Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
Mitä aivan muuta ostit viimeksi?
19.11.2016
Piru Naiseksi
1064 viestiä
Mietin, pähkäilin, pyrkiäkö eräälle ohjelma-avustuskeikalle, joka ajoittuu ensi tiistain aamuvarhaiseen. Lähinnä kulkuyhteydet askarruttivat...
Vaatteita piti minun siis hankkiman, ehkei ihan tätä keikkaa varten, mutta vastaisen varalle. Onneksi kaksi kaupunkiliikenteen solmukohdassa sopivasti sijaitsevaa kirppistä myy juuri nyt tuotteita tarjoushinnoin, jotka alittavat jopa käyttämäni kesäkahvion kahvikupposellisesta perimän maksun.
Mutta muutama muukin cityihminen oli havainnut saman hintainkutistelun, ja jouduin jonottamaan kassalle. Sovittamaan en edes yrittänyt - eipä liene iso tappio, jos euron maksaneet farkut eivät istu kunnollisesti tai edes lainkaan - voin kierrättää ne edelleen.
Löysin siis vaatteita, mutta en esimerkiksi päiväkirjaa, jota olen viime päivinä pyydystellyt. Ja ilokseni huomasin kirpparilla yhä myytävän kameroita! Juuri nyt ei minun tarvitse kuvainta ostaa. Silti pidän parhaana tietää, mistä ns. uusia saan sitten, kun nykykamerani päättää eläköityä tai siirtyä valokuvauskonerekvisiitan sekalaiseen laumaani.

14.12.2016
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Meidän yhdistelmäkahvinkeitin lähti taas huoltoon. Se oli viimeksi huollossa syksyllä ja sieltä palattuaan se toimi moitteettomasti pari viikkoa, kunnes samat viat tulivat takaisin. Kaiken muun kiireen keskellä ei oltu saatu vietyä sitä aiemmin takuuhuoltoon. Takuuta on jäljellä vielä muutama kuukausi, mutta me päätettiin, että tuollainen maanantaikappale kahvinkeittimenä meillä, jotka kuitenkin käyttää kyseistä laitetta päivittäin, ei vaan ole hyvä juttu. Ostettiin siis uudet kahvilaitteet. Kahvinkeittimeksi Moccamaster, joka onkin itseasiassa tyylikkäämmän näköinen luonnossa kuin näytöltä sitä katsellessa. Ja sitten ostettiin myös oma erillinen espressokahvikone, kun espressoa kuitenkin päivittäin juodaan.
Hankin sitten tässä samassa rytäkässä itselleni uuden lukulaitteen. Vanha toimii vielä, mutta on selvästi vanha ja kankea käyttää. Päädyin kokeilemaan Adlibriksen Letto-lukulaitetta, siitä kun oli hyvä tarjouskin. Muutaman hetken olen nyt sitä käyttänyt ja olen ihan tyytyväinen. Täydellinen se ei ole, mutta ajaa asiansa.

