Uusimmat viestit
Leirinuotio

Mieleni pimeä metsä

3 viestiä3 396 katselua
Aurelia0 kirjaa · 136 viestiä

Tässä yksi vanhempi runoni.

Mieleni pimeä metsä

Mieleni pimeä metsä
kuljen sen läpi taas
suruni surkeat haamut
tuskani kuolleet muistot
nousevat haudoistaan
haamuja minä pelkään

Hiljaa hymyilevät
toivon pienet sanat
aina ne hymyilevät

enkä voi lopettaa
toivomista
koskaan

Kiroan jokaista sanaa
joka tekee runon
aukaistuja haavoja
täytyy taas parantaa

Tuhlaamme surutta aikaa
kulutamme toisemme
hengiltä täällä
minä haluan olla
hiljaa lopettaa
puhumisen

Antaa haamujen olla
nukkua haudoissaan
levossa anteeksiannon
unohduksen suuressa
voimassa

Minulla on aina huominen

Morhgoz1 kirjaa · 10 viestiä

Parissa kohdassa vaihtaisin sanojen paikkaa tai muuttaisin loppupäätettä, muuten toimiva, melankolinen runo.

"hiljaa lopettaa puhumisen" muuttaisin "hiljaa puhumisen lopettaa" ja "unohduksen suuressa voimassa" muuttaisin "voimassaan", "aina ne hymyilevät" saattasi kaivata jotain ehkä " aina ne vaan hymyilevät" tai jotain vastaavaa. Mulle tuli tuossa kohdasta nykyisessä muodossa pieni toiston maku ylemmän "hiljaa hymyilevät" kanssa...

Hjalmar43 kirjaa · 2 viestiä

Pidin runon herättämästä tunnelmasta.

Samoin kuin Morhgoz minäkin miettisin tuota sanajärjestystä. Joissakin kohdissa ihan tavallinen suora sanajärjestys ehkä toimisi paremmin kuin epäsuora: esimerkiksi loppupuolen "levossa anteeksiannon" voisi olla vain "anteeksiannon levossa". Parissa muussakin säkeessä on sama juttu: voisi pohtia sitä, tuoko epäsuora sanajärjestys varsinaisesti mitään uutta runoon vai lisääkö se vain tietynlaista "koukeroisuutta".

Mutta kokonaisuutena pidin tästä.