Cliffer666 - kirjahylly

Yleisesti klassikon aseman saavuttaneita teoksia arvioitaessa on aina enemmän tai vähemmän tulenaroilla poluilla, oli sitten kyseessä mikä taiteenlaji hyvänsä. Epäilemättä tässäkin tapauksessa on kyse yleisesti klassikoksi tunnustetusta merkkipaalusta, tarkemmin määriteltynä vampyyrikirjallisuuden sellaisesta, mutta myös yleisesti kauhukirjallisuuden. Olisi kai epätarkoituksenmukaista ruveta selostamaan juonesta sen enempää (kun en muutenkaan arvioissani pahemmin käsittele sitä), joten keskitytään puhtaasti kirjan herättämiin tuntemuksiin. Heti ensimmäiseksi huomio kiinnittyy proosalliseen ilmaisuun, josta käy hyvin vahvasti ilmi romaani kirjoitusajankohta - myöhäisviktoriaaninen aikakausi ja "ajan henki". Erityisen räikeästi kiinnitin itse huomiota naisen asemaan ja ennen kaikkea sen heikkoon verrattavuuteen miehiin nähden. "Mutta kuinka Mina-rouva voisi kestää sellaista, kun se meiltä maailmaa nähneillä miehilläkin ottaa koville" jne. Jotenkin tuohon tapaan, en nyt muista sanatarkasti enkä jaksa alkaa selaamaan, mutta pointti varmaan menee perille. Ratkaisu, jossa koko teoksen kerrontatyyli on jaettu päähenkilöidensä päiväkirjakirjamerkintöjen muotoon, on eittämättä mielenkiintoinen. Verkas kerrontatahti myös saattaa kenties tuntua ajoittain puuduttavalta joidenkin lukijoiden mieleen, mutta minua se ei haitannut missään kohdin. Kuvaukset luonnosta ja maisemista tekivät erityisen suuren vaikutuksen allekirjoittaneeseen, aivan kuin olisi ollut itse henkilökohtaisesti ollut keskellä Karpaattien jylhää vuoristoa. Juuri romaanin ensimmäinen jakso onkin ehkä kaikkein voimmakkaimmin tunteita herättävää ja tunnelmaltaan kirjan parasta antia. Ajan romantiikka ja seksuaalisuus luovat osaltaan tunnusomaisen latauksensa. Jos minulta kysytään, on tämä ehdottomasti klassikkostatuksensa ansainnut, ei vain maineellaan vaan myös kerronnallisilla avuillaan ja erityisellä tunnelmaltaan. Romaani on laadultaan varsin mainio, muttei missään nimessä täydellinen. Joka tapauksessa ainakin minä nautin useaan otteeseen kirjan ainutlaatuisesta tunnelmasta, enkä voi olla suosittelematta sitä, mutta pitää myös osata asennoitua ja henkisesti oikein valmistautua kohtaamaan kirjan omanlaisensa tyyli, jota kuvailin arvion alussa.

"Tie ja tarina ovat olleet pitkiä.." Niin tottavie on, justiinsa niin ja sanon kiitoksia. Aloitin oman vaellukseni kohti  Mustaa Tornia lähes neljä kuukautta sitten kesällä, heinäkuun alussa ja nyt marraskuun kolmantena päivänä vuonna 2017, tässä maailmassa ja tässä ajassa, minä sen päätän. Kaikki kahdeksan osaa (Tuulen avain mukaan lukien), yhteensä  lähemmäs 4800 sivua, ovat nyt luettu. Mitä tulee tähän viimeiseen osaan, Grande Finaleen, sen juonesta ja tapahtumista kertominen ilman edes jonkinasteista spoilaamista, olisi ainakin omasta mielestäni lähes mahdotonta, joten jätän sen kokonaan sikseen. Sen toki voi sanoa, että matkan viimeinen taival sisältää kohtalokkaita hetkiä, dramatiikkaa ja koskettavuutta enemmän kuin koskaan aiemmin tällä taipaleella, mikä onkin viimeisen osan arvolle soveliasta ja ehkä odotettuakin.

