Haudattu salaisuus

@ Heine Bakkeid
Haudattu salaisuus (Thorkild Aske #4) - Heine Bakkeid 8.00   3

Alkuteos ilmestynyt 2021. Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Sidottu, kansipaperi.

Koukuttava sekoitus jännitystä, mustaa huumoria ja veitsenterävää kerrontaa!

Norjalaisen kaupungin Stavangerin hiekkadyyneiltä löytyy runneltu ruumis, jonka uskotaan kuuluvan viisi vuotta sitten kadonneelle konstaapelille Simon Bergelandille. Thorkild Aske lähtee etsimään vastauksia kaupungista, josta hän näkee yhä painajaisia.

Stavangerissa kaikki alkoi mennä päin helvettiä: siellä hän menetti Frein ja työnsä poliisin erikoistutkintayksikössä. Syypää oli Frein miesystävä Simon Bergeland, josta ei kuulunut mitään tuon kohtalokkaan päivän jälkeen. Pian Aske saa kuitenkin selville, että tapahtumat eivät menneet niin kuin hän oli luullut. Joku ei halua hänen palaavan Stavangeriin, ja kun vaara tihentyy, hän ymmärtää, että paluu voi maksaa myös hänen henkensä.

Haudattu salaisuus on omintakeista nordic noiria kirjoittavan Heine Bakkeidin ylistetyn dekkarisarjan neljäs osa. Jo Nesbøn veroinen lahjakkuus on pantu laajalti merkille ja hänen tuotantoaan on julkaistu jo yli 15 maassa.

”Stavangerilla ja kostolla on avainrooli tässä synkässä ja hyvin kirjoitetussa nordic noirissa. Heine Bakkeid on yksi Norjan parhaista dekkarikirjailijoista.” – Stavanger Aftonbladet

”Heine Bakkeid on loistava tunnelman luoja. Hän todella tietää, miten kirjoittaa iskevää dialogia.” – Verdens Gang



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu syyskuu 9, 2022 (Into)
Alkuperäinen nimi 'St. Avenger'
Tietoja muokattu syyskuu 13, 2022

Thorkild Aske

Sarja sisältää 4 pääteosta ja yhteensä teoksia 4 kpl.

Meren aaveet (Thorkild Aske #1) 6.66   3
Paratiisin kutsu (Thorkild Aske #2) 8.26   4
Nuku lapsi armaani (Thorkild Aske #3) 8.50   2
Haudattu salaisuus (Thorkild Aske #4) 8.00   3

Kirja-arviot & arvosanat

Henri Linkinen
Henri Linkinen
Arvosanat 177
Kirja-arviot 0
Viestit 0
joulukuu 28, 2023
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
karivaan
karivaan
Arvosanat 192
Kirja-arviot 21
Viestit 5
marraskuu 22, 2022
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle