KIRJA-ARVIO
Dracula
Yleisesti klassikon aseman saavuttaneita teoksia arvioitaessa on aina enemmän tai vähemmän tulenaroilla poluilla, oli sitten kyseessä mikä taiteenlaji hyvänsä. Epäilemättä tässäkin tapauksessa on kyse yleisesti klassikoksi tunnustetusta merkkipaalusta, tarkemmin määriteltynä vampyyrikirjallisuuden sellaisesta, mutta myös yleisesti kauhukirjallisuuden. Olisi kai epätarkoituksenmukaista ruveta selostamaan juonesta sen enempää (kun en muutenkaan arvioissani pahemmin käsittele sitä), joten keskitytään puhtaasti kirjan herättämiin tuntemuksiin. Heti ensimmäiseksi huomio kiinnittyy proosalliseen ilmaisuun, josta käy hyvin vahvasti ilmi romaani kirjoitusajankohta - myöhäisviktoriaaninen aikakausi ja "ajan henki". Erityisen räikeästi kiinnitin itse huomiota naisen asemaan ja ennen kaikkea sen heikkoon verrattavuuteen miehiin nähden. "Mutta kuinka Mina-rouva voisi kestää sellaista, kun se meiltä maailmaa nähneillä miehilläkin ottaa koville" jne. Jotenkin tuohon tapaan, en nyt muista sanatarkasti enkä jaksa alkaa selaamaan, mutta pointti varmaan menee perille. Ratkaisu, jossa koko teoksen kerrontatyyli on jaettu päähenkilöidensä päiväkirjakirjamerkintöjen muotoon, on eittämättä mielenkiintoinen. Verkas kerrontatahti myös saattaa kenties tuntua ajoittain puuduttavalta joidenkin lukijoiden mieleen, mutta minua se ei haitannut missään kohdin. Kuvaukset luonnosta ja maisemista tekivät erityisen suuren vaikutuksen allekirjoittaneeseen, aivan kuin olisi ollut itse henkilökohtaisesti ollut keskellä Karpaattien jylhää vuoristoa. Juuri romaanin ensimmäinen jakso onkin ehkä kaikkein voimmakkaimmin tunteita herättävää ja tunnelmaltaan kirjan parasta antia. Ajan romantiikka ja seksuaalisuus luovat osaltaan tunnusomaisen latauksensa. Jos minulta kysytään, on tämä ehdottomasti klassikkostatuksensa ansainnut, ei vain maineellaan vaan myös kerronnallisilla avuillaan ja erityisellä tunnelmaltaan. Romaani on laadultaan varsin mainio, muttei missään nimessä täydellinen. Joka tapauksessa ainakin minä nautin useaan otteeseen kirjan ainutlaatuisesta tunnelmasta, enkä voi olla suosittelematta sitä, mutta pitää myös osata asennoitua ja henkisesti oikein valmistautua kohtaamaan kirjan omanlaisensa tyyli, jota kuvailin arvion alussa.
