa). Jäin kaipaamaan paljon jonkinlaista tiettyä nopeatempoisuutta, pitkät toiminnattomat kohdat alkoivat kyllästyttää jossain vaiheessa. Juoni oli melko ennalta- arvattava.
Perusfantasiaa, ihan lukemisen arvoinen kirja muttei kyllä lempikirjakseni yllä. Täytyy tosin sanoa, että kyllä minä tämän kohtuumielelläni kuitenkin luin (kuten jo sanottu, sarjan viimeisimmät osat Lasikaupungista eteenpäin aiheuttivat enemmän tuskaa) ja oli myös kohtia, jotka Clare oli kirjoittanut niin että tunteitakin heräsi.
