Kokoelman tarinat olivat makuuni yleisilmeeltään melko keskinkertaisia. Monissa kertomuksissa esiintyvä vakiohahmo Dyson tuntui ajoittain päälle liimatulta, eikä hänen roolinsa aina nivoutunut luontevasti tarinoiden kokonaisuuteen.
Hehkuva pyramidi ja Seremonia käsittelevät uhrimenoja ja kultinomaista palvontaa, kun taas Rautaneitsyt kertoo miehestä, joka on viehtynyt kidutusvälineisiin. Psykologiaa on lyhyt tutkielma ihmismielestä.
Pidin eniten tarinoista Silmälasipäinen nuorukainen, jossa kirjanoppinut houkutellaan hämäräpuuhiin, sekä Onnelliset lapset, jossa pihalla ilakoivat lapset eivät lopulta olekaan sitä miltä ensin näyttävät.
