Vihdoin sain ostettua ja luettua Pierre Boullen Apinoiden planeetan, vaikka se on suomennettu ensimmäisen kerran jo 1964.
Minä olen oikea mies klassikko scifiin. Omistin aikoinaan pari tuhatta vanhaa scifi ja - kauhuelokuvaa, ja olen aina ollut vihättynyt vanhoista elokuvista, elokuvajulisteista ja muusta elokuvakrääsästä. Jonka lisäksi aloitin lukuharrastukseni nimenomaan scifistä, kauhusta ja kaikesta oudosta ollessani ehkä kolmen - neljäntoista vanha. Siihen aikaan Suomessa ei julkaistu kovin paljoa scifiä ja kirjastoista tuli otettua osapuilleen kaikki mitä saatavilla oli.
Jostain käsittämättömästä syystä tämä on yksi teos jonka olen silti osannut sivuuttaa. Miksi? olenhan katsonut ensimmäiset kaksi elokuvaa useaan kertaan. Se hämmästyttää minua itseäni sata kertaa enemmän kuin Odysseus Merouta ( kirjan päähenkilöä ) missään vaiheessa kavereineen löytäessään elämää Betelgeusesta. Ja mitä elämään he löytävätkään. Tismalleen sitä samaa tasoa mitä se maassa sillä hetkellä 1960 - luvulla oli.
Planeetalle tietysti laskeudutaan ja sen ilmakehä vastaa melkein yksi yhteen maan kanssa. Mitäs muuta oletitkaan. Kaikelle tieteelle annetaan kuttua. Vähän kiinnostaa, että tämä planeetta on täynnä kasveja ja ilmeisesti myös eläimiä. Kukaan ei tunnu uhraavan ajatustakaan missään välissä miten monimuotoiseen vieraaseen elämään he törmäsivät. Avaruuspuvut riisutaan ja ensimmäiseen lätäkköön on päästävä uimaan. Ei huolen häivää itsensä tai ympäristön saastuttamisesta vierailla bakteereilla, myrkyillä, eläimillä, kemikaaleilla ei mitään.
Tietysti myös ensimmäinen heidän kohtaamansa "olio" on ihminen, homo sapiens?? vielä alaston ja seksikäs blondi. Selvästi valioyksilö. Ai kiesus, on käännettävä eri vaihde päälle. Näitä on luetava ihan erilailla kuin scifiä tänä päivänä. Ja vaikka miten yritin, niin silti pääni "kääntää" päähenkilön näyttämään Charles Hestonilta, sekä Ziran ja kumppanit siltä miltä ne näyttivät Apinoiden planeetan 1968 filmatisoinnissa. Mikä ei mielestäni ollut yhtään hassumpi asia, mutta niin se vaan itsellä toimi.
Kirjassa asiat etenevät omalla painollaan päähenkilön vankeudesta osittaiseen vapauteen ja jopa työntekoon. Luojan omaksi kuvakseen muokkaamalle Odysseukselle tulee monenmoisia houkutuksia ja asiat alkavat valjeta oikeille radoilleen. Onko ihminen pomo kaikissa paikoissa, maailmoissa sekä olosuhteissa, ja muu vain irvokasta sattumaa?
Miksi sitten luen tätä, jos koko ajan marisen. Juuri siksi, että teos on karvan yli 200 sivua ja luin siitä noin 160 sivua yhdeltä istumalta haluamatta lopettaa, mutta oli sillon mentävä tekemään ihan muuta. Tarina on maaginen, et malta odottaa mitä seuraavaksi. Boullen kerronnassa aika katoaa ja tarina lentää siivin syvällisiäkään teemoja kaihtamatta. Päähenkilö esimerkiksi joutuu julmien kokeiden kohteeksi ja ihmettelee miten ne voidaan tehdä ihmisille. Niihin kokeisiinhan yleensä käytettään kotona apinoita. Aitoa kritiikkiä eläinten kohteluun jo kauan ennen kuin se oli muotia.
Kuten jo aiemmin mainitsin, niin vanhempaa scifiä lukiessa pitää usein unohtaa kaikki tieteelliset tosiasiat ja antaa tarinan viedä. Sekä on otettava huomioon mitä aikaa silloin elettiin, mikä silloin oli sopivaa ja mikä ei. Mitä asioita pidettiin normaalina, sekä uskonnon merkitys. Tuntuu kuin silloin olisi ollut vallitseva käsitys ihmisen kaikkivoipaisuudesta. Jos vähän potkaisen ovea niin koko roska sortuu ja kaikkien on myönnettävä ylevä alkuperäni. Voi pojat edelleen panee rykimään tuu...KÖH baa...
ps elokuvat nähneellekin sen verran, että lopetus on täysin erilainen kuin alkuperäisessä 1968 filmatisoinnissa
Tälle kirjalle 8/10 kaiken hulabaloon jäkeenkin. Klassikko on klassikko syystä. Suosittelen lämpimästi.
