Viimeisellä rannalla

Nevil Shute

8.3 / 10
19 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 1957. Suomentanut Eija Palsbo. 2. laitos: Uusi Kirjakerho 1994. Sidottu, kansipaperi.

Kun atomisota on käyty...

Vuonna 1963 on Albanian ja Israelin välinen ristiriita nopeasti leimahtanut koko pohjoisen pallonpuoliskon vallanneeksi suursodaksi, missä ennen pitkää käytäntöön otetut kobolttipommit ovat tuhonneet kaiken elämän koko pallonpuoliskolta. – Se, josta nykyisin niin paljon puhutaan, on siis tapahtunut. – Eteläisellä pallonpuoliskolla elämä vielä jatkuu, mutta tuho – radioaktiivinen pöly – lähestyy sitä vääjäämättömästi, vaikka päiväntasaajan seudun tuulet sitä hidastuttavatkin. Kertomuksen alussa on etelän asukkailla elinaikaa jäljellä 8–9 kuukautta, ja tieto tästä sävyttää kaiken heidän toimintansa.

Kirjailijan kuvaus pystyy sangen elävästi loihtimaan lukijan tajuttavaksi sen tunnelman, joka tuollaisessa tilanteessa vallitsee. Ihmiset elävät jollakin tavalla kuin unen ja valveen välimailla, hei eivät ole epätoivoisia eivätkä lohduttomia – he vain odottavat ja ovat alistuneita, heitä yhdistää tieto siitä, että he kaikki ovat saman vääjäämättömän kohtalon alaisia, joka on langennut koko ihmiskunnan, koko maapallon elävän luonnon ylle...

”On parasta lukea teos niin kauan kuin voi vielä olla varma siitä, että se on vain mielikuvitusta”, sanoi muuan tunnettu lehtimies parisenkymmentä vuotta sitten erään Shuten aikaisemman teoksen johdosta, jossa hän ennakolta puhui toisesta maailmansodasta ja sen Lontoolle aiheuttamista koettelemuksista. Romaaniin ei silloin uskottu, mutta se kävi toteen. Viimeisellä rannalla -teoksen aihe on vielä pelottavampi kuin edellä mainitun. Voiko siihen sisältyvä ennustus myös toteutua...?

Julkaistu
1958 (Gummerus)
Suomentanut
Eija Palsbo
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. Hiistu
    lisäsi kirjan omistettuihin
  2. Freyja
    muokkasi kirjan tietoja
  3. Simo
    antoi kirjalle arvosanan 7/10
  4. Hauki
    lisäsi kirjan lukulistalle
  5. japperwok
    lisäsi kirjan ostoslistalle
  6. merten paavo
    lisäsi kirjan omistettuihin
  7. Planeetta-alus
    lisäsi kirjan lukulistalle
  8. haplotus
    lisäsi kirjan omistettuihin
  9. HPTP
    lisäsi kirjan ostoslistalle
  10. Jiipu Hokkala
    lisäsi kirjan ostoslistalle
  11. Leo Lindberg
    aloitti kirjan lukemisen
  12. Makis
    lisäsi kirjan omistettuihin
  13. Emilijaah
    lisäsi kirjan ostoslistalle
  14. Emilijaah
    lisäsi kirjan lukulistalle
  15. Pentti Suorsa
    aloitti kirjan lukemisen
  16. Pentti Suorsa
    lisäsi kirjan lukulistalle
  17. Hermanni Saresma
    lisäsi kirjan lukulistalle
  18. Wind
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  19. Hiistu
    antoi kirjalle arvosanan 10/10
  20. Lehar
    lisäsi kirjan lukulistalle