Roland ja hänen ka-tet:insa on yhä vahvasti koossa, mutta ensimmäistä kertaa sitten muodostumisensa jälkeen se joutuu fyysisesti hajalleen. Toisin sanoen eri paikkoihin eri ajoissa. Ja eri maailmoissa. Kuten kirjan ninestä ja takakansitekstistäkin käy ilmi (huomautan vain siksi, että tarkoituksella koitan välttää spoilausta arvioissani), kietoutuvat tämän osan tapahtumat vahvasti enemmän tai vähemmän Susannahiin ja hänen (sekä myös jonkin hänessä olevan) merkityksensä koko kohtalokkaan retken kannalta kasvaa aivan uusiin mittasuhteisiin. Mutta ei hän suinkaan ole ainoa henkilö, jolle käy näin, eräs muuan kirjailija osoittautuu kiehtovalla tavalla dramaattisesti koko retken ja tarinan kannalta ratkaisevan tärkeäksi henkilöksi.. Ja juuri tämän takia ka-tet on joutunutkin hajaantumaan, sillä asioita on useita vielä hoidettavana, ennen kuin Tornille voidaan viimein saapua. Oikeastaan juuri tuollainen fiilis kirjasta vahvasti jääkin.. Siis tavallaan valmistelua ja eräänlaista tunnelman tiivistymistä ja nostatusta varsinaista finaalia, viimeistä osaa varten. Kirja onkin ehkä hieman yllättäen reilusti lyhyempi kuin osat IV ja V, mutta mistään "välipalasta" ei todellakaan voida puhua, oikeastaan päinvastoin, tämän kirjan tapahtumilla on dramaattisella tavalla ehkäpä jopa tähän asti ratkaisevin merkityksensä koko seikkailun kannalta, vaikka eppisyydessä ei kuitenkaan ylletä aivan Velhon tai Callan susien tasolle.

Kahden edellisen osan ollessa lähes yksinomaan pelkkää takaumaa, - eeppinen ja intensiivinen Velho, järkälemäinen eepos, sekä Kingin myöhemmin kirjoittama pienehkö lisäosa tarinalle, eräänlainen ylimääräinen välipala faneille - niin tässä viidennessä osassa palataan takaisin Säteen polulle ja tuolle Rolandin ja kumppanien muodostaman ka-tet:in yhä mahtipontisempiin mittasuhteisiin kasvavalle ja kaikkien kannalta jollain tapaa kohtalokkaalle matkalle kohti mystistä Mustaa tornia. Mutta kuten takakansitekstistäkin käy ilmi, tällä kertaa joukkiomme päätyy matkallaan pieneen rajaseudun kylään, Calla Bryn Sturgisiin, jonka asukkaat ovat pahassa pulassa ja joita auttamaan revolverimiehemme (ja tietenkin Oi-mäyriäinen) päätyvät matkallaan auttamaan. He siis keskeyttävät matkanteon joksikin aikaa ja asettuvat aloilleen, mikä saattaisi helposti kuulostaa siltä, että tällä episodilla nyt ei ole paljoakaan tekemistä itse pääjuonen ja Tornin etsinnän kanssa, vaan King on ideoiden puutteessa päätynyt pitkittämään tarinaa yhdellä keksimällä keksityllä "väliosalla", jolla ei juuri ole tekemistä Mustan tornin kanssa. Mutta mitä vielä. Melko nopeasti käy harvinaisen selväksi, että myös tämän osan tapahtumilla ja henkilöillä (ja esineillä!) on oma merkittävä roolinsa koko kirjasarjan juonikuviossa. Myös aiempia tapahtumia kuvataan uusista näkökulmista, joka luo ennennäkemätöntä syvyyttä koko tarinaan. Mitä edemmäs kirjasarja etenee ja mitä lähemmäs huipennusta päästään, sitä tiiviimmäksi tunnelma käy, eikä tätäkään järkälettä kovinkaan helposti halua laskea käsistään, kun sen on kerran aloittanut. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kiehtovasti King on saanut kiedottua erinäisiä tapahtumia, paikkoja ja henkilöitä omalla, persoonallisella tavallaan yhteen ja paketti pysyy silti hallitusti kasassa. Tornin lähestymisen saattaa melkein aistia, eikä matka suinkaan käy tästä helpommaksi saati yksinkertaisemmaksi - päinvastoin.

