Joe Abercrombie

Joe Abercrombie

Joe Abercrombie (s. 1974) on brittiläinen fantasiakirjailija. Lancasterissa Abercrombie kävi Royal Grammar Schoolin poikakoulua, jossa vietti aikansa pelaamalla tietokonepelejä, heittämällä noppaa ja piirtämällä karttoja paikoista, joita ei ole olemassa. Opiskellessaan psykologiaa Manchesterin yliopistossa hän alkoi kirjoittaa fantasiatrilogiaa, jonka päähenkilönä on Logan Yhdeksänsormi. Abercrombie muutti Lontooseen ja sai töitä tv-tuotantoyhtiössä. Kaksi vuotta myöhemmin hän ryhtyi vapaaksi filmieditoriksi. Sen jälkeen hän on toiminut televisio- ja elokuvatuotannossa. 

Vuonna 2002 Abercrombie alkoi taas kirjoittaa Logan Yhdeksänsormen tarinaa. Ensimmäinen osa, Ase itse, valmistui 2004. Usea kirjallisuusagentti hylkäsi käsikirjoituksen, kunnes tärppäsi. Abercrombien esikoisromaani julkaistiin vuonna 2006, minkä jälkeen se on ilmestynyt ainakin kolmessatoista maassa. Ase itse oli Suomessa Tähtifantasia-palkintoehdokkaana. Ensimmäinen laki -trilogian seuraavat osat ilmestyivät 2007 ja 2008. Vuonna 2008 Joe Abercrombie oli ehdokkaana parhaan uuden kirjailijan John W. Campbell -palkinnon saajaksi. Hänen kirjojaan on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta.


Kuva: Lou Abercrombie
Sarjat kirjailijalta Joe Abercrombie
Särkynyt meri (3 kirjaa)

Teoksia kirjailijalta Joe Abercrombie
Ase itse (Ensimmäinen laki #1) 7.92   194
Ennen hirttämistä (Ensimmäinen laki #2) 8.46   117
Vain puoliksi kuningas (Särkynyt meri #1) 7.42   107
Halki puolen maailman (Särkynyt meri #2) 7.92   67
Puolikas sotaa (Särkynyt meri #3) 7.08   58
Kuninkaiden viimeinen keino (Ensimmäinen laki #3) 8.40   80

Romaanit ja novellikokoelmat (6 kpl)
(Ensimmäinen laki #3 / 3)
2019 | fantasia > korkea fantasia + synkkä fantasia
(Särkynyt meri #3 / 3)
2016 | fantasia, nuoret
(Särkynyt meri #2 / 3)
2016 | fantasia, nuoret
(Särkynyt meri #1 / 3)
2016 | fantasia, nuoret
(Ensimmäinen laki #2 / 3)
2013 | fantasia > korkea fantasia + synkkä fantasia
(Ensimmäinen laki #1 / 3)
2009 | fantasia > korkea fantasia + synkkä fantasia