Minä olen taistellut tupakan kanssa kohta viisi vuotta ja yrittänyt aina välillä kehnoin tuloksin lopettaa koskaan onnistumatta. Jokin aika sitten facebookissa kiersi kirjeteksti jonka käsittääkseni joku tuntematon oli kirjoittanut ja se kertoi huumeista ja minusta se oli hyvin vaikuttava teksti.
Olen saanut tänä vuonna peräti viisi runoa aikaan ja vain kaksi niistä voin julkaista koska kolme muuta olivat liian henkilökohtaisia, mutta tämän seuraavan runoni kirjoitin tuntemuksistani tupakointini suhteen. Tämä runo lähti siitä yhdestä lauseesta, joka ilmestyi mieleeni tässä muutama kuukausi sitten kun rupesin heräilemään öisin yskimään ja tämä pelottava lause on siis tämä: Herään öisin yskimään. Ja lopulta tästä yhdestä lauseesta sitten kehittyi koko tämä seuraava runoni.
Vedä minua henkeesi, vedä ihmeessä.
Olen ihanaa, niin ihanaa...
Herään öisin yskimään
en sitä loppumaan saa
enkä henkeä saa
pelottaa
tunnen olevani ansassa
en pääse pois luotasi
vaikka kuinka yritän
palaan aina takaisin
olen täysin koukussa
teen itselleni pahaa
Huomenna lopetan tupakoinnin
minun on pakko
valitsen elämän
minä haluan elää
haluan
tiedän
eräänä päivänä huomista ei enää tule
se päivä on lähellä
minun aikani on pian lopussa
Jumalan kärsivällisyys on jo lopussa
en leiki enää piilosta Kuoleman kanssa
Kuolema tietää jokaisen piilon
piiloja ei enää ole
minä kuolen pian jos jatkan tätä rataa
Kuolema löytää minut
vie mukaansa
on pakko lopettaa
en enää palaa luoksesi
vihaan sinua tupakka
vihaan
minä valitsen elämän
huomisen
paljonko ne nikotiinipurkat maksoikaan...
Ja olen lujasti päättänyt, että viimeistään uutena vuotena minä aion taas yrittää kaikin keinoin lopettaa tupakointini ja eräänä päivänä se vielä onnistuu.
Aurelia
