Johanna Sinisalo
Johanna Sinisalo on syntynyt Sodankylässä vuonna 1958. Hän valmistui ylioppilaaksi Tampereella 1977 ja suoritti kandidaatintutkinnon Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen draamalinjalla vuonna 1986. Markkinointi-instituutissa opiskellessaan hän sai vuoden parhaan diplomityön palkinnon 1987. Vuosina 1984–1997 hän toimi ammatikseen mainonnan suunnittelijana, sittemmin hän ryhtyi vapaaksi käsikirjoittajaksi ja kirjailijaksi.
Kirjailijan perheeseen kuuluu avomies ja aikuinen tytär. Harrastuksikseen Sinisalo mainitsee tähtitieteen, gastronomian, vaelluksen, kirjallisuuden ja sarjakuvan. Sinisalo asuu lapsuutensa kotikaupungissa Tampereella. ”Suomen kulttuurielämä tuntuu keskittyvän jatkuvasti yhä enemmän pääkaupunkiseudulle ja helsinkiläisyyttä pidetään kohta suomalaisuuden synonyyminä. Pirkanmaalla asuminen ja kirjailijana työskentely on yksi tapa muistuttaa siitä, että elämää on myös kehä kolmosen ulkopuolella”.
Romaanit ja novellikokoelmat (12 kpl)
Ukkoshuilu 2021 | maaginen realismi |
Vieraat 2020 | kauhu |
Iron Sky: Renaten tarina 2018 | scifi |
Auringon ydin 2013 | scifi > dystopia + yhteiskunnallinen scifi, vaihtoehtohistoria > dystopia + yhteiskunnallinen scifi |
Salattuja voimia 2012 | maaginen realismi, tietokirja, novellikokoelma |
Enkelten verta 2011 | vaihtoehtohistoria, maaginen realismi |
Möbiuksen maa 2010 | fantasia, lapset |
Tapahtui Muumilaaksossa (Ilta saapuu Muumilaaksoon) 2009 | fantasia > satufantasia, lapset > satufantasia, novellikokoelma > satufantasia |
Lasisilmä 2006 | psykologinen kauhu, mainstream, jännitys |
Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita 2005 | scifi > yhteiskunnallinen scifi, fantasia > yhteiskunnallinen scifi, novellikokoelma > yhteiskunnallinen scifi |
Sankarit 2003 | vaihtoehtohistoria, maaginen realismi |
Ennen päivänlaskua ei voi 2000 | fantasia > urbaani fantasia, maaginen realismi > urbaani fantasia |
Sarjakuvat ja antologiat (2 kpl)
Kapteeni Hyperventilaattorimies 2013 | scifi, sarjakuva > supersankarit, kokoelma > supersankarit |
Verkon silmässä: Tarinoita internetin maailmasta 2005 | scifi, antologia, mainstream, maaginen realismi |
Muut ei spefi-kirjat (1 kpl)
Linnunaivot 2008 | mainstream, jännitys |