Koko sarjan seitsemine osineen oltua jo vuosia kirjoitettuna ja julkaistuna, King päätti kynäillä siihen vielä yhden lisänäytöksen. Tämä on teemaltaan hyvin pitkälti sarjan tapahtumien suhteen kronologisesti edellisosan (IV) kaltainen. Kyseessä on täysin erillinen, sarjan pääjuonesta riippumaton väliosa menneisyydestä, takaumaa Rolandin nuoruudesta, kuten Velhokin on. Mikä tästä tekee erilaisen kyseiseen opukseen verrattuna, on ensinnäkin kirjan paksuus, se on vain n. reilu kolmannes Velhosta. Toisekseen, tämän sisältämä tarina (tai oikeastaan kaksi tarinaa) ei tuo mitään niin merkittävää itse sarjan pääjuonikuvioon lisää. En siis toki tahtoisi sanoa, että kyseessä on turha teos, tokihan sen ilolla ottaa vastaan ja lukee, kun kerran herra King päätti tarjota vielä vähän lisää makeaa extraa sarjaan. Kirjan sisältämät, tavallaan sisäkkäiset pari tarinaa, ovat varsin mukavia luettavia sarjan faneille, mutta eivät yllä eeppisyydessään Velhon rinnalle. Joka tapauksessa, eihän tämäkään ole lainkaan hullumpi teos.

Tämä neljäs osa poikkeaa monellakin tapaa Musta torni-sarjan muista romaaneista (osat I-III ja V-VII). Ensinnäkin itse tarinan pääjuoni (Rolandin ja hänen ka-tet:insa eeppinen ja kohtalokas matka kohti Mustaa tornia) ei juurikaan etene, olkoonkin, että kyseessä on koko sarjan toiseksi paksuin osa hulppealla, lähes 900 sivun mittaisella kestollaan. Kyseessä onkin suuremmalti osin tarina menneisyydestä, Rolandin ja hänen ystäviensä nuoruudesta. Ensireaktioni suljettuani kirjan takakannen oli, kuinka yllättynyt olin kirjan mielenkiintoisuudesta. Kun ottaa huomioon, että kyseessä on n. 700 sivun osalta pelkkää takaumaa, olisi helposti kuviteltavissa, että sorruttaisiin (ainakin ajoittain) pitkäveteisyyteen tai junnaukseen, mutta mitä vielä. En muista ainuttakaan tylsyyden hetkeä, vaan luin koko teoksen alati kasvavan mielenkiinnon ja koukutuksen vallassa. Tämä on todellakin oleellinen osa Musta torni-sarjaa, eikä sen lukemisen jälkeen voisi kuvitella sitä ilman tätä. Niistä muista osista poikkeavista piirteistä ansaitsee tulla mainituksi myös ainakin Rolandin luonteen huomattava syveneminen. Edellisen osan arviossani mainitsin, kuinka siinä hänet esitetään siihen mennessä inhimillisimpempänä ja moniulotteisempana kuin aiemmissa osissa. Tämä vie tuonkin syvyyden aivan uudelle tasolle. Ennen kaikkea Rolandin lyhyt, mutta niin kovin intohimoinen ja kohtalokas rakkaussuhde Susan Delgadoon on hyvin intensiivistä luettavaa. Kaiken kaikkiaan tämä järkäle osoittautui kokonaisuutena varsinaiseksi laatueepokseksi, joka puolustaa paikkaansa sarjassa aivan välttämättömänä osana sitä.

Kolmannen osan kuluessa käy selväksi, että mitä pidemmälle matka etenee, sitä eeppisemmäksi tarina käy ja suuremmaksi mittasuhteet kasvavat. Myös tunnelma syvenee. Huomioitava piirre on myös Rolandissa yhä enemmissä määrin esiintyvät inhimmilliset piirteet. Joo, tokihan on ollut alusta lähtien tiedossa, että hän on pelkkä ihminen, mutta tähän saakka hahmo on esiintynyt varsin myyttisenä, luoksepääsemättömänä ja "kylmänä", tämä kirja tuo omalta osaltaan tarinamme keskushenkilöön mm. tunteellisuutta ja haavoittuvuutta. Itse juonen kulusta ja sen yksityiskohdista onkin tarkemmin turha puhua, minä en tykkää kirjoittaa spoilailevia arvosteluita. Anyway, selvästi sarjan vahvinta antia tähän mennessä, eikä päästä lukijaansa otteestaan - pakottava tunne, että tarinaa on yhä jatkettava seuraavaan osaan säilyy vahvana.