20.02.2017
Piru Naiseksi
1064 viestiä
Ostin muistkortinlukijan, tuon tärkeän kapineen, jonka avuin siirrän valokuviani kännykän muistikortilta muihin muisteihin tai nettiin. Tähän saakka olen selviytynyt kirjaston lukijaa lainaten, mutta kyseltyäni useasti hankintaneuvoja niin kirjaston työntekijöiltä kuin netistä rohkaistuin sijoittamaan vähistä varoistani juuri tuohon vimpstaakiin.
Käyttöönottoprosessin hankalin vaihe oli avata laitteen suojanksi pingotettu kuplapakkaus. Siihen tarvitsin kirjaston työntekijän apua. Hän sai nujerretuksi muovin mutta teloi sormeaan.:eek: Mutta kun vimpstaaki vapautui kääreestään, oli loppu suhteellisen helppoa jopa minulle, tietotekniikkatollolle. Harjoitus on tainnut auttaa.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun viimeksi kuluneen vajaan kahden viikon aikana taistelen pakkauksia vastaan. Vähän aikaa sitten vastustajanani oli muovikupla, joka kätki sisäänsä suihkukahvan. (Tämän sotamuiston muistaakseni vuodatin jo Risingille.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun viimeksi kuluneen vajaan kahden viikon aikana taistelen pakkauksia vastaan. Vähän aikaa sitten vastustajanani oli muovikupla, joka kätki sisäänsä suihkukahvan. (Tämän sotamuiston muistaakseni vuodatin jo Risingille.:wink:
Muokannut Piru Naiseksi (22.02.2017)
20.02.2017
punnort
2 kirjaa, 1 kirja-arvio, 917 viestiä
Olen ostellut t-paitoja:
- Ilse, she-devil of the SS -t-paidan (tää on piraatti. Siksi paidan teksti ei ihan vastaa leffan nimeä.)
- Paholaisenkuva -t-paidan.
- Sellaisen, missä on se Ärsyttävä -kemikaalivaroitusmerkki ja teksti ÄRSYTTÄVÄ.
Kolme t-paitaa, missä on omia 160 merkin novelleja:
Ikkunaprinsessa
Ruostehirviöt mellastavat hylätyssä tehtaassa. Vintturi herää eloon ja särkee ikkunan. Lasinsirpaleet kerääntyvät hahmoksi. Se on feminiininen.
Kielto
''Ei energiajuomia minusta mihinkään tarvita'', savolaisäijä julisti. ''Kieltää sellaiset pitäisi.''
Onko asian tarpeettomuus riittävä syy sen kieltämiseen?
Noppa
''Nyt tulee kuutonen'', sanoi Paavo Panda ja heitti noppaa. Kuutonen tuli. ''Tiesinpäs'', sanoi Paavo.
''Etkä tiennyt'', sanoi Repe Rotta, ''sinä vain arvasit.''
Vielä saapumatta on "Holokaustisen kansanmurhajuhlat" -t-paita.
Pitää toivoa, että nuo novelli-t-paidatkin kestävät pesun.
W.A.S.P.-yhtyeen t-paidan haluaisin ostaa, mutten ole nähnyt missään 3-4XL:nä.

21.02.2017
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Hankin tänään hammaslankaimia ja uusia sähköhammasharjan harjaosia, olipahan hintavia. Mutta nyt on taas tykötarpeita hammasterveyden ylläpitoon. :concentrate

22.02.2017
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Muuton yhteydessä heitin vanhat ja kolhuiset huonekalut roskalavalle ja hankin uuteen asuntoon uudet mööpelit huonekaluliikkeestä. Kalliiksi tuli, mutta kirpputorien tarjonta oli sen verran kehnoa, ettei säästöbudjetti olisi ollut toimiva ratkaisu. Mutta nyt on sisustus viimeisen päälle, tänne kehtaa jopa päästää vieraita, toisin kuin edelliseen kämppään.

