Synkkä syys

Tämä vanha runo on sitten niitä syysmasennuksen vallassa kirjoitettuja.   Synkkä syys   Vihani piiri niin luja mikä sen murtaisi   Synkkä on syys vaikka valehtelen itselleni muuta   Aika mataa mietin kuolemaa turhaa elämää   Mietin mitä täällä teen enkä löydä vastausta jossa olisi järkeä   Kaikki kahleet joissa olen kiinni niin häilyväisiä ja silti lujempia kuin minä Minun tahtoni niissä kiinni   Haluaisin niin kovasti heittää seinään jotain mikä menee rikki rymisten kilisten särkyen murtuen kuin sydän   Enkä tee sitä kun tiedän huomenna joudun siivoamaan jäljet

Runo kuvaa tosiaan (syys)masentuneita tunteita totuudenmukaisen tuntuisesti. Ymmärrän sen niin, että runon puhuja tuntee elämän ahdistavaksi ja turhaksi sekä ehkä jopa kaipaa kuolemaa.   Pidän viimeisestä säkeistöstä, sillä se onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä hyvin synkkä että jollakin tapaa toivoa antava. Toisaalta tässä näkyy puhujan tuska siitä, että hän kokee olevansa ”kahleissa” elämässä, joka jatkuu vain samaa synkkää rataa. Toisaalta näkee hänen ajatustensa olevan kuitenkin vielä niin elämässä kiinni, että hän kykenee ajattelemaan huomista ja tekojensa seurauksia.   Sitten jotakin, mitä kannattaa ehkä vielä miettiä. Ensimmäisenä runon nimi ”Synkkä syys”. Se on hieman kuluneen oloinen, minkä lisäksi se ei kuvaa runon sisältöä kovin laajasti. Toki se voi myös toimia nimenä antaen viitekehyksen runolle, kertoa lukijalle, mitä taustaa vasten tekstiä on luettava.   Kiinnitin huomiota myös kolmannen säkeistön ”mietin kuolemaa / turhaa elämää” -kohtaan. Jos haluat siihen vielä enemmän voimaa, kannattaa miettiä säkeiden järjestyksen muuttamista. Sillä jos puhuisit ensin elämästä ja iskisit sitten kuoleman säkeistön loppuun, jättää se nimenomaan lopullisen kuoleman lukijalle vahvemmin mieleen.

Paljon kiitoksia todella mielenkiintoisesta tulkinnasta tästä synkästä vanhasta runostani. Tuo runo on tosiaan siltä surulliselta ja aivan liian pitkältä onnettomalta ajalta jolloin todella olin jatkuvasti masentunut ja ainoa mikä edes vähän helpotti oloa oli synkkien runojen rustaaminen.   Tuolta ajalta minulla on tallessa järkyttävän suuri määrä synkkiä runoja ja vielä nykyäänkin kun harvoin luen niitä niin ne masentavat minua ja tunnen sen saman tuskan jota tunsin silloin kun kirjoitin runojani. Mutta olen vakaasti päättänyt, että julkaisen elämäni aikana yhden paksun runokirjan ja runojen tarkka käsittely on siis minulla vielä edessä.   Eräs asia tulkinnassasi todella hämmästytti minua. Olenko ollut tuolla ajalla joka tuntuu minusta vielä nykyäänkin niin synkältä ja ahdistavalta etten edes halua ajatellakaan sitä juuri koskaan, jollain tapaa positiivinen?   Että runoistani, näistä pahimmistakin, kuultaa läpi toivo ja elämänhalua ja positiivisuus? Ja kun luin runoani uudestaan, niin kyllähän se niin taitaa olla. Minulle tämä oli todella hämmästyttävä huomio, kiitos siitä. :)   Ja sitten mietin vielä sitä ehdotustasi jättää kuulijalle viimeiseksi runosta voimakkaampi kuoleman tunne, niin en taida kuitenkaan tehdä niin. Ainakin nykyään minä todella olen positiivinen ihminen ja rakastan elämää suurimman osan ajasta ja olen useimmiten ihan onnellinen ihminen ja haluan nykyään, että kaikesta tekemästäni jää viime käteen aina toivo ja elämä. :)   Ja sitten vielä ne runojen otsikot. Tämä on tosi huvittava asia minusta. Olen erittäin lahjakas kirjoittaja, mutta silti en keksi parempia otsikoita edes runoilleni, mutta kunhan otan kaikki runot käsittelyyn niin rupean todella miettimään niitä kunnollisia nimiä runoille. :)   Aurelia

