Alkuteos ilmestynyt 1952. Suomentanut Aarne T. K. Lahtinen. 3. painos 1983. Sidottu, kansipaperi.
Kolmas maailmansota on käyty, Yhdysvallat on voittanut sen ja kansa on jaettu kolmeen ryhmään: ensimmäiseen kuuluvat johtajat, toiseen insinöörit ja kolmanteen sotilaat ja tavalliset ihmiset, jotka halutessaan saavat liittyä Hajuihin ja hylkyihin hankkiakseen rahaa enemmän kuin valtio antaa.
New Yorkin Iliumin tärkein mies on tohtori Paul Proteus, Iliumin tehtaitten johtaja. Hän on maan parhaita insinöörejä ja hänellä on loistava ura edessään, kaunis vaimo Anita tukenaan ja kerettiläisiä epäilyksiä kaiken oikeudesta mielessään, vaikka hänen isäänsä pidetäänkin lähes kansallissankarina.
Paul Proteus on ehdolla huipputärkeälle Pittsburghin Tehtaitten johtajan paikalle, kun hänen entinen työtoverinsa, lahjakas mutta arvaamaton Finnerty tulee kylään ja ilmoittaa ottaneensa eron Kansallisesta Teollisuussuunnittelukomiteasta. Proteus, jota kaiken tyhjyys, kaiken automaattisuus, on alkanut ahdistaa, ihailee ystävänsä rohkeutta. Kun hillitön ryyppyreissu tavallisten ihmisten puolelle Kotikonnuille paljastaa, että muuallakin kuohuu pinnan alla, Proteus alkaa suunnitella pakoa maalle.
Vielä kerran Paul Proteus osallistuu jokavuotisiin moraalinkohotuksen orgioihin Meadowsissa, jossa hän tapaa järjestelmän tärkeimmän miehen. järjestelmä on koko ajan tiennyt Proteuksen pienistä laiminlyönneistä ja hänen ja Finnertyn tapaamisista vaarallisen vouhottajan Lasherin kanssa. Proteus saa salaisen tehtävän soluttautua Aavepaitoina tunnettuun vallankumousta suunnittelevaan järjestöön ja siksi hän saa julkiset potkut tärkeästä virastaan. Kukaan ei enää kuule hänen huutoaan: ”Minä eroan, minä eroan!”
Tapahtumat tempaavat Paul Proteuksen pyörteisiinsä, ja se mitä seuraa on valio-Vonnegutia: villin hauskaa, kuolettavan vakavaa ja karmaisevan lähellä todellisuutta.
Sähköpiano on nuoren Vonnegutin läpimurtoteos, joka ilmestyi vuonna 1953. Siinä on kaikki samat ainekset jotka uudemmissakin kirjoissa vetoavat lukijoihin kaikkialla maailmassa: satiiria, tieteisfantasioita, pelottavan tosia tulevaisuudennäkyjä. Sähköpiano on karmivan tuttu kuva siitä miten koneet vievät ihmisiltä työn ja toiminnanhalun, tekevät heidät alistuneiksi ja turhautuneiksi, salaista kapinaa hautoviksi. Kolmekymmentä vuotta teoksen ilmestymisen jälkeen me miltei jo elämme tuota automaation aikaa.
