En ole itse vielä kunnolla lukenut, mutta kirjakauppapläräyksen perusteella Meren katedraali voisi kelvata...

Ei kumpikaan, eikä sijoitu Espanjaan.

Illaksi ehdin Lontooseen pikku hotelliini British Museumin takaiseen loputtomaan hotellimereen. Purin laukkuni ja menin alas ravintolaan nauttiakseni kamalaa paahtopaistia ja sen kanssa jotain hirveää muhennosta.

Illallisen jälkeen hämmensin murheissani kellertävää litkua ja ihmettelin, oliko puritaanisten vai metodististen uskonnollisten estojen surullista seurausta sekin, etteivät englantilaiset kykene keittämään kunnollista kahvia. Silloin raskas käsi laskeutui olkapäälleni. Kivipatsaan käsi.

En nyt mene vannomaan että olento olisi kiveä ollut, mutta veikkaan haettavaksi kirjaksi Golemia.

Haplotus on ollut lähimpänä, mutta toistaiseksi ei tärpännyt. Vielä pätkä:

Edellisten päivien tapahtumat sulautuivat edessäni jonkinlaiseksi utukuvaksi, jossa singahteli sinne tänne käsitämättömiä kipunoita: Llanvyganin kartanon monivuosisatainen atmosfääri, Gwyneddin jaarlin vesihirviöt, ruusuristiläiset ja Cynthia... Cynthia, ajattelin, kuun jumalatar, uusi valloitukseni, ehkä joskus myös rakkauteni - runoilijat kutsuivat aikanaan Englannin Elisabetia sillä nimellä; Cynthia...

Pendragonin legenda?

Jewelillä oikein. :)

Hahaa, kivaa!

En ole vielä lukenut kirjaa, mutta muistan, kuinka Dyn löysi sen joitakin vuosia sitten Kirjamessuilta lähes ilmaiseksi (about 3€), ja koska se vaikutti kiinnostavalta, minäkin riensin heti hankkimaan sellaisen kustantajan pöydältä. Aina kun näen sen kirjan, tulee mieleen Dyn. Tekstinäyte vaikutti tuohon kirjaan sopivalta, ja pikku googlaus Cynthian nimen avulla varmisti asian. Nyt mulle tuli tästä sen verran hyvä mieli, että otan Pendragonin legendan lukulistalle vielä tämän vuoden puolella! (Kai se ON hyvä?)

Laitan teille arvuutettavaa huomenna.

On se ihan hyvä, kannattaa lukea! :D

Anteeksi, joudutte kuitenkin odottamaan vihjettä huomiseen. Mutta lupaan teille varsin viehättävän kirjan!

Tässä on ensimmäinen vihje:

Uusi noita oli hyvin kookas, mustat hiukset olivat nutturalla korkealla päälaella. Hänellä oli pitkät veripunaiset kynnet ja harteilla pentukoirannahkaviitta. Hänen sormensa ja ranteensa säkenöivät jalokiviä, mutta hänen kaulaansa kiedottu ketju ei, yllättävää kyllä, ollut helmistä tai timanteista vaan ihmisenhampaista.

Eva Ibbotsonin Voi noita noitia?

Äh, olen pari minuuttia myöhässä, olisin ehdottanut samaa.

Kultti-ikoni Elviralla muuten on aito ihmisen hampaista tehty kaulakoru.

Ehdotetaan nyt silti vielä Roald Dahlin Kuka pelkää noitia.

Olittepas te nopeita ja taitavia!

Vuoro menee siis Pisanialle.

All right!

Hän antoi tuulen liehuttaa hiukset kasvoilleen, kun he laskeutuivat painuneita portaita, ja tarkkaili miestä. Pitkällä tukalla oli puolensa. Herra X oli pitkä ja laiha ja käveli niin, että pyöreä pää painui harteiden väliin ja näytti pienemmältä kuin olikaan - vaikka se saattoi tietysti johtua osaksi välimatkasta: herra X oli niin pitkä, että pää oli korkealla Y:n yläpuolella. Niin kuin oikein pitkä kilpikonna, Y ajatteli. Lasit lisäsivät kilpikonnamaisuutta. Kasvot olivat ystävällisen mitäänsanomattomat. Y päätti, että herra X oli mukava.

Mutu-arvaus: Hautausmaan poika?

Diana Wynne Jones: Taikuuden taakka? Tuli yhtäkkiä sellainen tunne. :lol:

Varsin hyviä arvauksia mutta eivät osuneet oikeaan.

Pitää kohtapuoliin vetäytyä yöpuulle ja seuraavan kerran olen paikalla joskus huomenna iltapäivällä, joten tässä vähän katkelmantynkää.

Y hyppäsi hakemaan vanhan puisen laatikkonsa, jossa säilytti papereitaan, ja ryhtyi kuumeisesti mättämään niitä lattialle. Valokuva voisi olla laatikossa. Ja sieltä olisi pitänyt löytyä myös kansio, jossa oli viisi maalattua sotilasta ja lapsellisia vesivärimaalauksia muhkuraisista hirviöistä. Samoin kaksi muuta valokuvaa, joissa hän ja mummi siristelivät auringossa silmiään ja näyttivät noidilta.

Tarina vailla loppua?

Tuli ja myrkkykatko?

Sepä juuri. Vuoro Kuuralle

Ensin olin ihan että yhyy taas kirja jota en tiedä ja sit että eiku täähän onkin se. Jee! Seuraavaksi:

X kuunteli Y:tä ja minua hieman hämmentyneen oloisena ja sanoi sitten: - Mä en tiedä, mikä teitä vaivaa, mutta kyllä Z haluaa. Se etsii bändiä.
- Ei tällaista bändiä, Y oli varma. - Se haluaa jonkun vi-... vi-...
- Virallisemman? tarjosin. Ihailin kuitenkin Y:n sitkeyttä. Hän sentään yritti.
- En ole ihan varma, haluanko teidän bändiin enää itsekään, X sanoi, - mutta voin kysyä Z:lta. Katotaan sitten.
Hän poistui päätään pudistellen.
Tajusin, että oli korkea aika hankkia kitara. Bändistä saattaisi tullakin jotain.
- X siis lupasi tulla basistiksi, totesin Y:lle.
- Joo. Eikö se jo riittäiskin? Etkö sä voi laulaa samalla kun soitat kitaraa?
En ollut ajatellut niin pitkälle, mutta epäilin sitä.
- Jos Z tulisi bändiin, niin se voisi laulaa, huokasin.
Y naurahti.
- Tietenkään se ei tule. Se on niin...
- Mä ymmärsin jo. Mutta mä en voi laulaa, ettekä varmaan sinä ja X:kään. Meidän pitää laittaa ilmoitustaululle lappu. Pidetään koelaulutilaisuus. Kaikkihan nykyään haluaa laulajiksi.

(Nimet muutettu!)

Sari Peltoniemi, Kuulen kutsun metsänpeittoon?

Oikein!