25.02.2017
HourglassEyes
505 kirjaa, 57 kirja-arviota, 2775 viestiä
Kävin pari viikkoa sitten hammaslääkärin tarkastuksessa (reikiä 0!) ja hän suositteli hankkimaan sähköhammasharjan. Tänään sitten lampsin ostamaan sellaisen. Hieman meni aikaa Prisman hyllyillä eri vaihtoehtoja miettiessä; en halunnut ihan halvinta mahdollista, enkä kuitenkaan yli satasen maksavaakaan. Olisin ostanut n. 40€ maksavan, mutta totta kai ne olivat loppu. Päädyin lopulta harkinnan jälkeen n. 70€ Oral-B 2000 malliin. Toivottavasti on hintansas väärti...
Kävin pari viikkoa sitten hammaslääkärin tarkastuksessa (reikiä 0!) ja hän suositteli hankkimaan sähköhammasharjan. Tänään sitten lampsin ostamaan sellaisen. Hieman meni aikaa Prisman hyllyillä eri vaihtoehtoja miettiessä; en halunnut ihan halvinta mahdollista, enkä kuitenkaan yli satasen maksavaakaan. Olisin ostanut n. 40€ maksavan, mutta totta kai ne olivat loppu. Päädyin lopulta harkinnan jälkeen n. 70€ Oral-B 2000 malliin. Toivottavasti on hintansas väärti...
25.02.2017
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
HourglassEyesKävin pari viikkoa sitten hammaslääkärin tarkastuksessa (reikiä 0!) ja hän suositteli hankkimaan sähköhammasharjan. Tänään sitten lampsin ostamaan sellaisen. Hieman meni aikaa Prisman hyllyillä eri vaihtoehtoja miettiessä; en halunnut ihan halvinta mahdollista, enkä kuitenkaan yli satasen maksavaakaan. Olisin ostanut n. 40€ maksavan, mutta totta kai ne olivat loppu. Päädyin lopulta harkinnan jälkeen n. 70€ Oral-B 2000 malliin. Toivottavasti on hintansas väärti...En muista enää, paljon mun sähköhammasharja maksoi, mutta se on nyt palvellut jonkun seitsemän vuotta eikä uuden hankinnalle suoranaisesti ole tarvetta. En tarvitse mitään hienoja lisä-featureita harjaani... Mun harja hiukan tärisee, kun 2min harjausaikaa on kulunut, siinä kaikki. Uudet harjaosat maksavat myös ihan selvää rahaa, mutta suosittelen silti harjaosan päivittämistä aina kun aikaisempi alkaa näyttää kulumisen merkkejä (harjaksista lähtee väri). Harjausteho paranee huomattavasti.
Suosittelen kokeilemaan myös Oral-B:n erilaisia harjapäitä. Oma suosikkini on Floss Action -harja, jonka "muoviläpät" pesevät ainakin omassa suussani hammasvälejä paremmin kuin tavallinen harjapää. Jää vähän vähemmän lankailun tarvetta.
[quote="HourglassEyes" post=51188]Kävin pari viikkoa sitten hammaslääkärin tarkastuksessa (reikiä 0!) ja hän suositteli hankkimaan sähköhammasharjan. Tänään sitten lampsin ostamaan sellaisen. Hieman meni aikaa Prisman hyllyillä eri vaihtoehtoja miettiessä; en halunnut ihan halvinta mahdollista, enkä kuitenkaan yli satasen maksavaakaan. Olisin ostanut n. 40€ maksavan, mutta totta kai ne olivat loppu. Päädyin lopulta harkinnan jälkeen n. 70€ Oral-B 2000 malliin. Toivottavasti on hintansas väärti...[/quote]
 
En muista enää, paljon mun sähköhammasharja maksoi, mutta se on nyt palvellut jonkun seitsemän vuotta eikä uuden hankinnalle suoranaisesti ole tarvetta. En tarvitse mitään hienoja lisä-featureita harjaani... Mun harja hiukan tärisee, kun 2min harjausaikaa on kulunut, siinä kaikki. Uudet harjaosat maksavat myös ihan selvää rahaa, mutta suosittelen silti harjaosan päivittämistä aina kun aikaisempi alkaa näyttää kulumisen merkkejä (harjaksista lähtee väri). Harjausteho paranee huomattavasti.
 
Suosittelen kokeilemaan myös Oral-B:n erilaisia harjapäitä. Oma suosikkini on [url=https://oralb.com/en-us/products/floss-action-replacement-brush-heads]Floss Action[/url] -harja, jonka "muoviläpät" pesevät ainakin omassa suussani hammasvälejä paremmin kuin tavallinen harjapää. Jää vähän vähemmän lankailun tarvetta.
05.03.2017
Piru Naiseksi
1064 viestiä
Kövin äsken markkinoilla. Piti hankkia uusi vyölaukku, sillä vanhastani hajosi yksi vetoketju viimesunnuntaisen Lahden-matkani aikana. Tori kuhisi niin vaate- kuin elintarvikekauppiaista, ja kojujen seassa poukkoili joukko ääntenkalastajia. Jos jonkinlaisia laukkuja, pussukoita ja lompakoita myytiin, mutta vyölaukkuja ei näkynyt. "Ne on kesätavaraa", eräs myyjä valisti. En lannistunut, ja vihoviimeisestä koluamattomasta kassikojusta löysin etsimäni. Nyt minulla on taas ehyt vyölaukku .(Mietin, kauankohan se kestää. Muistaakseni tuo Lahden-hajokas ei ole keikkunut vyötävölläni kovin montaa kertaa, vaikkei ole ihan uusi. Käytän näet vyölaukkua vain erityistilanteissa, mutta silloin se on tärkeä.)