Se oli nimensä veroinen runo :). Siitä tuli esille hyvin tilanne, kun on raivoa sisällä, mutta ei purkautumiskeinoa:   [i]Haluaisin niin kovasti heittää seinään jotain mikä menee rikki rymisten kilisten särkyen murtuen kuin sydän   Enkä tee sitä kun tiedän huomenna joudun siivoamaan jäljet[/i]   Mulla kun oli aikanaan vähän mieli maassa jonkun aikaa, tuli kirjoiteltua paljon alakuloisia runoja ja tekstejä. Ite en tykännyt jälkikäteen niitä lukea yhtään. Ei sietänyt. Yhtenä iltana, sillosen likkakaverin luona, päätin lämmittää niillä takan. Tuli lämmin takka, lämpimin ikinä. Jälkeenpäin kun oon ajatellut tuota, niin jonkinlaisesta puhdistaumisesta siinä oli kyse. Teki kyllä todella, todella hyvää. En sano että mene ja polta runos, mutta ite tein näin. Siinä meni todella todella, todella, todella monta sivua tekstiä, tarinaa, runoja, räppejä ja ties mitä. En ole katunut hetkeäkään sen jälkeen. :lol:

Hyvä jos kommentoinnista tuntuu olevan jotain hyötyä :) Saatan tässä vähän toistaa itseäni, mutta tuntui, että halusin vielä palata asiaan.   Mahtavaa jos haluat synkistkin runoista jättää lukijalle mieleen ennemmin toivon kuin kuoleman, tee ihmeessä niin!   Sitten tämä lopun yllättävä positiivisuus. Synkkähän tämä runo on ilman muuta. Silti onnistuin näkemään (ehkä vain halusin sitä niin kovasti) toivonkipinän rivien välissä, tai ehkä itse riveillä. Näkisin nimittäin, että silloin kun ihminen on vajonnut ihan pohjaan saakka, ei edes ajatusta tulevaisuudesta enää ole, eikä minkään teon seurauksilla ole mitään väliä. Niinpä niin pieni asia, että runon puhuja uskoo joutuvansa siivoamaan jälkensä, kantaa jo jonkinlaisen uskon tulevaisuuteen. Huominen voi olla yhtä ahdistava kuin tämäkin päivä, mutta huominen tulee silti. Jossain epätoivon keskellä elää vielä usko siihen, ettei elämä lopu tähän.   Sitten runojen nimeämisen ongelmallisuudesta. (Otsikon keksiminen hyväänkin tarinaan on tosi haastavaa, et ole yksin...) Katselin tämän runon lisäksi paria muutakin runoasi, ja niiden kaikkien nimissä näkyi tietty "työnimimäisyys". Tällä tarkoitan siis sitä, että nimet vaikuttavat työnimiltä, jotka kuvaavat ehkä tunnetta, tilannetta tms. josta olet lähtenyt liikkeelle kirjoittaessasi. Jos esimerkiksi kuvaat paikkaa, jossa saa olla rauhassa, on loogista kutsua runoa "Rauhaisaksi paikaksi". Jos tämä runo on lähtenyt syysmasennuksesta, on ymmärrettävää laittaa nimeen synkkyys ja syksy. Työnimi voi olla tarpeellinen, jotta teoksen saa "arkistoitua" jonnekin vaikka vain mielessään. Teoksen lopullisena nimenä tämä alunoerin keksitty saattaa kuitenkin tuntua vähän laimealta, tai sitten teos lähti eri suuntaan kuin oli alunperin tarkoitus, eikä nimi enää täysin kuvaa sitä.   Koska et ilmeisesti ole vielä työstänyt runojasi sitä paksua runokirjaasi varten, saa nimissä titysti olla vielä hiomista. Jos haluat miettia niitä uudelleen, kannattaa varmaan lukea runoja ajatuksen kanssa ja miettiä, mikä niissää nousee keskeiseksi asiaksi ja sitä kautta ehkä nimeksi. Tämän "ydinasian" löytämisessä ulkopuolisista lukijoistakin voi olla apua (turha neuvo kai mainita, johan sinä olet laittanut runojasi Risingshadowiin :wink: ).   Toki runon nimi voi myös olla yksinkertainen ja kuvata lukijalle mahdollisimman selvästi, mistä on kyse. Tai kuten sanottu, nimi voi olla vähän sisällöstä irrallaankin, jos sillä halutaan ohjata lukijaa lukemaan tietyltä kantilta. Vaikkei esimerkiksi "Synkkä syys" meinitsekaan syksyä itse runossa, voi olla hyvä säilyttää syksy nimessä, jos haluat lukijan ajattelevan runon synkkiä tunteita nimenomaan syksyyn liitettynä.   Yksi taiteen sääntöjen mukainen ratkaisu on myös jättää nimi kokonaan pois ja antaa tekstin puhua itse puolestaan. Tähän ratkaisuun ei välttämättä kannata päätyä vain siksi, että "en mä keksiny muuta", mutta se voi myös olla harkitsemisen arvoinen. Itsestäänselvyytenä vielä, että jos koet runojen nimeämisen luontevammaksi, niin jatka ihmeessä sitä linjaa.