Matka jatkuu siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Roland on saavuttanut ensimmäisen kirjan tavoitteensa ja oikeastaan vasta nyt varsinainen matka kohti Tornia voi kunnolla alkaa. Heti ensimmäiseksi on huomioitava pituus, kirja on kutakuinkin tuplat ensimmäisestä. Tässä osassa keskitytään pitkälti ka-tet:in kokoamiseen, siis toisin sanoen sen joukkion, jonka kohtalo on nivoutunut Rolandin tavoitteen ja Tornin ympärille. Myös kerronnallisessa tyylissä on havaittavissa muutoksia, sekä itse tarinan realistisuudessa. Siinä missä "Revolverimies" on kirjasarjan ensimmäiseksi kirjaksi uudelle lukijalle paikka paikoin vielä sangen korkealentoista (en sano, että se olisi huono asia), ollaan tässä osassa jo hyvin kärryillä. Nythän sitä paitsi liikuutaan paljon myös ns. "meidän maailmassamme", Kingin fantasiamaailman lisäksi. Kaiken kaikkiaan hoitaa osansa kunnialla ja pitää mielenkiinnon tarpeeksi tehokkaasti yllä, että pakottaa lukijaa jatkamaan sarjan lukemista, mutta eeppisyydessä ollaan silti yhä vasta alkutahdeissa.

Stephen Kingin Opus Magnum, part I. Mitä tästä voi sanoa.? Jos tätä pitäisi arvioida itsenäisenä kirjana, tarinana vailla jatkumoa, olisi se huomattavasti hankalampaa. Sellaisena tämä ei yksinkertaisesti toimisi. Mutta sinä, mihin tarkoitukseen tämä on tehtykin, siis suuren matkan ja seikkailun avauksesi, tämä toimii ja hoitaa tarkoituksensa kunnialla. Verrattain lyhyt verrattuna jälkimmäisiin osiin, mutta seikkailun tarkoitus tulee kyllä selville. Tyylikäs ja mielenkiintoinen aloitus matkalle kaiken kaikkiaan, mutta kritisoitaavaakin löytyy: kuten on oletettavissa, tähän tarttuva lukija useimmiten aloittaa Musta Torni-sarjan lukemisen ensimmäistä kertaa ja tällaisessa tilanteessa kirjan teksti on paikoin turhankin korkealentoista ja sekavaa, lähinnä liittyen käsitteistöön ja erilaisiin nimityksiin. Kysehän kuitenkin on Kingin itse luomasta fantasiamaailmasta ja paikoin lukijan on vaarana mennä jokseenkin sekaisin. Mutta ei tämäkään ongelma mielestäni liikaa vaivaa, matkaan päästään ilman sen suurempia kompasteluja, joskin kyseessä on sittenkin vain jonkinasteinen lämmittely, ikään kuin "harjoitusalusta", tulevalle eeppiselle seikkailulle.

Tuhti ja melko mielenkiintoinen sekoitus kreikkalaisen mytologian aineksia sekä Kingin oman fantasiamaailman elementtejä liitettynä toisaalta hyvinkin arkiseen ympäristöön ja "pelikentälle". Siinä sitä onkin sitten melkoinen keitos. Kytkökset "Musta Torni"-sarjaan ovat selkeät ja vahvat, joskaan niitä ei oikein voi sen tarkemmin selventää spoilailematta liikaa.. Joka tapauksessa linkittymät ovat varsin mielenkiintoiset ja lopussa paljastetaan tähän liittyen jopa osa koko kirjan tarkoitusta.. Paikoin hyvinkin kiehtovaa luettavaa, joskin joitakin suvaintokohtia olin havaitsevinani, en ole aivan vakuuttunut, riittävätkö romaanin tapahtumat aivan kitkatta kantamaan yli 700 sivuista pituuttaan.. Kuitenkin oikein hyvän tasoinen teos King-tuotannossa, vaikken pysty tätä mestariteokseksi asti arvostamaankaan.