Muokannut Piru Naiseksi (20.03.2017)
20.03.2017
punnort
2 kirjaa, 1 kirja-arvio, 917 viestiä
Ostin kaksi laavalamppua, punaisen ja vihreän. Clas Ohlsonilta, 25 euroa kappale. En tiennytkään aiemmin, että laavalamppua täytyy pitää päällä puolitoista tuntia ennen kuin se laava alkaa liikkua kunnolla.

06.04.2017
Nylkky
831 kirjaa, 9 kirja-arviota, 784 viestiä
Tuli ostettua uusi neula levysoittimeen. Vanha ei ole hajalla mutta varmuudeksi kuitenkin. Nyt viel kun löytäisi hyvän maton soittimen päälle. No sitä vain metsästämään

FreakyMike
1395 kirjaa, 2 kirja-arviota, 392 viestiä
Ostin yhdeltä tyypiltä viime viikolla kuusi Ghibli elokuvaa 20 eurolla, joten siitä heräsi ajatus kerätä kaikki muutkin kyseisen studion suomessa julkaistut piirroselokuvat omaan hyllyyn. Alkuviikosta löytyi jo seitsemäs leffa vitosella naapurikaupungin divarista, joten tavoite on lähtenyt jo aika hyvin käyntiin.
Cagliostron linna
Henkien kätkemä
Kissojen valtakunta
Maameren tarinat
Naapurini Totoro
Porco Rosso
Tuulen laakson Nausicaä

26.04.2017
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Me oltiin ostettu jo aikaisemmin meidän kissoille uusi sänky, jonka nyt sitten vanhempi peto on ominut itselleen. Viikonloppuna messuilla käydessä päädyttiin ostamana toinen peti, sellainen lämmin ja pehmeä mattomainen alusta, jotta toisellakin kissalla olisi oma nukkumispaikka. Muuten hyvä sänky, mutta vanhempi kissa omi senkin. :D Ei auttanut edes toisaalle siirtäminen. Tavallaan harmi, mutta samalla hyvä, että ostetut asiat kelpaa.
Me oltiin ostettu jo aikaisemmin meidän kissoille uusi sänky, jonka nyt sitten vanhempi peto on ominut itselleen. Viikonloppuna messuilla käydessä päädyttiin ostamana toinen peti, sellainen lämmin ja pehmeä mattomainen alusta, jotta toisellakin kissalla olisi oma nukkumispaikka. Muuten hyvä sänky, mutta vanhempi kissa omi senkin. :D Ei auttanut edes toisaalle siirtäminen. Tavallaan harmi, mutta samalla hyvä, että ostetut asiat kelpaa.
26.04.2017
FreakyMike
1395 kirjaa, 2 kirja-arviota, 392 viestiä
En oikeasti kerää juurikaan elokuvia, vaan kirjat ja sarjakuvat ovat aina olleet pääasiallinen keräilykohteeni. Noita Ghiblin DVD-elokuvia tuntui kuitenkin löytyvän aika helposti huutonetistä ja discshopissakin oli sattumalta alennusmyynti, että niitä saisi kolme kappaletta 15 eurolla. Joten tämmöisen satsin olen ehtinyt jo hankkimaan edellisen viestini jälkeen:
Aaltojen kuohu
Kikin lähettipalvelu
Kukkulan tyttö, sataman poika
Kätkijät
Laputa - linna taivaalla
Liikkuva linna
Marnie - tyttö ikkunassa
Prinsessa Mononoke
Prinsessa Kaguyan taru
Pompoko
Ponyo rantakalliolla
Sydämen kuiskaus
Tulikärpästen hauta
Leffojen keskihinta oli vitosen tienoilla, mutta oli siellä joitakin yksittäisiä vain parilla eurolla.. Omien laskelmieni mukaan ei pitäisi puuttua enää montaa, niin olisi jo kyseisen studion koko tuotanto hyllyssä. (Kahdesta ei ole tainnut edes tulla vielä suomiversiota.)
Ostin yhdeltä huutonet-kauppiaalta samalla myös 7 levyä käsittävän Lupin III - kootut tarinat dvd-boksin, missä on ainakin 23 eri leffaa tai tv-spesiaalia.

