Sørensenin kirja on nopealukuinen, vetävä, ja aikuisen harkinnalla varmasti jopa nuorempien lukijoiden viihteeksi sopiva esitys pohjoismaisista myyteistä. Eduksi on, että se on julkaistu ennen pahinta amerikkalaista viikinkibro-buumia, joten se osaa tarvittaessa yhä nauraa jumalhahmoille ja historiallisen tarinaperinteen kummallisuuksille - kuten kuuluu.
Sisällöltään kirja on enemmän tai vähemmän pelkistetty, helpotettu tiivistelmä Snorrin proosa-Eddasta (siis siitä "oikeasta" 1200-luvun kokoomateoksesta). Kuten myyteille usein käy, se on siksi myös yksiin uomiin pakotettu versio todellisuudessa hyvin monipuolisesta kertomaperinteestä. Välillä aihetta paremmin tuntevana tekeekin mieli kysyä, millä perusteella kirjoittaja esittää totuuksiaan. Näkökulma on myös perin juurin kristillinen, mikä yllätti lukiessa - hyvyys ja pahuus, uskonto ja pakanuus vuorottelevat tekstissä jopa tiuhempaan kuin Snorrin Eddassa, joka kuitenkin on kristillisen, keskiaikaisen kuningashuoneen tarpeisiin kirjoitettu teos.
Jos on täysi ummikko pohjoismaisten tarujen maailmassa, tämä on yksi versio, jonka kärryillä on helppo pysyä. Mutta jos tahtoo tutustua historiallisesti kiinnostavaan (ja erikoisiakin historiantulkintoja esittävään) toiseen versioon, tämän jälkeen kannattaa etsiä käsiinsä jokin alkuperäisen Proosa-Eddan laitos. Siitä on nykyään jo useampia hyviä englanninnoksia ihan pokkareinakin, eivätkä ne lopulta ole kovin paljon selkeämpiä tai sekavampia kuin tämäkään.