Nämä vastausviestini tulevat aika lailla aina ainakin vähän myöhässä, mutta toivon kaikilta niiltä, jotka suureksi ilokseni kommentoivat juttujani, ymmärrystä tänä minulle todella kiireisenä vuonna. Vastaan kuitenkin aina viimeistään myöhään ja toivon, että ensi vuosi olisi minulle vähän hitaampitahtinen, että ehtisi käymään Risingissäkin edes kerran viikossa kunnolla :)   Raivohan on yksi niistä tunteista, jotka ihmiset yleensä, ainakin muut ihmiset :D kokevat vähintäänkin hankaliksi. Ja sitä on tosi vaikeaa purkaa mitenkään sivistyneesti. Ensin minulla oli vain tämä kirjoittamisen lahja jolla sitä purkaa, mutta viime vuosina olen onnekseni löytänyt myös ulkona raittiissa ilmassa kävelemisen ilon ja se vähän helpottaa tunteita päässä :)   On minulla myös monet kerrat näiden vuosien aikana käynyt mielessä että deletoisi kerta kaikkiaan joka ikisen tietokoneesta löytyvän jutun ja aloittaisi kunnolla alusta kaiken. Ja kyllä se houkuttelee vieläkin.   Mutta en minä taida pystyä siihen enkä ehkä sittenkään haluakaan. Minusta tuntuu että kaikki nämä vaikeat asiat mistä kirjoitan ja kaikki nämä surulliset asiat myös, niin sitten kun saan ne kirjoitettua siihen kuntoon, että voin todella julkaista ne, niin uskon, että ne auttavat omalta osaltaan muita kaltaisiani. Uskon, että niistä on vielä apua jollekin ja tämä on myös yksi syy siihen miksi kirjoitan. Ja uskon nykyään myös, että aina on toivoa. Niin kauan kuin on elämää. Toivo loppuu vasta kuolemaan, ainakin minun kohdallani.   Aurelia

Olet Asleigh ihan oikeassa niistä työnimistä. Olen nimennyt jokaisen nimeni loogisesti juuri kirjoittamishetken tunteella tai tilanteella ja ihanaa etten olekaan yksin tämän nimeämisen kanssa :)   Ja kiitos todella paljon noista nimeämisneuvoista, niitä minä kyllä tarvitsenkin. Tiivistäen neuvosi, runojen nimiä pohtiessa kannattaa siis miettiä runon ydinasiaa, runon koko sanomaa yksinkertaisesti, asiaa mihin halutaan kiinnittää lukijan huomio ja sitten voi miettiä myös nimettömyyttä, johon minä en todellakaan pysty.   Olen nimittäin tällainen järkyttävä järjestysfriikki, jonka täytyy saada joka pienimmällekin asialle oma nimi, oma lokero ja paikka ja oikea järjestys päässä :D Mutta onko kenellekään muulla vielä antaa hyviä neuvoja runojen nimeämiseen? Tässä Asleighin viestissä tuli kyllä jo aika paljon asioita joita kannattaa miettiä :)   Aurelia