Leffojen keskihinta oli vitosen tienoilla, mutta oli siellä joitakin yksittäisiä vain parilla eurolla.. Omien laskelmieni mukaan ei pitäisi puuttua enää montaa, niin olisi jo kyseisen studion koko tuotanto hyllyssä. ([i]Kahdesta ei ole tainnut edes tulla vielä suomiversiota.[/i])
Ostin yhdeltä huutonet-kauppiaalta samalla myös 7 levyä käsittävän Lupin III - kootut tarinat dvd-boksin, missä on ainakin 23 eri leffaa tai tv-spesiaalia.
02.05.2017
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Ostin tai pikemminkin kaveri osti, minä siirsin rahaa, liput Rammsteinin keikalle tai pikemminkin perjantairannekkeen Rockfestiin Vantaalle. Ehkä siellä on jotain muitakin bändejä, joita samalla vaivalla voi mennä kuuntelemaan.
En ole käynyt festareilla sitten sen kun olin joku parikymppinen, joten onhan tämä ihan hauska idea muutenkin kuin kiva nähdä Rammstein viimeinkin livenä. 
Ostin tai pikemminkin kaveri osti, minä siirsin rahaa, liput Rammsteinin keikalle tai pikemminkin perjantairannekkeen Rockfestiin Vantaalle. Ehkä siellä on jotain muitakin bändejä, joita samalla vaivalla voi mennä kuuntelemaan. :roll: En ole käynyt festareilla sitten sen kun olin joku parikymppinen, joten onhan tämä ihan hauska idea muutenkin kuin kiva nähdä Rammstein viimeinkin livenä. :grin:
04.05.2017
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Olen pitkään ajatellut rannekellon ostamista, mutta en ole löytänyt sopivaa - toisaalta en ole ihan hirveästi kyllä etsinytkään. Tänään asioin sitten kultasepänliikkeessä ihan muissa asioissa, kun vastaan käveli sveitsiläisen Tissotin aivan ihana, siro ja korumainen rannekello. Sain vielä reippaan alennuksen, kun olin jo ehtinyt siinä juoruta muista asioista myyjän kanssa, ja parin kympin korukorjaukset muuttuivat melko paljon hintavammaksi ostokseksi. 
Olen pitkään ajatellut rannekellon ostamista, mutta en ole löytänyt sopivaa - toisaalta en ole ihan hirveästi kyllä etsinytkään. Tänään asioin sitten kultasepänliikkeessä ihan muissa asioissa, kun vastaan käveli sveitsiläisen Tissotin aivan ihana, siro ja korumainen rannekello. Sain vielä reippaan alennuksen, kun olin jo ehtinyt siinä juoruta muista asioista myyjän kanssa, ja parin kympin korukorjaukset muuttuivat melko paljon hintavammaksi ostokseksi. :grin:
09.05.2017
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Nyt kun sulkapallo sujuu jo kohtalaisesti, niin ajateltiin miehen kanssa kokeilla myös tennistä. Hommattiin mailat ja palloja, ja käytiinkin samantien kokeilemassa niitä. Vajaan tunnin testailun jälkeen lopputulema oli, että mailat ovat ihan menettelevät, mutta palloja pitää ostaa lisää. :p
Samalla ostosreissulla ostin itselleni myös polvituen. Olen nyt säännöllisesti telonut vasemman polveni liikkuessa, sulkapallossa liikkeet ovat kuitenkin äkillisiä ja polvi ei näytä niitä kestävän. Olen ollut melkoisen tyytyväinen ostokseen, sillä nyt polveen ei ole sattunut yhtään.

EmelieVajaan tunnin testailun jälkeen lopputulema oli, että mailat ovat ihan menettelevät, mutta palloja pitää ostaa lisää. :pLöitte kaikki jo jonnekin pöpelikköön...?
[quote=Emelie]Vajaan tunnin testailun jälkeen lopputulema oli, että mailat ovat ihan menettelevät, mutta palloja pitää ostaa lisää. :p[/quote]
 
Löitte kaikki jo jonnekin pöpelikköön...? :grin:
10.05.2017
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
^ Ei sentään, me oltiin vaan niin kyvyttömiä siinä, että syöttövuorossa oleva joutui lähes koko ajan hakemaan pallot takaisin verkon toiselta puolelta. :D Meidät otteet, lyönnit ja jossain määrit syötötkin olivat lähempänä sulkapalloa kuin tennistä, joten se pallo lähti suuremman osan ajasta jännittäviin suuntiin. Enemmän palloja = vähemmän kuluu aikaa pallojen takaisin hakemiseen.

