Kirjoja joita joskus rakastit mutta joita et enää saata lukea

Twilight.. Ensimmäisenä tuli mieleen kaksi, kolme vuotta sitten kun luin Houkutuksen ensimmäisen kerran, oli se varmaan maailman paras kirja :blush: muista en sitten enää tykännytkään. Ja kun koitin nyt jonkun aikaa sitten lukea Houkutuksen uudelleen, ei siitä tullut enää yhtään mitään. Otin sen iltalukemiseksi, jonka roolissa se kyllä toimi liiankin hyvin, nukahdin kirja kädessä parin luvun jälkeen.. Neiti Etsivät, viisikot, kaikki vastaavanlainen... Joskus ala-asteella ne olivat varmaan maailman parhaita kirjoja, niitä raahattiin kotiin kaksi kertaa viikossa kaksitoista kerrallaan. En voi enää edes käsittää kuinka ehdin ja jaksoin lukea niitä sitä vauhtia. Varsinkin Neiti Etsivät luin varmaan yhtä tai kahta vaille kaikki 105. Ja nyt kun luin yhtä niistä iltasaduksi tuttuni lapselle, tajusin kuinka täydellinen Paula olikaan.. Kaikki ne nuortenosaston fantasiakirjat joita muutama vuosi sitten pidin hyvinä, vain muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovatkin nykyään tylsiä ja ennalta-arvattavia );   Ehkä kannattaisi pitää näpit erossa vanhoista kirjoista, ja pitää ne hyvät muistot sellaisinaan..

Näitä on varmasti monia, joita ei kaikkia edes muista. Luulen ainakin, että Merja Jalon heppakirjat eivät enää nappaisi samalla tavalla kuin ala-asteella.   Eniten ehkä nykyään kuitenkin karvat nousee pystyyn Houkutuksesta. Muistan ensimmäisen lukukokemukseni ja rakastumisen kirjaan ja sen hahmoihin, mutta nyt suhde on väljähtynyt kuin avattu viinipullo. En ole koskaan uskaltanut lukea kirjaa uudelleen pelätessäni, että sen ensiviehätys on poissa, mutta koska mokoma sarja löytyy hyllystä, se aina välillä sieltä muistuttaa olemassaolostaan.   Teosta on myös riepotellu niin paljon, paloiteltu ja paljastettu sisimpäänsä myöten, että (voi kamala) on jopa tietyissä piireissä [i]noloa[/i] myöntää kirjan lukeneensa. Pidin kirjasta, mutta nyt en enää tarttuisi siihen.

Asimovin Säätiö oli yksi ensimmäisiä scifikirjoja minkä luin teininä. Ensimmäinen oli itse asiassa Säätiö veitsenterällä eli sarjan neljäs osa. Siitä se scifiharrastus sitten lähti ja tuli luettua läpi clarket, Heinleinit, Lemit ja kaikki muutkin mitä siihen aikaan oli tarjolla. Toki ennenkin olin lukenut nuorten scifiä, mutta en kait ollut tajunnut sitä omaksi kirjallisuuden alakseen ennen kuin törmäsin aikuisten osastolla Asimoviin.   Nyt en kauheasti enää muista Säätiötä ja kun se tuli äänikirjana vastaan niin ajattelin kokeilla. Ja alku tökkii kovasti. Hahmot ovat lapsellisia, vain karikatyyrejä oikeista ihmisistä ja samaten maailma on yksiulotteinen ja suorastaan typerä. Mutta niin sen pitää varmaan ollakin että psykohistoriaa voisi edes ajatella jotenkuten toimivana ideana. Ehkä tämä nyt tulee vielä kuunneltua läpi mutta mieli tekisi kyllä vaihtaa parempaan.

Mulla on teknisesti ottaen periaate, että en koske yli vuosikymmenen verran rauhassa levänneisiin ketjuihin, mutta tää aihe osui niin vahvasti joten menköön. Ehkä kirvoittaa vielä keskustelua tälläkin vuosikymmenellä. :p   Täällä paljon mainittua Eddingsiä on kyllä kieltämättä ollut vaivaannuttavaa lukea aikuisiällä, siellä on seassa kaikenlaista tökeröä josta en pidä. Toisaalta Eddingsissä olen aina pitänyt huumorista ja hahmojenvälisistä suhteista, ehkä tämä johtuu siitä kuten Hiistukin sanoi, että kun ne ovat jo valmiiksi tuttuja ja rakkaita, niin niistä pitää. Eli siedän niitä pienissä nostalgia-annoksissa edelleen, jotain tuttua ja turvallista mihin palata. :D   Sen sijaan Tuija Lehtisen Mirkka-kirjoja en enää siedä. Pidin niistä nuorempana ihan sikana, mutta siellä on ihan hirveästi kaikkea aikakauden asenteisiin liittyvää sontaa jos yhtään katsoo tarkemmin. Päähenkilön vanhemmat ovat pokkana sitä mieltä, että teini-ikäisen Memman olisi pitänyt älytä antaa poikkikselleen, kun kerran sen kanssa ajelemaan lähti. Masan poikatyttöydestä käytetään termiä "viiraa päässä", ja luonnollisesti Masa päätyy yhteen Masaa väkisin suudelleen ja Masan isosiskon Mirkan perään pitkään vonkuneen jätkän kanssa. Puhhuh. Ei todellakaan huvita enää edes koskea koko sarjaan, vaikka nuoruudessa tämä näyttäytyi hyväntuulisena ja kivana nuortenkirjasarjana.