21.05.2017
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Ostin subwooferin viihdejärjestelmääni jykevöittämään. Se olikin paljon isompi möhkäle kuin luulin, mutta ainakin ulkonäkö vastaa kuulokuvaa. Säätöjä piti tehdä jonkin verran, mutta nyt musiikki, pelit ja elokuvat soundaavat rautaiselta. Toivottavasti naapuritkin ovat samaa mieltä.

25.05.2017
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Minulla on kaksi uutta kämppäkaveria, eli kaksi maailman parasta hirviötä. Takuuvarmoja pöksyjen kostuttajia.
http://www.imagebam.com/image/119bb5550300939
http://www.imagebam.com/image/39d05c550300942
http://www.imagebam.com/image/2ca84f550300946

26.05.2017
LordStenhammar
24 kirjaa, 5 kirja-arviota, 1033 viestiä
NylkkyTuli ostettua uusi neula levysoittimeen. Vanha ei ole hajalla mutta varmuudeksi kuitenkin. Nyt viel kun löytäisi hyvän maton soittimen päälle. No sitä vain metsästämäänLevysoitinta olen tässä katsastellut. Välimallin ratkaisu sellainen satasen usb-paska, jossa on huonommat saundit kuin vanhassa kasettimankassa. Harmi kun meni entisestä (hyvästä) nauha mäsäksi. Onneksi on tuota fyrkkaa, niin voi muutaman satasen siihen laittaa... sitten joskus.
[quote="Nylkky" post=52287]Tuli ostettua uusi neula levysoittimeen. Vanha ei ole hajalla mutta varmuudeksi kuitenkin. Nyt viel kun löytäisi hyvän maton soittimen päälle. No sitä vain metsästämään[/quote]
 
Levysoitinta olen tässä katsastellut. Välimallin ratkaisu sellainen satasen usb-paska, jossa on huonommat saundit kuin vanhassa kasettimankassa. Harmi kun meni entisestä (hyvästä) nauha mäsäksi. Onneksi on tuota fyrkkaa, niin voi muutaman satasen siihen laittaa... sitten joskus.
26.05.2017
Piru Naiseksi
1064 viestiä
Ostin uuden kaksiosaisen uima-asun, vaikka vesiurheiluun tarkoitettuja ryntteitä on kaapissani pikku valikoimaksi asti - ei tosin niin montaa, kuin eräällä harrastustoverillani. Testasin sitä eilen maauimalassa: hankalahko tottumattoman pukea ylle, mutta kyllä se pläts...uimahyppyjeni ajan yllä pysyy. Ja korea se on, on toki!
Ostin uuden kaksiosaisen uima-asun, vaikka vesiurheiluun tarkoitettuja ryntteitä on kaapissani pikku valikoimaksi asti - ei tosin niin montaa, kuin eräällä harrastustoverillani. Testasin sitä eilen maauimalassa: hankalahko tottumattoman pukea ylle, mutta kyllä se pläts...uimahyppyjeni ajan yllä pysyy. Ja korea se on, on toki!
26.05.2017
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
En tiedä onko tämä ostos, mutta varasin itselleni jalkakarvojen sokeroinnin huomiseksi vähän ex-tempore... Pääsee talviturkista eroon niin sanotusti. 
En tiedä onko tämä ostos, mutta varasin itselleni jalkakarvojen sokeroinnin huomiseksi vähän ex-tempore... Pääsee talviturkista eroon niin sanotusti. :grin:
20.06.2017
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
Ostin juuri Xbox Onen ja kasan pelejä. Vitsi on siinä, että minulla on myös hyvä peli-pc, eli en oikeasti tarvitse konsolia mihinkään. Laaja leluvalikoima kuuluu kuitenkin todellisen pelimiehen profiiliin.